NIhtilän Napero Ja Antero

 

No niinpä Pikku- Musta aikanaan sai karitsat, tarkalleen ottaen 22.3. potrat pojat eli pässit. Pässit kävivät maidolla heti kättelyssä hienosti utareilla ja olivat muutoinkin kovin eloisia. Painoakin oli syntyessä kivasti, Anterolla 4,4 kiloa ja Naperolla 5,1kg. Eli hyvin äiti siirsi ravintonsa karitsoilleen kohtuun. 

Kolmen kimppa sopeutui hyvin muuhun laumaan ja Milla uuhi toimi vähän kuin "mummona"näille karitsoille. Antoi lämpöä, hellyyttä ja tilaa ruokintapaikalla. 

Pässit jäävät meille ja sen vuoksi ne kastroitiin ja niistä tuli oinaita. Eläinlääkäri kävi tilalla toimenpiteen tekemässä 23.6. Toipuminen eteni hyvää vauhtia, vaikka hellettä olikin ulkona kovin.

T'ällä hetkellä Napero ja Antero onkin Pikku-Mustan kokoisia poikia. Vielä välillä pojat pujahtaa maitohuikille emän alle, juuri ja juuri ryömimällä mahtuvat..

Naperolle kuiskutellaan hassuja aidan toiselta puolen.. Isot pojat höpöttää :)

                                Alakuvassa Antero on päiväunilla 1 vuorokauden ikisenä

Pikku-Musta

Pikku-Musta

Kysehän nyt ei ole juhlamekosta, vaan aivan ihanasta pikku lampaasta joka muutti meille taannoin. 

Huvittavinta oli, että menin katsomaan ja ostamaan pässiä meille, jolla saisin astutettua omat uuheni ja saisimme kesällä karitsoita. Niin tulemme kotiin tiineen uuhen kanssa, jonka karitsoinnista ei kukaan tiedä milloin se tapahtuu.. Se oli kohtalo! Minusta oli aivan liikuttavaa, että tämä piskuinen tiine uuhi valitsi minut, tuli isosta uuhilaumasta suoraan  luokseni  kun muut lampaat juoksivat lampolaa edes takaisin. Se asteli luokseni pää pystypäin, korvat hauskasti, tuli ihan kiinni kylkeeni ja kuopaisi etusorkalla maata. Rapsutas nyt, se tuntui sanovan. Ja minähän rapsutin. Ja rakastuin. Valvoin seuraavan yön ja mietin pikku-Mustaani, onko se vaan haettava kotiin. Unohdettava pässi ja toivottava, että se saisi pässikaritsan. Se oli vahva intuitio, sillä oli sellainen katse silmissään.

Pikkuisen uuhen masusta pienet potkut tuntuvat  käsiini ja karitsat konkretisoituvat todellisiksi. Koska kukaan ei tiedä milloin Pikku-Musta on tiinehtynyt, niin karitsointi voi tapahtua milloin vain. Joka tapauksessa Pikku-Musta on aika viimeisillään koska ne potkut tuntuvat. Ongelmana on kuitenkin se että sen kuntoluokka on nolla. Sen ristiselän päällä ei ole lihaa, vaan luut tuntuvat käteen kovina. Se myös tarkoittaa että karitsat syövät loputkin uuhi parasta. Tein rehulaskelmat, että Pikkis varmasti saa kaiken mahdollisen rehuista, väkirehuista, nuolukivestä, havuista ja vitamiinilioksina elimistöönsä. Koska usein jos joku vitamiini uupuu, toinen vitamiini ei imeydy elimistöön koska tarvitsee sen toisen siihen prosessiin. Tämä myös aiheuttaa aavistuksen huolta, kuinka uuhi jaksaa edes synnyttää koska energiat ovat niin alhaalla. Sen verran uuhen taustoista tiedän että ikää sillä on 3 vuotta ja nämä olisivat toiset karut sille. Tyynesti tyttö ottaakin. Syö kaiken ja hyvällä ruokahalulla. Usein määkii jo lisää ruokaa vaikka kuinka suu olisi pullollaan heinää tai märepalloa. Pikkis saa ruokaa useita kertoja päivässä, heinää on koko ajan tarjolla. Ja se pikku pirulainen änkeää valjashuoneeseen vaikka väkisin pikku raosta ihan itse syömään suoraan rehusäkeistä ;D. Eli tarkkan saa olla!

Nyt uuhi on meillä ollut jo reilu 5 viikkoa ja karitsoita ei vielä kuulu maailmaan. Toisaalta olen helpottunut, sillä nyt se on saanut ravinteita ja ruokaa myös tämän ajan kovasti. Myös vahvistunut kovasti ja rehevöitynyt (muutakin kuin vauvamasun vuoksi). Ja nyt kun on saanut kovasti aikaa kasvattaa karuja kohdussa ja saaden myös itselleen energiaa, niin se mahdollistaa myös karitsoiden onnistuneen imetyksen. Pahimpaan olemme taas varautuneet tuttipullojemme kanssa. Toivon myös ettei siellä olisi kuin maksimissaan kaksi, jolloin maito saattaisi riittää. 

Pikku-Musta on kyllä topakka uuhi. Se laittaa koirat järjestykseen ja on paikalla ensimmäisenä jos kyseessä on ruokaa.  Se tykkää touhuta vapaana kanssani tallissa, kävelee joka paikkaan perässä kuin koira. Jos näköyhteys katkeaa, kuuluu varovainen mää.  Toisinaan on aavistuksen hidasta siivota karsinoita, kun jaloissa pyörii musta pallero. Mutta kiirekkös sitä valmiissa maailmassa on? Pikkis rakastaa hellyyttelyä, rapsuttelua ja painautuu ihan kiinni. Se on ihanaa ja saa minut tuntemaan että tein oikean ratkaisun kun päätinkin ottaa pässin sijasta tämän piskuisen uuhen. 

Käyn lampaideni kanssa kävelyllä. Me kaikki nautimme siitä. Nyt Pikkis on päässyt mukaan kävelyille, mutta vauhti pitää muistaa pitää sopivana odottavalle äidille. Pikku-Musta on luonnollisesti musta lammas :D

Paula

Meille muutti loppuelämän kotiin ihana varsamainen 5 vuotias amerikkalainen lämminveri tamma nimeltään Paloma Faithless, meidän suussa Paula, Pampula, Pamsu tai Pumpulikorva.
Paula on hienolla ravisuvulla varustettu ja siitä odotettiin kovasti the ravuria. Kaikkien harmiksi tamman oikean etusen koukistajajänne paukahti ja se raviura tyssäsi ennenkuin edes alkoikaan. Paulasta koetettiin saada äitiä, mutta se ei tullut kantavaksi siittolassa. Silloin Paulan ravikimppa teki ratkaisun ja Paula lähti ensimmäiseen loppuelämän kotiin.
Tamma asusteli 1.5 vuotta ruunan kaverina Turun suunnalla. Me samaan aikaan haaveilimme puskaratsusta, jolla pääsisimme rauhalliseen maastoon, voisimme ratsastaa yhdessä ja mahdollisesti ajaa kärryillä. Laitoimme nettiin ilmoituksen ja sitä kautta Paula löytyi.
Paula muutti meille loppu syksystä. Se asui päivät omassa tarhassaan ja yöt tallissa muiden kanssa. Se oli äärettömän ihana, kiltti ja myötäävä. Minusta oudonkin oloinen lämpöiseksi ja reaktiiviseksi hevoseksi. Muutosta seuraavana päivänä asia selvisi tarhassa. Matoja lantakasassa.. Se selitti monta asiaa, ja kiireesti matokuurille koko pikku heppa. Rassu kärsi kivuista, suolisto oireista ja totisesti mato armeijasta. Matolääkettä ja kipulääkettä ensi hätään. Häätö onnistui ja Paulasta pikku hiljaa alkoi löytymään persoona. Silmiin syttyi tuike, kevyempi etupää, vauhti ja se hukassa ollut reaktiivisuus. Nyt pikku hiljaa haemme voimaa, massaa luiden ympärille, stressitöntä elämää ja paranemista matojen tuhon jälkeen. Karva alkaa kiiltämään ja Paula on hyväntuulinen töhöttäjä.
Nyt Paula on loppuelämän kodissa. Sen lupasin Paulalle ja myös Paulan entiselle omistajille josta se lähti ensimmäiseen loppuelämän kotiin.

Paloma Faithless synt.28.5.2014
i. Classic Response e. Bridget Queen

4 marraskuuta

                                   4 marraskuuta

Sitähän se tämä talvi mielestäni on ollut. Pidän syksystä, sen maatuvan maan tuoksuista ja täyteläisistä väreistä. Kuulakas ilma ja luonon kauneus. Kunnes tulee se helkkarin marraskuu. Sataa, on pimeää, kuraa, märkää, viimaa, pimeitä asfalttiteitä ja minun mörökölli olotila. En varsinaisesti masennu, mutta ilma vaikuttaa mielialaani. Ei vaan huvita. Tekisi mieli tehdä muumit ja painua peiton alle otsalampun, suklaan ja kirjan kanssa ja olla kunnes kevään aurinko pilkistelee ikkunoista. Tai no, jouluksi voisin tulla esiin syömään ruokaa, paljon marmelaadia ja suklaata ja viettää joulua pitkällä kaavalla. Sitten takaisin peiton alle.
Auringon säteitä ei juuri näkynyt talvella, ja joka kuukausi marraskuu alkoi uudestaan, toisti itseäään kuin vanha naarmuuntunut levy, jossa neula hankaa samaa raitaa uudestaan ja uudestaan. Yleensä helpotti, kun tönäisi neulaa.. Näihin  marraskuihin ei autanut tönäisyt, vikinät eikä ne rumat kirosanat joita päästelin kuin tukkijätkä kiskoessa hevosille kuivia loimia selkään kolmatta kertaa päivässä. Kaikki kastui, puhallin valjashuoneessa huutaa punaisena ja elenia nauttii että sähköä kuluu, ei niinkään lämmittämiseen vaan näiden loimien kuivaamiseen. Ja näyttipä heppaherra Huima pitkää naamaa myös. Se inhoaa vettä, lätäköitä ja sadetta.
Positiivinen asia vaikka ei vähäpätöinen meillä, niin kaivossa on vettä. Voi pestä pyykkiä monta koneellista ja saunoakkin vielä huolettomasti. Se jos mikä on mukavaa.
Nyt alkoi maaliskuu, ja kolme edellistä päivää aurinko pakkasesta huolimatta lämmitti suloisesti ikkunan läpi. Tänään lunta tullut taivaan täysi koko päivän vuorostaan, Maaliskuu on kuitenkin jo kevätkuukausi minulle. Kellot väännetään taas kesämuudiin ja tuoksutellaan kevään tuoksuilla ja kuunnellaan iloisia lintustusten viserryksiä. On vaan huikeeta siirtyä 4 marraskuun jälkeen suoraan maaliskuuhun. 

Sisäkausi

Sisäkausi

Lokakuun syyskelit tulivat. Vettä, tuulta, kuraa, mutaa ja mutaisia kavioeläimiä.. Mutta myös kauniin kuulakkaat kelit, värit, tuoksuva luonto, kynttilät, uunin lämmitys ja kotoilu.

Lähes vuoden kerätty patja lampolassa.

Tässä on päästy jo lampolan
tyhjennyksen  makuun.

Lampola tyhjennys hoidettiin tässä muutama viikko sitten. Aikanaan se suunniteltiin niin, että sen saa näppärästi tyhjennettyä etukuormaajalla tai paremminkin piikeillä. Se helpottaa suunnattomasti sitä urakkaa. Lopuksi talikolla loppuja kyytiin. Meillä tehdään patja, eli alle laitamme turvetta ja päälle kuivat oljet, lisäten niitä aina vain lisää koko talvikauden. Kerros on aika paksu lopulta. Mutta pisteet menee Timolle, joka jaksoi suunnitella toimivan karsinan ja kuunteli toki minun toiveita myös arjen helpottamiseen. 

Tässä ollaan jo puhtailla oljilla 

Vallun ja Väiskin kämppä. Sieltä ne pojat seuraa tallin elämää.

Rupukkipojat saivat myös oman tilansa. Niille rakennettiin ikioma huone puusta tehdyllä kalteriovella. Se pois sulkee mahdollisen karkailuinnon, sitä vasten ei voi nojata ja kuitenkin on avonainen josta aavistuksen uteliaat pojat voivat seurata tallin menoja ja tuo esteettömästi valoa. Rakensimme myös pojille oman "laverisängyn" takaseinälle missä voi pitää vartiota ja seurailla tilanteita ja väsyn tullen heittää pötkölleen. Sen allakin on tilaa, jonne voi myös halutessaan asettua. 

Molemmilla eläinkatrailla on heinäverkot käytössä. Ne toimivat meillä ja heinähävikki edes jossain suhteessa järkevää. Usein kuulee puhuttavan, että eläimet ovat kiinni sarvistaan ja sorkistaan niissä. Meillä on säästytty isommilta ongelmilta, sillä ne ovat verkkokooltaan 3x3. 

Eläimet ulkoilevat joka tapauksessa vaikka ns.sisäkausi onkin alkanut. Ihan kurjaan sadekeliin en vie ulos kastumaan. Vaikka pääsisivätkin katon alle, mutta nämä pumpulipallot arvostavat kuusien alla nukkumista. Ja lampaat ovat vielä keritsemättä, teen sen vasta myöhemmin kun todella vähentävät ulkoiluaan ja kuitenkin niin että pakkasilla on jo suojavilla lämmittämässä.

Tilalla kovasti suunnitellaan jo lasten parkki- päivää päiväleiri nimellä. Silloin olisi tarkoitus hoitaa ja ruokkia eläimiä, ulkoilla ja nauttia karvaisista ystävistä 4,5 tuntia! Toivottavasti ilmat olisivat silloin mukavat. 

Mukavaa lokakuuta kaikille!

Yritetään

Yritetään

Pitkän ihanan kesälomani aikana sain aikaa ajatuksille, haaveille ja unelmille. Asioille jotka yleensä hautautuvat arjen ja tekemättömien töiden ja puuhasteluiden alle. Oli aikaa miettiä omia vahvuuksia, jaksamista ja mitä elämä voisi pitää sisällään.

Olen usein pohtinut asiantuntijuuttani, hoitoalaa, koulutuksiani ammatillisessa tukiperheessä toimimiseen. Myös rakkautta luontoon ja eläimiin. Voisiko sitä hyödyntää jotenkin muuten? Toki voi, mutta miten ja miten se liitetään meille Nihtilään?

On olemassa haaveita, jotka ovat kulkeneet kanssani varhais aikuisuudesta lähtien. Halusin asua maalla kodissani ja ympärilläni olisi paljon lapsia ja eläimiä. Onneksi on myös miehelläni samankaltaiset haaveet olleet. Nyt on elämässä se hetki. Miten kiitollinen olenkaan siitä kaikesta. Itsestään selvyys tämä kaikki meidän perheellle ei ole ollut. Eikä aina palatkaan kerrasta loksahtaneet paikoilleen. Ei totta vieköön.

Nyt kuitenkin useamman vuoden pohdinnan ja mietiskelyn jälkeen ajattelin yrittää, tai me yritämme. Mitäkö yritän? Se muotoituu varmasti talven aikana lopulliseen muotoonsa ja keväällä olemme varmasti viisaampia, mutta yritän yhdistää kauniin Nihtilän miljöön, luonnon, kiireeettömän kahvihetken kotipullalla ja eläimet. Siitä tulee aikanaan jotain.

Tavallaan oli helppo aloittaa, koska olin kuitenkin ollut jo alkutuottaja ja Y-tunnus olemassa. Sen kylkeen vaan miettiä minkälaisen yrityksen muodostaisi ja mikä olisi toimivin konsepti itseä ja koko perhettä ajatellen.
Tilanne on kuitenkin se, että tässä projektissa on tavalla ja toisella koko perhe mukana. Kaikkien mielipiteitä kuunnellen, ajatuksia poimien ja arvioiden, koska tila on myös meidän koti. Timolla on suuri rooli, koska hän toteuttaa suurelta osin kaikenmaailman muutostyöt, on kuitenkin kaupan alan koulutuksen saanut ja sillä alalla työtäkin tehnyt. Itse yksinäni en tähän hankkeeseen edes pystyisi.
Eiköhän hän tälläkin hetkellä jotakin nikkaroi joko tallin puolella tai piha tanhuvilla.

Tässä on istuttu elinkeinoasiamiehellä, suunniteltu, lupa asioita haalittu kasaan, AVI;a ympäristösihteeriä, terveystarkastajaa ja eläinlääkäriä konsultoitu. Paljon asioita, mutta mikään ei kuitenkaan ole muurin kokoinen ongelma. Pikku hiljaa ja ensi kevääseen on kuitenkin hyvin aikaa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty pätee tässäkin. Lakia ja maa - ja metsätalousministeriön pöytäkirjoja on saanut lukea, samoin kun ruokaviraston suosituksia ja pitopaikka asioita päivitellessä vierähtänyt tovi jos toinen.

Ja koska tämä ei ole yrittäjyyttä yksinään, vaan teen perheeni kanssa sen pääasiassa kesäisin ja en hylkää rakasta päätyötäni pois, talous ei keiku rajusti tässä tilanteessa. Myös ajatus maaseudun kehittämisestä yhdistettynä yrittämiseen pidän tätä loisto juttuna. Katsotaan mitä tästä tulee. Nihtilän tilaa voi seurata fecebookin kautta, jonne päivittyy tapahtumat ja sitä kautta myös pääsee koti sivuille lukemaan. Tykätäkkin ja jakaa sivua saa ja pitääkin.
Mukavaa syyskuuta, syksyn värejä ja rutiineja!

   -Martsa

Uudet lemmikit esittäytyy

Viime kerralla kerroinkin uusista lemmikeistä nopeasti jotain ja lupasin vähän seikkaperäisemmin kertoa.

Konna Kilpinen eli "Hempukka"

Taannoin haeskelin meidän 6 vuotiaalle Petteri-kaniinille ystävää tosi tarkoituksella. Kyllähän kaneja myydään ja annetaan mutta hakusessa oli kanirotu joka ei pikku pakkasia säikähtäisi. Ja joka voisi elää tallipupuna. En siihen hätään moista löytänyt. Skrollasin löytöeläintarhankin sivuja ja pari kania siellä olikin. Mutta eivät meidän etsimiä toiveita täytä. Mutta silmiini osuikin ilmoitus Konna Kilpisestä. Otin kuvan ilmoituksesta ja lähetin Timolle. Olemme monia vuosia puhuneet aina välillä kilpikonnasta joka elelisi kanssamme. Aina se on jäänyt syystä tai toisesta, mutta nyt se oli nenän edessä netissä. Timo vastasi heti että soita, varaa ihan mitä vaan mutta me ostetaan tämä tyyppi. Soitin ja kerroin, että me olemme siitä kiinnostuneita. Eläinsuojelu on tarkka, ja ymmärrettävästi haluavat tietää aika tarkkaan, että millaiseen paikkaan eläin muuttaa ja kuinka selvillä olemme konnan hoidosta. Olimme jo aiemminkin jonkin verran perillä Kilpikonnan elämästä, mutta luimme lisää, hommasimme varusteita ja konnalle kodin.
Konna muuttikin meille sähköposti-puhelukierroksen jälkeen seuraavalla viikolla. Saimme kuulla että neiti on täysikasvuinen nelivarvaskilpikonna ja ikä arvio on noin 50 vuotta ( nämähän elävät n 150 vuotiaiksi ). Vaikea tietenkään tarkkaan arvioida, koska ei ole dokumenttia tai papereita konnasta. Konna löytyi Ylöjärveltä maantieltä yksinään matkaa taittamassa kohti Tamperetta. Kilvestä löytyy klommoja, muuten terve kuitenkin. Siitä oli laitettu fb-ryhmiin ilmoituksia josko konnaa olisi joku kaivannut. Jollei kukaan ilmoittaudu omistajaksi 15 vrk;n sisään, niin sille voi etsiä uuden kodin. Aika oli tullut täyteen ja näin ollen ilmoitus oli tehty ja minä löysin sen.

Hempukka

Kilpikonna on leppoisa kaveri, Se tarvitsee UVB-valon, jolla sen kilven läpi valo suodattuu. Eli pöytälamput tai pelkkä lämpölamppu ei aja asiaa vaan kunnon terraariolamppu täytyy olla. Kesäisin laiduntaessa ulkona kilpikonna saa sen auringosta, mutta kesät tuppaa olemaan lyhyet ja konna tarvitsee sitä joka päivä. Ravintokin on yllättävän tarkka, sillä se voi jostain saada likaa proteiinia ja energiaa ja kasvaa "lihavaksi". Uimapaikka pikkuisella pitää myös olla jonne pääsee tarvittaessa mulimaan ja juomaan, sillä kilpihän estää konnan juomasta kiposta.
Kuivike meillä on hiekan ja kuiviketurpeen sekoitusta jonne pääsee tarvittaessa kaivautumaan piiloon. Toki konna on meillä hyvin paljon vapaana sisällä (joka on aika tuskallista siinä kohtaa kun sehän ei vastaa jos sitä huutelee nimellä vaan pitää konttailla pitkin lattioita ja kurkittava joka paikkaan). Jostain syystä Timon talvisaapas leivinuunin takana on aika ihana sen mielestä samoin kuin lähikaupan kestokassi.
Talvisin konnan täytyy päästä horrokseen. Se tapahtuu laittamalla konna laatikkkoon ja sopivan viileäään 3-12 viikoksi. Sitä ennen se tankkaa ja lopulta alkaa paastoamaan ja vaipuu uneliaaksi. Tämä on tärkeää konnalle ja vaikuttaa sen terveyteen. Eli ei ole legendaa laittaa konna pahvilaatikossa jääkaappiin.
Konna on hyvin kotiutunut meille. Se kampeaa itsensä syliin ja on hyvin määrätietoinen tyttö. Meidän suussa nimeksi on muodostunut Hempukka, sillä se on aivan ihanan suloinen.

Puput Unelma ja Peppi

13 -viikkoiset Unelma ja Peppi

Koska edelleen puuttui Petteri-kaniinilta ystävä, niin haku oli edelleen käynnissä. Löysinkin sopivat 13 viikkoiset pupu neidit meille Lammilta. Päädyimme ottamaan kerralla kaksi tyttöä ja samasta poikueesta jo senkin vuoksi, että niistä on seuraa toisilleen. Varmasti myös ovat sopuisammat keskenään. Niissä on Ranskanluppakorvakania ja osin lihakanirotua. Se tarkoittaa, että niistä kasvaa reilun kokoisia pupuja. Painoa näille saattaa kertyä yli 5 kiloa, eli kissan kokoisia pupuja aikuisena. Ne olivatkin kovin reippaita tyttöjä. Kasvattaja oli pitänyt niistä hyvää huolta ja käsitellyt niitä paljon. Nämä tyttöset ovat kovin uteliaita ja odottavat karsinan ovella vastassa kun sinne on menossa  katsomaan. Pikku hiljaa olemme ottaneet syliin, niin että kokevat olevansa turvassa. Muutoinkin käsittelyä teemme päivittäin, jolloin ne tutustuvat ja kesyyntyvät helpommin.

Suomenvuohet Väiski ja Vallu

Vuohipojat Väiski ja Vallu muuttivat meille sunnuntaina. Eli kovin ovat tuoreita tuttavuuksia meille ja tutustuminen rauhassa käynnissä. Vallu on 1,5 vuotias ja Väiski 2,5 vuotias. Ne ovat kuohittuja, eli eivät voi lisääntyä ja näin ollen eivät haise voimakkaasti pukille. Leikatuista pukeista puhutaan rupukkeina, eli ruunattuina pukkeina.
Nämä ovat asuneet yhdessä ja nytkin luonnollisesti molemmat muutti meille, eikä erotettu eri koteihin mikä eläinten kannalta hyvä ratkaisu.
Vuohista puhutaan paljon kuinka hyppivät, ovat viisaita ja ovelia. kesyyntyvät ja seuraavat kuin koirat ihmistä ja kysyvät huumorintajua. Näistä en vielä osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta ehkä muutaman viikon päästä jo osaan sanoa millaisia poikia nämä ovatkaan. Vallulta puuttuu korvista merkit ja ne täytyy hetimiten laittaa, kun sain lammas- ja vuohirekisteriin nämä laitettua. Nykyään eläimillä on omat rekisterit mihin pitää ilmoittaa ne ja myös tilalla kuuluu olla tilatunnukset. Itse juurikin tänään päivitin kaikki eläimeni  rerkisteriin ruokavirastoon josta käy ilmi mitä eläinlajeja meillä on ja kuinka paljon tällä tilalla. Ja riittääkö tilan kapasiteetti eläintenpitoon. Sitä ongelmaa meillä ei toistaiseksi ole ollut.

Vas.Vallu ja oik. Väiski. Narutotuttelu menossa ja uuteen pihapiiriin tutustumista.
On vaan pojilla niin paljon katseltavaa ettei malta syödäkkään.

Meidän kuulumisia

Elokuun hämyiset yöt ovat ovella. Yöt ovat olleet todella viileitä, jopa +3 asteessa käynyt. Elokuu myös tuo arkeen taas rytmin ja rutiinin. Ihana kesä alkaa olemaan lomineen paketissa. Olipa ihanan lokoisaa, vaikka puuhaa taas onkin ollut, jos jonkinmoista.

Kesäkuussa heinä kasvoi kovaa kyytiä, Vihdoin moni viljelijä myhäili pellon reunassa tyytyväisinä, että rehua riittää mukavasti talveksi. Kahden aika surkean kesän jälkeen hymyilyttää. Heinäkuussa heinät saatu pakettiin. Taiten sai taas heiniä tehdä, sillä poutapäivät pihistelivät olemassa olollaan.

Hempukka

Meille muutti kilpikonna, joka onkin aivan ihana nainen. Konna Kilpinen on nimeltään mutta kaikkien suussa taitaa ollakkin Hempukka. sillä se on niin suloinen persoona. Kilpikonnatko hitaita, eipä olekkaan! Hempukka kun päättää vaihtaa maisemaa, nostaa neiti pepun pystyyn ja lähtee harppomaan aikamoista kyytiä. Se kyllä yllätti meidät. Toisinaan on aika uuvuttavaa etsiä näin isosta talosta hempukkaa, koska liikkuu pääsääntöisesti vapaana sisällä. Ei tule luokse kutsumalla ja mahtuu yllättäviin koloihin. Olemme sen löytäneet isän talvisaappaasta, paikallisen kaupan kestokassista, pikku neidin leikkihevostallista ja lattialyhdystä kynttilän päältä sätkimässä muutaman nyt mainitakseni..

Meillä oli perinteiset avoimet ovet tilalla viime perjantaina ja lauantaina. Pataveden-Torvelan kyläyhdistys oli mukana pihapeleineen ja arvailuineen montako käpystä oli tölkkiin pujahtanut. Myös kahvitarjoiluun sain apukäsiä josta olin suunnattoman iloinen. Sillä helteistä huolimatta (ja sitä pelkäämättä) ihmisiä todellakin kävi. Yllätyimme todella iloisesti, koska laskimme kävijöitä perjantaina käyneen  reilut 100 ja lauantaina yli 90.
Toimittajakin poikkesi lauantaina juuri ennen kahtatoista yllätykseksemme. Possut  (mekin  :D) pääsivätkin paikallislehden etukanteen. Ihana oli nähdä lasten ilo ja kiljahtelut kun saivat syötellä lampaille leipää ja ihmetellä kilpikonnaa.

Peppi

Unelma

Tällä viikolla meille muutti myös kaksi puputyttöä, Peppi ja Unelma. Ne ovat 13 viikkoa vanhoja siskoksia. Niissä on ranskanluppakorvakania ja lihakanirotua. Tytöistä kasvaa reilun kokoisia, arviolta yli 5,5kg. Siinä jää Tilda koirakin toiseksi painon kanssa. Nyt totutellaan toisiimme, uuteen kotiin ja meidän tapoihin. Syliin emme ole ottaneet, vaan saavat itse aikanaan tulla kun luottavat meihin. Rapsuttelua, silittämistä ja ruuan syöntiä kädestä. Pikku hiljaa, kiirettä ei ole.

Ollaan tässä välillä keritty ihan ollakkin, Loma tekee ihmeitä vaikka touhuakin ollut jos vaikka ja mitä. Eläimistä täytyy kertoa myöhemmin lisää, on ne niin hauskoja vekkuleita.

Mukavaa elokuuta!

Koiran kokoinen ikävä

Koiran kokoinen ikävä

Pitäisi kirjoittaa vaikeasta asiasta. Olen sitä siirtämällä siirtänyt, etsinyt hetkeä milloin asiasta voin kirjoittaa. Oikeaa hetkeä ei tunnu löytyvän. Eikä ehkä oikeita sanojakaan. On vaan niin vaikeaa.

Jenkki-koiramme muutti meille yli 5 vuotta sitten, kevät talvella. Koiralla oli myös hieno nimi, mutta totteli Eppu nimeä jos halusi. Useimmiten ei. Silloin tämä herra oli tullut jo keski ikään, entinen omistaja luopui koirastaan ja me tarjosimme Epulle kodin. Meillä synkkasi "yhteishuoltajuudessa" hyvin entisen oman ihmisen kanssa, hän kävi usein meitä moikkaamassa ja opimme toisemme tuntemaan. Meitä yhdisti suuri rakkaus Eppuun.

Eppu oli toisinaan hyvin umpiluupää, kuuro, tottelematon ja aavistuksen seniili. Jos sitä ei vain huvittanut joku juttu, tyylilleen ominaisesti se oli kuuro. Toisinaan kun keittiössä kuiskasi syömään niin paikalle saapui pörrökarvainen ja kylmäkirsuinen Eppu kysyvä ilme silmissään, että missä se ruoka viipyy. Vaikea olla pitkävihainen koiralle joka toisinaan ulvoi milloin missäkin (yleensä väärän oven takana) kadonnutta omaa ihmistään. Voi veljet kun sitten huutelin toiselta ovelta sitä! Sitä ilon ja onnen määrää, ruokkija on löytynyt. Eppu vain unohti..

Eppu rakasti hellyyttä, hiljaisia sykkytuokioita, rapsutusta ja saunailtoja. Ei sellaista rapsutusta ole ollutkaan joka olisi riittänyt. Rapsutuksen loputtua varovasti siirtyi pehmoinen tassu käden päälle painokkaasti pyytäen lisää kupsutusta. Ja niin sykyttelytuokiot jatkuivat usein ilta toisensa jälkeen sohvan nurkassa.

Koira muutti meille ajankohtaan, jolloin tuolle karvaröykkiölle oli tilaus. Sille pystyi puhumaan ummet ja lammet ja lammen kalatkin, ja toinen istui vain sylisssä. Toisinaan huokaisi (kärähti toki nukahtaneensakkin joskus koska aika kuorsaus kuului) tai lipaisi kättä. Se oli minun karvainen terapeutti. Kuunteli kyllä, eikä laittanut hanttiin eikä kyseenalaistanut.
Suloisuudella ei ollut rajaa, se oli ihanan pehmeä (aavistuksen ylipainoinen) ja lämmin. Siitä tuli minun koira. Eppu seurasi minua joka paikkaan. Kerran Ilonan kanssa ensimmäisenä keväänä lähdimme heti jäiden lähdettyä soutelemaan järvelle. Eppu ei ollut ikinä uinut, ei kahlannut eikä näin ollut mikään vesikoira. Kuinka ollakkaan jonkin matkaa soudettuamme perässämme ui mustavalkoinen koira.. Äitiä ei jätetä. Eikä Eppua.

Toisinaan Eppu masentui mielestämme, tuijotti flekmaattisena seinää tovin, huokaisi ja nukkui. Päiväunet täyttivät vuosi vuodelta enemmän Epun arkirutiineja. Niitä mahtui päivään toistakymmentä- helposti. Aamuisin ei edes aamupisulle voinut mennä ennenkuin oma ihminen oli noussut. Sängyn vieressä vahti, jos kupla otsassa alkoi paisumaan,niin pää patjalle lepäämään, vahvoja huokailuita, piipitystä (ei suoranaista vinkunaa vaan äärettömän hienoa piipitystä todellakin) ja tiukka tuijotus. Jollei nekään tuottanut tulosta otettiin apuun tassut ja kieli. Ihan vahingossa saattoi kaapasta tassulla tai lipasta todella märällä kielellä kättä.. varma konsti!

Tällä koiralla oli järjettömän hellä katse, säälittävä ulkonäkö joka sai heltymään kovemmankin koijarin. Silmät lerpullaan, varovainen kömmintä kainaloon. Ilmeillään kysyi saanko tulla edes hetkeksi?
Lerppuhuulensa se pyyhki valkoisen sohvan helmaan, jollei sen huulia kerinnyt ruuan jälkeen pyyhkimään, useimmiten ei. Onneksi sohvan päälliset kestävät 60 asteen valkopesun.
Aamuisin ja iltaisin Epulla oli riehuhetket, välillä riehui ja sätki sohvalla niin, että usein pelkäsin sen putoavan sieltä alas, kun oli solmussa vilttiensä kanssa.
Toisinaan sätkiminen oli ikävä kyllä epileptistyyppistä nykinää. Taju taivaalla ja pissat lattialla. Sellaista on vanheta. Usein nämä hetket ilmaantui, kun Epun tasaisen tylsä elämä järkkyi. Sillä me emme sitä järkyttäneet millään. Se oli niin herkkä. Ja arkemme tylsää.

Usein jo etukäteen surin ajatusta, kun Epusta aika jättää. Miten minä selviydyn ilman uskollista karvakuonoa, joka pelasti olemassaolollaan monelta murheelta ja itkulta. Viime syksynä jo luulin elämänkellon pysähtyvän ja ehtoon laskeutuvan koirani ylle. Itkuisella äänellä soitin naapurikyliin eläinlääkärille ja kerroin koiran suussa olevasta pahasta tulehduksesta. Silloin jo pelkäsin menettäväni kamuni. Kaikeksi onneksi koira tointui akuutista ientulehduksesta antibiootilla, kipulääkkeellä ja 7 hampaan poistolla.

Elämä siis jatkui. Ei tainnut olla päivääkään, ettei joku huokaissut onnellisena jossakin vaiheessa päivää, että oli se onni että Eppu on kanssamme ja parantui. Se oli niin rakas kaikille. Ja kaikki sitä hyysäsi ja rapsutti entistä enemmän jos se vain oli edelliseen edes mahdollista.

Mutta vahinko ei tule kello kaulassa eikä kukaan elinpäivien määrää tiedä. Onneksi.
Se oli tavallinen iltayö, olin tullut töistä ja vein koirat iltapissalle samalla kun menin laittamaan heppoja talliin. Se oli automaatio, joka oli toiminut kaikki nämä vuodet. Heinän ahneet eläimet menevät tarhasta peräjälkeen talliin ilta appeelle vapaana. Koirat pissivät ja ostavat lisämaata ja tekevät reviirien tarkistusta pihalla.
Kevät tuoksui jo yössä, heinä kasvanut niin, että pystyi jo sanomaan nurmikkoa vihreäksi. Aurinkoisilla paikoilla vihreys pilkisti nurmikolla. Sepä sai Huiman vaihtamaan suunnitelman että ottaakin iloringin pihakoivun ympäri ja suullinen edes vihreää heinää. Niinpä matka tarhasta vaihtui nopsaan kääntymiseen pihaan ja koirien suuntaan. Muut koirat bonjasi heti että tuo hulttiohevonen riemuitsee niin ettei taas näe innoltaan mitään. Ymmärsivät väistää, paitsi Eppu. Huonokuuloinen koira peppu hevoseen päin omassa kuplassaan tuli yllätetyksi, kun hevonen tulee kohti. Eppu väisti viime hetkellä, ja niin väisti Huimakin. Liian vähän sadasosa sekunteja, liian nopea tilanne ja liian vähän tilaa korjausliikkeeseen. Huiman etuvuohinen osui Epun kylkikaaren taakse. Ei potkua, ei mitään muuta kuin tylppä osuma. Näin sen tilanteen itse. Ehkä hyvä niin, tiesin mikä vammamekanismi ja missä mahdolliset vauriot ovat.
Aluksi Eppu pystyi kävelemään ja hyppäämään sohvallekkin. Kipulääkitsimme ja toivoimme aikamme parasta. Hoivasimme, hellimme, toivoimme ihmettä.
Eppu makasi patjalla lattialla, aina joku siinä viekussa paijaamassa ja lohduttamassa. Viimeinen yö oli kamala. Itkin ja kannoin peräpäästä halvaantunutta koiraa ulos, pissat oli tullut jo lattialle. Sekin taito oli jo menetetty. Silloin tiesin että aamu tulee, ja viikatemies meille. On aika päästää koira tuskistaan pois. Koetin nukkua, mutta en voinut, itkin ja surin. Manasin onnettomuutta, voi kuinka toivoin että voisin siirtää kelloja taapäin ja elää hetken uudelleen ja välttää tämä turha hama. Kuinka ikävöin jo etukäteen Eppua. Kuinka rakas ja tärkeä se olikaan minulle ja tietysti koko perheelle oli ollutkaan. Niin ihana. Ja lempeä ja lohduttava.

Sunnuntai aamuna hyvästelimme jokainen Epun. Ilona leikki viimeisen leikin Epun kanssa, minä annoin kipulääkkeen. Aurinko paistoi ja oli kaunis kevätaamu. Siihen aurinkoisimpaan kohtaan pihaan Eppu lopetettiin, aurinkoplänttiin. Eppu rakasti aurinkoa ja lämpöä. Siinä kohdassa oli hyvä vetää viimeisen kerran vanhan koiran keuhkot täyteen ilmaa ja päästää maailmasta irti ja muuttaa sydämiimme ja muistoihimme. Laukata korvat lerputtaen perhosten perässä ikuisilla nurmilla. Niin haluan uskoa. Kiitos Eppu, kaikesta.

Eppu Heppu Hermanni <3 

"Lomalla" lomalla

"Lomalla" lomalla

Omista töistäni pidän lomaa tässä keväällä 2 viikon pätkää. Ansaittuja lomapäiviä. Monilla tulee lomasta suorittamista. Olen päättänyt tehdä yhden to do listan töistä per päivä ja lopun teen normiaskareita ja asioita joita huvittaa tehdä. To do listasta saa vetää yli possulan pahnojen vaihdon, ankkalan siivouksen, viiriäisten kopin siivous myös, kodin siivous, Epun parturointi  pesuineen ja heinäkuorman hakeminen. To do lista jatkuu, mutta onhan lomapäiviäkin vielä edessä. Ja totuus on ettei lista taida koskaan loppuakkaan. Muun ajan olen nukkunut, ratsastanut, neulonut sukkia, kuunnellut musiikkia ja lukenut. Minulla on tavallaan" lomaa" aamu 9 aina kello13.15 asti, kun pienin on sen ajan koulussa. Eli silloin olen luvan kanssa itsekkäästi viettänyt aikaani mielen mukaan. Sitten 13.15 alkaen olen äiti, läksyjen auttaja, kyytimies, kaupassa kävijä, passaaja, ruuan laittaja ja jokapaikan höylä. Näin lomalla saan nukkua aamuisin pitkään ja herätä aamukahvin tuoksuun. Toisinaan lapset ovat jo lähteneet kouluun, kun havahdun unestani Epun syvään huokailuun. Eppu ei lähde aamuisin pisulle ulos ennenkuin mamma on herännyt. Se saattaa nukkua sängyn vieressä tai vahtia untani. Usein silmäni avatessa katson suoraan koiran vanhoihin ja viisaisiin silmiin, kun se on nostanut etutassut sängyn reunalle ja tuijottaa minua. Hevoset ovat jo ulkona ja aamutalli hoidettu puolestani kun herään. Saan lomaa myös aamuheräämisistäkin. Työaamuina minä olen vetovastuussa, jolloin valmiiksi ladattu kahvinkeitin napsautetaan päälle, kiskon tallivaatteet niskaan ja hoidan aamutallin ja lannan lapioinnit. Sen jälkeen vauhdilla sisälle ja herätän porukkaa aamupalalle. Eli tämäkin aamurutiini on siis lomalla. Olen siis ihan lomalla! Tai ainakin osan lomaa lomalla.

- Martsa

Arkea ja juhlaa

Arkea ja juhlaa

Kaunis aurinko säteillä hellii ikkunan takaa. Oli jo melkein kevät taannoin. Pakkaspäivät unohtuivat +8 asteen sohjossa ja vesi tippui räystäistä nopeaan tahtiin. Kunnes tuli taas vähän pakkasta, viimaa ja lunta. Maisema vaihtui sormia napsauttamalla taas kylmäksi. Ei sillä eletään vasta maaliskuun alkua, mutta malttamattomana jo odotan kevättä oikein alkavaksi.

Veden kantaminen lähteestä käy edelleen habaan ja tasapaino ja kehonhallinta näillä kaljamakeleillä luo omat haasteensa. Aurinko ja tuuli kilvan kiilloittaa tiet jäistä kiiltäviksi. Hokkeja kaipaan minäkin kenkieni pohjiin. Pystyssä on pysytty muutamaa ohohupsis tilannetta lukuunottamatta ja toistuvaa veden loiskahdusta saappaan varresta sisään kun ahneuksissani kannan 12 litran ämpäreitä piripintaan kahmaloituna vettä molemmissa käsissä. Ahneella on määrätynlainen loppu :D (eli kaivon vedenkorkeus ei edelleenkään päätä huimaa, mutta selvitty ollaan).

Lumet venyttelee ihmisten hermoja lumitöissä, mutta myös tarhojen aitalankoja painollaan. Välillä tarkistettava niitäkin ohimennen, nosteltava kinoksista alimmat langat näkyviin. Sussu-ponia ei näillä keleillä limboaminen kiinnosta, eipä ole vihreämpää   valkoisempaa aidan toisella puolen. Vaikka nyt aitanauhojen puolesta  mahdollisuutta suorastaan tarjotaan tarjottimella. Toisinaan kun lähden pikku ukon kanssa kahden ratsastamaan, Sussu kyllä koklaa turvallaan varovasti onko jytkykone päällä. No ei ole. Silti kuuliaisesti jää odottamaan tarhaan, vaikka joutuukin kulmasta kulmaan juoksemaan ja kaipaamaan seurahevostaan.

Kevätaurinko saa muutakin meillä aikaan. Kanan, ankan ja viiriäisten munia plopsahtelee kiivaaseen tahtiin maailmaan. Nyt ei tarvitse kaupasta niitä kiikuttaa taas hetkeen kotiin. Tyttöjen en nyt anna hautoa, vaikka tipit ovat niin suloisia ja syötävän ihania, joku roti pidettävä. Jos kesällä sitten, kun oikeasti on lämmintä.

Arjen keskelle mahtui myös kummilapsemme rippijuhlat. Hän on neljäs kummilapsi, jota saamme onnitella etapin saavuttamisesta. Kolme nuorempaa kummilasta  saavat vielä kasvaa lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristössä hetken aikaa. Sunnuntaina kirkko kutsui kellojen soitolla meidät sisään. Ihania nuoria, jotka katsoivat kohti tulevaisuutta, haaveita ja unelmia silmät loistaen. Mietinpä siinä penkillä istuen taas kerran, kuinka se aika menee kiivasta vauhtia. Vasta oli omat rippijuhlat, leirit ja isä meidän rukouksen opettelu. Nyt hän oli alttarille polvistunut, ja käteni siunasi tämän lapsen. Mihin nämä vuodet sujahti?
Olimme kummitytön kanssa yhdessä käyneet ostamassa mieluisa rippiristi-koru. Ja leivoin myös neidon toiveista myös juhliin tarjottavaa. Ensimmäinen iso lapsen juhla. Ihanaa!

Saimme kuulla myös ihania vaaleanpunaisia vauva uutisia lauantaina. Olihan se aloitettava vaaleanpunaisesta merinovillalangasta neulomaan pikkujalkoihin villasukat, jottei pienen varpaanpäät palellu. Ei sentään syntynyt naistenpäivänä!Uhkasi pikkuisen kuitenkin ;)

Niinpä niin, elämällä on tapana tarjoilla kaikenlaisia asioita päiviemme täytöksi, hyvässä ja pahassa. Mutta enpä moiti, perustasaista ja sujuvaa arkea tässä ollut, se riittää yksinkertaisena minulle.

Huppistakeikkaa kuinka aika juoksee

Huppistakeikkaa kuinka aika juoksee

No niinpä. Viimeisin päivitys viime lokakuussa..

 Saimme tallin puolen remontin valmiiksi ja siitä tuli kiva. Lampaat saivat mukavat tilat ja samoin kanaset ja Viiriäiset. Possut elävät Sussun karsinan viekussa ja viihtyvät hyvin. Valjashuoneessa majailee edelleen sekalainen seurakunta poikien kaikenmaailman aarteita (joihin en uskalla kajota, etten vain hukkaa tai hajota). Eli satulat ja suitset elävät sopuisasti rehusäkkien kanssa edelleen tallissa. Tämä vaihe vaatii minulta itse hillintää ja pitkäjänteisyyttä kestää keskeneräisyyttä. En pidä kertakaikkiaan etten saa niitä paikoilleen..

Marraskuussa pidin viikon loman ja kävimme Timon ja sukulaistemme kanssa Budabestissa muutaman päivän lomailemassa. Oli ihanaa ja pikku katko kotoiluun ja töihin tuli tarpeeseen. Mutta kun olikin aikaa vihdoin hengähtää ja kysyä itseltäni miten jaksan ja mitä kuuluu, huomasinkin väsymyksen hiipineen pikkuhiljaa ja salakavalasti takkini alle piiloon. Mitään raflaavaa ei varsinaisesti tapahtunut, vaan se väsymys joka levisi kroppaani ja joka imi mehut kyllä täysin. Painoin jarrua, tyhjensin kalenterin ja vedin syvään henkeä. Töissä on käytävä, lapset ja eläimet hoidettava, mutta kaikki ylimääräinen blokattava pois. Tehtävä asioita joista saan energiaa ja hyvää mieltä. Pitkiä ratsastusretkiä, ulkoilua, neulomista ja lukemista. Olin itsekäs ja tein sen.

 Joulun siivouksen vedin vasemmalla kädellä ja tein asioita joista saan iloa jouluumme. Kukaan ei huomannut että sukkalaatikossa(kin) oli paljon muutakin kuin sukkia. Lauteiden alla olin viimeksi käynyt kesällä, joten saunan pesukin jäi listasta. Paljon kynttilän valoa ja tunnelmavalaistusta. Rento joulu vallitsi, pelasimme monen monia tunteja lautapelejä, olimme läsnä ja mukana. Oli ihana ja mukava joulu vaikka joulumieli aluksi tuntui ettei se löydä Nihtilänmäelle mieleeni.

Tämä vuosi onkin alkanut talvisesti. Kauniita pakkaspäiviä, loskasta ja vesisateesta ei tietoakaan. Luonnossa on ollut tosi kaunista, sitä olen jaksanut ihailla lenkeilläni. Mutta on  tämä vuosi tuonut jo surua ja huoltakin. Elämän tasapainoa. Iloa ja surua. On taas muistuttanut kuinka koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Hiihtolomasta saimme auringon paistaessa nauttia, kaikenlaista puuhastelua perheenä touhuttu ja retkeilty. Tarviiko sen aina ollakkaan niin ihmeellistä. Ihana hetki saunarannassa paistaa makkaraa laavulla, seikkailla jäällä ja olla vain. 

Täytyypä ryhdistäytyä tämän blogin suhteen taas. 

Syysretkeä ja syystouhuja

Syysretkeä ja syystouhuja

Johan on touhua, vai onko minulla vaan logistiikka ongelmaa. Tiedä häntä, mutta useana iltana puoli unessa kaatunut unten maille. Kamalan kätevää (ja joskus unettomuudesta kärsineenä arvostan)  kun uni vaan putoaa päälle. Paljon pitää puuhastella hommia ennen talven tuloa  ja kun sitä tekee töiden ohella niin vaatii välillä melkoista kalenteri suunnittelua, että saisi edes ne tärkeimmät tehtyä alta pois. Välillä ärsyttää kun lautoja, parruja ja koneita pitkin tallin lattioita. Milloin mikäkin asia hukassa, kun tavarat vaihtavat usein paikkaansa. Milloin en löydä eläinten ruoka astioita, puukkoa tai jotain muuta. Yhtenä iltana etsin valokatkaisijaa, olikin koko seinä purettu pois. Mutta eiköhän se tästä. Pikkuhiljaa..

Hepat toimii meillä ruohonleikkureina takapihalla.

Muutamana aamuna tosiaan ollut maat valkoisena kuurasta, lupailee talven tuloa. Meillä Timo paukuttaa laajennusta talliin. Lampaat saavat uudet tilat, koska arjen toimivuus nousee arvoonsa. Lampolaa olemme suunnitelleet nyt niin, että sen voi traktorin etupiikeillä tyhjentää helposti. Myös se, että saamme tarvittaessa karsinan jaettua kahdeksi jos syntyy lisää karitsoita.
Myös possula on vaiheessa, ne saavat ison hevosen kokoisen karsinan joka tarvittaessa voidaan modata tarpeen mukaan. Valjashuone on iso ja lämmin. Se on myös luksusta saada viljat ja rehut kärryyn oven taakse. Arvostan ovea, sillä kokemusta myös siitä että eläinten päät ovat löytyneet rehusäkeistä mussuttelemasta... Myös se että sinne saa pienen peruslämmön jotta loimet kuivuvat, valjaat pysyvät hyvinä ja niille on tilaa omilla paikoillaan.

Viiriäisten veljeskunta

Ja meillehän myös muutti perjantaina viiriäisiä. Nyt niihin tutustutaan ja odotetaan kovasti, että ne alkaisivat munimaan. No niistä munista ei ihan nälkä lähde, sillä 5 viiriäisen munaa vastaa yhtä kananmunaa. Viiriäiset ovat lintumaisia, pieniä otuksia. Pieni tipunen on vain peukalon pään kokoinen ja isonakin mahtuu kämmenelle vielä. Myös niitä kasvatetaan lihan vuoksi, mutta ne ovat aavistuksen kookkaampia. Nämä myös ovat helppoa sijoittaa sillä eivät tarvitse mahdottomia tiloja. Mutta myös verkkokoko pitää huomioida sillä nämähän tulee isosta kananverkosta läpi.

Makkaratulet valmiina retkeläisille.

Kuhmoisten nuorisoseura ja Patavesi-Torvelan kyläyhdistys tekivät yhteisen syysretken tänään  jylhiin Saaresjärven maisemiin luontopolulle. Hienoa, että yhdistykset tekevät yhteistyötä ja yhdistävät "voimiaan". Saareksen luontopolku kulkee  pitkospuilla, hakepohjalla ja osin polkuina. Siellä on oikein miellyttävä lenkkeillä. Maisemat ovat myös upeat. Usein poikkeankin vastarannalle ihailemaan vuoria. Pirunvuori on myös vastarannalta vaikuttava. Näin syksyn väriloistossa varsinkin todella kaunis. Sattuipa tänään  ilmakin oikein mukavaksi, auringon pilkahdellessa päivän edetessä. Tämän syysretken yksi etappi oli sovittu meidän tilalle, jossa pääsi nauttimaan yhdistyksien tarjoamaa makkaraa, kahvia, mehua ja nameja. Samalla sai myös katsella eläimiä pitkin pihoja. Petteri-kanikin pääsi ulkoilemaan ja ihmisten ihailtaviksi. Olipa kiva päivä, tavaten ihmisiä ja nautittua ulkoilmasta. Illalla vielä rantasaunan leppoisiin löylyihin, ja huomenna työn ääreen.

Romuromantiikkaa lyhdyn kera kaivon kannella.

  -Martsa

Ulkoilupäivä pakkasaamuna

Ulkoilupäivä pakkasaamuna

Vapaa päivä, se tarkoittaa aikaisin aamusta touhua iltaan asti. Aamukahveen ja eläinten ruokinnan jälkeen lähdin tekemään uutta laidun lohkoa lampaille. Se on aika valkuasipitoinen pelto, joka sopii lampaille. Saavat nauttia syksyn viimeisestä laitumesta koko rahalla. Tällä pellolla ei viime tai tänä kesänä ole kukaan laiduntanut, se on myös hyvä loisten kannalta ( luonnollinen kierto pelloilla niin loiset toivottavasti loppuvat elämästä). Yleensä madotan lampaat syksyisin kun siirtyvät sisälle.
Kyllä ne lampaiden päät painuivatkin nautinnollisena heinän sekaan. Toki laitumille täytyy vähän odottaa aamusta ennen kuin laskee lampaat sinne, koska parina aamuna on ollut auton ikkunat aavistuksen jäässä. Aamupäivästä vasta vien ne laitumille, että kuura on sulanut pois. Eläimet voivat sairastua jäisestä heinästä.
Pienen kahvitauon ja uunien lämmittämisen jälkeen lähdin tekemään myös hevosille uutta lohkoa. Kohta tämäkin loppuu ja hepat asustaa vain pihatarhoissa.

Laitumella nautiskelemassa loppukesän auringon säteistä. Valoa ja varjoja.

Talliremontti etenee madon lailla, tavaran siirtäminen, elementtien purkaminen ja muu arki hidastaa. Sitä tehdään kuitenkin kaikkien muiden arkiaskareiden ja puuhien lisäksi. Minä en voi tilaa siivota, koska en tiedä mitkä ovat "aarteita". Etten vain hukkaa mitään, joten siitä vetovastuu on Timolla. Ärsyttävää, kun asia ei etene, kaikki kamppeet lojuu missä sattuu ja lautaa, rimaa, verkkoja siellä täällä. No jollei keritä saamaan lampolaa valmiiksi pian, niin saavat asua hetken heppojen karsinoissa, kun hevoset ovat vielä yötä ulkona. Hevoset pääsevät öisin  kuitenkin katon alle tarvittaessa. Viime vuonna hevoset alkoivat yöpymään sisällä vasta joulukuun alussa muistaakseni. Tämä pihatossa olo on hevosille hyväksi, saavat liikkua ja jaloitella oman mielensä mukaan ja kuitenkin voivat torkkua sisätiloissa jos vaikka sataa tai vihmoo.

Nää on namia ja helppoja tehdä!

Yhtenä iltana, kun lapset herkuttelivat sipseillä minun alkoi tekemään myös mieli jotain rapsakoita sipsejä. Mutta en vain halunnut normi sipsejä. Nikkaroin leivinpellille omia "sipsejä".. Juustohöyllä vetelin siivuja juustosta ja paloittelin juustot pienemmiksi ja laitoin pellille 250 asteiseen uuniin muutamaksi minuutiksi ja annoin jäähtyä. Voi kuinka ihania juustosipsejä ilman mitään lisäaineita. Niitä ei toki tarvinnut montaa syödä, maku taivaallinen ja sopiva kruntsahdus hampaissa niinkuin sipseissä. Kannattaa kokeilla.

Tänään olisi tyttöjen ratsastuspäivä ratsastuskoululla. Pauliina käy Jämsästä ratsastamassa Kuhmoisissa, kun on vanha tuttu talli tutuilla opettajilla. Ja kiva kun tytöt voivat ratsastaa samalla tunnilla. Sitten päivä alkaakin olemaan pulkassa. Ja huomenna töihin takaisin.

-Martsa

ps. Kaivossa on taas vettä. Seuraavana aamuna jo oli pumppu osin peitossa. JEE! Mutta hitaalla täytöllä ja nyt vähän suplittava mitä minäkin päivinä pestään ja pyykätään. Onneksi rantasaunassa päästään peseytymään itse.

Kaikenlaista taas

Kaikenlaista taas

Oli pimeä ja tuulinen ilta, kuun valo taivaalla loistaa pilvien välistä.. Joopa joo. Sellainen ilta on juurikin tänään. Tein iltatallin ja lapset menivät kammareihinsa nukkumaan. Itse ajattelin mennä lämpimään suihkuun ja painua unten maille myös. Timo on maailmalla ja olen siis itsekseni saanut olla tämän päivän, kunnes lapset tulivat koulusta.
Tällaisina päivinä, kun pyörittää tätä eläinlaumaa ja tekee kaiken huomisaamulle niin pitkälle valmiiksi kuin suinkin mahdollista. Ettei  ennen töihin lähtöä tarvitse kupeksia heinien hakua, veden kantoa ja lapsille aamupalaa ihan alkutekijöistä asti. Olin myös kahvinkeittimenkin ladannut vesineen päivineen valmiiksi ja isoon kolpakkoon virottanut vettä itselleni aamuksi.
Nyt vain ihanan lämpöiseen suihkuun, laitoin shampoot ja vaahdotin ja aloin huuhteleman, mutta kappas veden tulopa hyytyi kuin lehmän häntä. Pelkäsin pahinta mutta halusinpa varmistaa pari pikkuisempaa juttua eka. Jeppistä, pyyhe ympärillä ja aivan saippuassa kellariin katsomaan mikä vesipumppua riivaa. No ei mikään. Sitten verannalle takaisin katsomaan oisiko kolmesta sulakkeesta joku onneton tullut tiensä päähän. Noup. Ja pahin painajainen edessä lähteä nostamaan kaivonkantta taskulamppu hampaissa ja katsomaan kaivoon. Tadaa.. Vesi vajunnut alle pumpun. Pumppu kyllä oli käynnissä.. Saattoipa siinä muutama voimaannuttava sananen päästä kauniiseen syysyöhön.
Mietin seuraavaa liikettä, että a) herätänkö Viljamin ja sanon meneväni Toritielle (Eemelille) suihkuun ja ajan sinne shampoot päässä, b) Otan veden lähteestä useamman ämpärillisen ja ravaan sitä väliä muutamankin kerran ja lämmitän veden isossa kattilassa hellalla c) lämmitän rantasaunan tähän aikaan lasten nukkuessa vai d) jotain muuta.
Päätin haluta nopeasti eroon tästä saippuan liukastamasta olotilastani ja ratkaisin asian tyylikäästi hakemalla hevosten vesiämpärin ja räystään alla olevasta isosta vesitynnyristä päätin ottaa veden tähän ihanaan spa hetkeeni. Ja jotenkin niin ärsyyntyneenä tästä tilanteesta kylmän viileästi kaadoin sieltä useamman ämpärillisen päälleni huuhdellen itseni.. Kyllä, aika kylmää vettä..Siinä tallin pihassa seisoin roksit jalassa, muutama lehti päässä aaavistuksen leuan kalkkaavana kun hevoset katsoivat minua vaikuttuneina ja ihan hiljaa. Ainutkertaista, myönnän myös minulle peseytyä keskellä tallin pihaa. Ne varmaan aatteli, että nyt kannattaa olla kuin ei huomattaiskaan emännän kotkotuksia.. Mutta eikös sadevesi tee hyvää iholle ja koivunlehdet saa nesteet kiertämään (no nää oli kyllä parhaat päivänsä nähneitä..) että otetaan ilon kautta. Ja onneksi meillä on liiterin nurkalla huussi.Tärkein asia, että kahvin ja vedenkeittimet oli ladattuina, eläimillä vedet valmiina ja hampaiden pesuun vettä löytyi aamuksikin. Pukiessa villasukkia jalkaani vähän veti jo suuta  hymyyn, tämäkin pentele vielä.
Koko kuuman kesän toitotettu veden käytöstä ja varottava veden loppumista. Sitä toitotti uutiset ja me kotona. Alkuviikosta passitin Timon katsomaan viimeksi kaivoon, onko vesi laskenut. Silloin vettä oli, mutta tänään ei. Enkä jaksa sillä päätäni vaivata, huomenna sitten vasta. Pääasia ettei kukaan janoon kuole ja juomavettä saa kylältä. Kyllä nämä jotenkin ratkeaa, yleensä.
Tällaisina hetkinä kaipaan kunnallistekniikkaa talon nurkalla, mutta tästä(kin) selvitään.. Eikä taideta olla kylän ainoa talo jossa kaivot tyhjyyttään kököttävät pihoilla.

Rakkaat pumpulipallerot  yhdessä kotona. Kovasti ovat saman
kokoisia jo, äidit ja lapset.

Kakkiainen, Mammanpoika ja Milla tulivat kesätöistä kotiin eilen <3 Kesä vanhainkodin takana tuli päätökseen ja haimme lampaat muiden luo. Koko kesän ne olivat vanhusten ja ohikulkijoidem ilona ja ruohonleikkureina maisemoimassa Päijänteen rantaa. Voi sitä määintää kun ne vaihtoivat kuulumiset. Emot hieman aluksi puski ja laittoivat keskenään välit selviksi. Sitten jo kylki kyljessä kulkivat ihan poski poskessa kiinni. Ja koko lauma aivan yhdessä kasassa kulkivat koto laitumella.

Viime viikonloppuna kävin juoksemassa Jyväskylässä Finlandia maraton tapahtumassa Puolimaratonin, vaikka juoksulenkit ei totisesti ole kulkeneet toivotulla tavalla. Liekö flunssa, 2 kk sitten juostu kokonainen vai mikä siellä jaloissa vielä painoi, mutta "vakionepeuden säätimellä" taas 2.30 juoksin maaliin, Se on vauhti joka on jotenkin jäänyt askelmuistiin ja vauhtina monina pitkinä lenkkeinä rauhallisesti juostuna vuosien ajan. Nyt juostu tämän kauden juoksut mitä ajattelin tavoitteina  molemmat matkat. Jos kelejä on ja jalat yhtään paremmat niin saattaisin jossain vielä käydä, mutta mikään pakkopakko ei ole. Tämä Jyväskylän maraton oli aika viime tipassa ilmoittauduttu, pari tuntia ennen kuin ilmoittautuminen päättyi keskiviikkona. Pitkään mietin miten teen ja onko siinä järkeä mutta päätin näin. Tänään kävin ekan lenkin maratonin jälkeen, ihan kivalta tuntui vaikkakin kävellen.

Syysterkuin, Martsa

Arki ja rutiinit

Arki ja rutiinit

Koulut alkoivat ja sitä myöden jonkinlaiset rytmit elämäämme palasi. Aiemmin nukkumaan, aamupalaa, taksien aikataulut, lukujärjestykset ja harrasteet. Tuollaisen kesän jälkeen jossa koko Suomi sai nauttia (toiset kärsiä) helteistä, on syksyn tulokin jotenkin ihanaa. Aavistuksen melankolista, tuttua ja turvallista, hämyiset illat ja viilenevät ilmat. 

Rantasaunan mustien seinien sisällä kiuas humisee ja räiskii, kaikki katselee järvelle kuka mitäkin miettien ja kynttilänliekki lyhdyssä lepattaa. Vihdoin kun viimeinenkin kuupallinen huuhteluvettä valuu selkää pitkin lattialle, ulkona hämäryys tiivistyy. Pellolta nousee usvaa ja tuoksuu kypsyvien marjojen ja hedelmien tuoksu. Hevoset odottelee jo kotipihaan pääsyä, hiljainen hörähdys saavuttaa meidät. Eläimetkin haluaa jo laitumilta lähemmäksi pihapiiriä öiksi ulkovalon alle. Uuhilammaskin välillä säikähdyksissään "vislaa" ja lyö etusorkalla napakasti maahan. Pienet uuhet seisoo hiljaa ja korvat kääntyilee levottomuuttaan. Matalalla äänellä kosiskelen luottoa ja kerron oman ihmisen olevan liki. Vien heidät ison pihakuusen alle omaan turvapaikkaan yöksi. 

Pari iltayötä sitten jouduin aamutakkisillani vuoteesta juoksemaan pihalle katsomaan, kävikö nurkissa joku ei niin toivottu vieras. Kauhea meteli kävi ankkatarhasta. Kävin laskemassa lampaat, hepat, kanat ja niiden tiput, possut ja ankat. Kaikki tallella mutta mysteeriksi jäi, kävikö kettu vai joku muu havittelemassa iltapalaa itselleen.

Syksy tuo siis rytmin ja arkena kelloa tulee tiuhemmin vilkaistua kuin huolettomina kesäiltoina.  Toiset tuskastuvat arkeen ja siihen niin tasaiseen päivärytmiin. Ei mitään yllätyksiä tai ennalta arvaamattomuutta. Perheessämme juurikin se päivärytmi ja arki on tärkeää. MS-tautia sairastavalle tasainen arki olisi parasta, ei stressitekijöitä tai liian muuttuvia päivärytmejä. Samoin tasainen ja hyvä yöuni. Itse pidän tutusta ja turvallisesta arjesta. Vaikka kuinka muualla ulkopuolella olisi levotonta ja tilanteet hyökyy, tiedän että voin olla tutussa ja turvallisessa rytmissä kotona. Myös lasten kanssa tämän huomaa, he voivat luottaa ja oppia elämään rytmissä. Ei tule levottomuutta tai kyselyä miten tämä päivä, sillä he oppivat mitä päivän rytmiin kuuluu (aamupala, koulu, välipala, läksyt, leikkiä iltaruokaa..) Tämä asia korostuu usein erityislapsilla tai lapsilla joilla ei ole tuntumaa tasapainoisesta arjesta. Toki on myös hyvä osata heittäytyä ja vaihtaa suunnitelmaa, välillä päivän sisältö onkin jotain muuta. Mutta se ei korttipakkaa kaada, sillä luottamus rakkaaseen arkeen ja tylsään suunnitelmallisuuteen palataan taas takaisin. 

Mukava viikonloppu ollut, siivoiltu yhdessä sisällä ja osin vähän ulkonakin ( tallinlaajennuksen myötä). Tehty suunnitelmia miten arki sujuisi vieläkin rullaavammin eläinten kanssa. Mitkä olisivat arkea helpottavia ratkaisuja, millaisiin asioihin kiinnitetään huomiota jatkossa ja miten kaikki sujuisi jouheasti. Aina kuitenkin muistettava, että yksikin pahenemisvaihe ms-taudissa sotkee arjen ( toki tätä ei ole tapahtunut aikoihin, mutta ei saa unohtaakkaan). Ei välttämättä suuresti, mutta esimerkiksi niin että teen aamutallin ennen töihin lähtöä. Mikä tarkoittaa oman suunnitelmansa karsinoiden siivoamisten ja vesien ja heinien kuljetuksiin ja miten päivän eläimet tarhaa. Sillä koskaan minun työssä ei tiedä tulenko kotiin kun päivä on täysi(klo 20.00) vai jatkuuko se jossain maakunnissa ambulanssissa hoitaen kunnes keikka on suoritettu loppuun. Eli aina sen varaan ei tosiaan voi laskea. Onneksi lapsetkin osaavat päästää eläimet sisälle ja lukita karsinat, se on helppoa sillä hepat menevät omiinsa samoin lampaat.

Nuorin lapsista toivoi,  kun hän tulee joskus koulusta kotiin niin, ettei kotona  olisi ketään vastassa. Eli se tuttu ja turvallinen arki antaa turvaa myös näin. Itsenäistymistä pikkuhiljaa. Meillä on heidän lapsuuden ajan pääsääntöisesti aina joku heidät ollut vastaanottamassa koulusta kotiin. 

Myös syksy tuo tullessaan ihanat haudutettavat pataruuat. Toki tänään en lämmittänyt leivinuunia vaan laitoin sähköuuniin kaalilaatikon muhimaan. Halpaa, helppoa ja tekeytyy lähes itsestään. Lammasta ( koska kaikki karitsat kasvatimme tuttipullokaritsoista isoiksi ja jää lemmikeiksi ) ei sattuneista syitä ole jauhelihana laatikossa mutta kaupan hyllyltä nappasin sikanautaa sekaan.

Possutkin saa osansa kaalilaatikosta.

Minun helppo kaalilaatikko syntyy näin;

8dl vettä

600g kaalia

1 dl riisiä,

sipulia,

porkkanaa,

400g jauhelihaa,

2 rkl soijakastiketta 

2 lihaliemikuutiota,

meiramia,

valkopippuria,

kirveliä

tomaattipyrettä.

Kaikki sekaisin kattilaan hautumaan. Lopuksi heitän vielä uuniin miedolle lämmölle hautumaan kun ensin kaadan päälle reilusti siirappia.

Kylkeen vielä puolukkahilloa..


-Martsa

Pieni lomareissu Tallinnaan

Pieni lomareissu Tallinnaan

Loma lapsilla ja minulla alkoi häämöttämään  loppuaan ja olimme suunnitelleet reissua Viroon. Ajattelimme tehdä päivän reissun Viroon, johon päätimme valita yhden kohteen. Se olisi Tallinnan zoo, iso ja ainoa eläintarha Virossa. Se on laaja alue puistomaista eläintarhaa, jossa asustaa eksoottisia eläimiä ja lapsille myös oma kotieläinpiha, jossa pääsi esimerkiksi harjaamaan vuohia ja lampaita. 

Reissuun lähdimme heti kun aamutalli oli saatu porukassa tehtyä ja matka Helsinkiin pääsi alkamaan. Eemeli otti vetovastuun eläimistä päiväksi ja oli kotomiehenä sen ajan. Menimme nopeella yli, 2 tunnin laivalla olo on minulle just sopiva aika. Kerkiää kiertämään paatin, istumaan kupillisella kahvetta ja katsoa merimaisemia. Viroon tullessa satamasta napattiin taksi, jolla hurautimme taajamasta pois noin vartin matka eläintarhan parkkikselle. Taksien hinnat eivät ihan mahdottomia ole, ja pääsimme heti siitymään satamasta kohti kohdetta. Kävimme ensin eläintarhaan menoa  Rocca al maren ostoskeskuksessa. Se sijaitsee lähes vastapäätä eläintarhaa. Valitsimme ravintolan josta saisimme kaikille mieleistä ruokaa ja vatsat täyteen, jotta jaksamme ihailla eläimiä. 

Eläintarhaan liput 2 aikuiselta ja 3 lapselta maksoivat 20 euroa. Tämä kuulosti kovin halvalta. Sinne sai viedä myös omat eväät ja alueella oli picnic paikkoja jossa sai niitä nauttia pöytien ääressä. Katseltavaa eläintarhassa riitti, ja kaikki viihtyivät niin eri ikäiset lapset kuin aikuisetkin. Alueella asusti norsuja, sarvikuonoja, kenguruita, jääkarhuja, hyeenoita ja  virtahepoja jotka selkeästi meidän porukkaa eniten kiehtoi. Oli siellä toki paljon muitakin eläimiä, mutta nämä poikkesi Suomalaisista eläintarhojen väestä. Norsut esiintyivät sopivasti meille hoitajansa kanssa. Heitti palloa ja istui kivelle ja suu isollaan odotti herkullisia omppuja työsuoritteesta palkaksi. Kengurut pomppivat ja saivat minut ihastuksesta huokaamaan. Eläinlajeja oli mukava katsella, ilma oli kaunis ja aurinkoinen. Onneksi ilma oli sentään viilentynyt ja eläimet jaksoivat muutakin kuin maata tarhoissaan.

Koko päivä alueelle kannattaa varata, kävelyyn hyvät kengät sillä alue on todella iso. Illan tullen lähdimme takaisin keskustaan päin, hyppäsimme bussiin joka ajaa kaupungin ja eläintarhan väliä vajaa vartin välein joka päivä. Illalla kiertelimme kaupoissa ja kävimme vielä hiukopalaa syömässä paikallisessa pikaruoka paikassa. Lähdimme satamaa kohti kävelemään pikku hiljaa. Laivamme lähti kohti koto Suomea 22.30.

Laivamatka sujahti taas nopsasti. Lapset jaksoivat hyvin reissun ja oli oikein hauska päivä. Ihana oli toki päästä satamasta ajelemaan kotiin päin. Mikäs se on kesäöinä ajellessa, toki yöt ovat jo pimentyneet aika tavalla. 

Eläintarhaa voin lämpimästi suositella, sinne on matkaa mutta helposti pääsee joko julkisilla tai napata taksi. 

Mutta nyt lähden katsomaan omaa "eläintarhaani" yöpuulle. Kerroinkos jo että tipuja tuntuu olevan joka paikassa? Varoen pitää pihassa kulkea ja katsoa mihin askeleensa sijoittaa sillä nyt syntyneitä tipusia on 22.. Ja tallin vintillä tiskikaapissa yksi kana vielä hautoo aivan naurettavaa munakasaa.. 

Mukavaa elokuuta!

  - Martsa

Helteinen heinäkuu paketissa

Helteinen heinäkuu paketissa

Huh, kun heinäkuu tarjoili meille hellettä koko rahalla. Vettä olisi pellot ja maat kaivanneet, mutta tällaisia kesiä harvoin on kohdalle sattunut. Uimavedet +27 järvissä, jopa Päijänteessä!

Heinäkuussa aloitin myös lomani. Ihan alku kuussa meillä oli Nihtilän tilalla avoimien ovien päivä, jolloin ihmiset saivat tulla katsomaan pihapiiriimme eläimiä. Olimme leiponeet herkkuja kahveen, teen ja mehun kera. Mikäs sen mukavampaa kuin juoda kupit mokkaa ja jutella ihmisten kanssa. Samalla katsella eläinten käyskentelyä tarhoissaan.
Väkimäärä joka meillä kävi, yllätti positiivisesti kaikki villeimmätkin odotukset. Pääsin laskuissa 120 ihmiseen, kunnes menin jo laskuissa sekaisin kun tuli "uusi aalto" uusia käviöitä. Eli vierailijoita oli pitkästi päälle 100 henkeä. Jei! Tämä innostaa pitämään toistekkin avoimet ovet ja antaa ihmisille mahdollisuus tavata eläimiä, upottaa kädet villaan ja ruokkia kanoja.

Huima, Sussu ja lampaat herkuttelemassa laitumella.

Ennen lähtöä kerkesi hetken poseeraamaan. Kuumaa piisasi.

Heinäkuulle olin suunnitellut juoksevani maratonin. Jolkottelin tukalan kuumassa kelissä Keuruulla yömaratonilla. Illalla +28 astetta ja asfaltti hehkui pitkään kuumana, vaikka aurinko laskikin taivaan rantaan. Lähes koko matkan juoksin vesipullo kädessä, sillä keli oli todella armoton ja alla minulla maatilan  päivän työt. Ensimmäinen puolikas taittui 2.30. Kolmas kierros alkoi tuntumaan, Timo oli matkan varrella kaatamassa päähäni kylmää vettä ja katsomassa että homma kulkee. Sade alkoi yllättäen illan pimentyessä ja se tietysti virkisti, mutta lieveilmiönä tokikin kasteli juoksukamat ja lenkkarit. Maantiellä juostessa auton urat virtasi vettä ja lenkkarit kastuivat niin hyvin, että lotina joka askeleella kuului kengistä sisällä olevasta vedestä. Tietysti kun kengät kastuvat, ne ei myöskään toimi optimaalisesti ja jalkani pääsi siellä liikkumaan. Tunsin kuinka kynnet kihnasivat lenkkarin kärkiin. Tiedossa aiemmilta maratoneilta, että kynnethän siinä lähtee useasta varpaasta tällä menolla. Kun kilometrejä edessä vielä yli 15 ja ukkovarvas kairautuu lenkkarista ulospäin ja kipuun turtuu aikanaan, jatkoin juoksua siirtäen ajatukset varpaista pois. Vaatteet hiersivät ihon vereslihalle. Viimeinen kierros oli aika tuskaa, 5 kilometriä ennen maalia oksensin, koska neste ei imeytynyt. Merisuolaa olin ottanut viimeisellä kierroksella huoltopisteeltä ehkäisemään krampit. Maaliin tulin 5.25. Ennätyksiä jaloillani tokko enään juostaan, koska lääkäri vuosia sitten tuumasi ettei näillä edes juosta tuollasia matkojakaan. Eli tyytyväinen olin kokonaisuutena, mutta rankka juoksu oli. Sitä en käy kieltämään. Kengät kun otin pois, niin isoja rakkuloita löytyi jaloista ja isovarpaan kynsi oli poikki tyvestä samoin seuraavan varpaan kynsi. Muut olivat vasta mustumassa.
Maanantaina oli haettava antibioottikuuri, sillä kynsien alle kertyi todella paljon nestettä ja pyysin että ukkovarpaan kynnen juureen vedetään viilto josta neste pääsee ulos. Ja tulihan sitä! Samantien se sykkeenmukainen jumputus varpaasta helpotti. Toipuminen juoksusta tapahtui kaikesta huolimatta nopsaan, paitsi että kengät eivät sopineet jalkaan kun oli sidokset varpaissa.

Helteillä oli myös pakko röhkylöiden lättiä kastella letkulla, pitää maa kosteana jossa ne pääsivät pyörimään kurassa. Samoin hevosia letkulla kastelin, ne nauttivat virkistävästä suihkusta. Laidunalaa on onneksi tälle eläinmäärälle hyvin, voi lohkoittain syöttää tuoretta. Heinä itsessään ei juuri kasva vaan päinvastoin käpristyvät kuumuudessa. Helle vaan jatkuu, mutta itse jo toivon sadetta! Vilja ja rehusadosta on tulossa huono, koska ei mikään pelkällä auringollakaan kasva.

Kuun lopussa juhlimme kolmannen lapsemme rippijuhlia. Kuhmoisten kirkossa ei voinut välttyä liikutukselta, kun katsoin omaa lastani alttarilla. Meillä oli varsin mukavat juhlat sukulaisten ja ystävien kera. Ilma yllätys yllätys jatkui kuuman helteisenä ja aamulla kuuden korvilla kun aloitin kakkujen pursotuksen ja koristelun pidin ukkovarpaatkin pystyssä että kerma vatkaantuisi normaalisti. Oli ikimuistoinen päivä Viljamille ja muille perheenjäsenille. Ihana tallettaa kultaisiin muistoihin.

Tämä heinäkuu on totisesti uitu, oltu ja hengailtu. Muuhun ei oikein jaksakkaan keskittyä. Eli lomailtu, kaikkien pakollisten hommien jälkeen.
Pikkuhiljaa katseet siirtyvät kalenterissa ensi viikkoon. Silloin palaan lomalta ja lapset aloittavat koulunsa 3., 6. ja 9. luokalla. Kynät, kumit ja värit on ostettu, vaatteita myös kouluun hamstrattu ja kontaktimuovit odottavat kirjoja. Mukava aloittaa arkikin rytmeineen ja touhuineen.

Mutta vielä hetki nautitaan!

  -Martsa

Tänä kesänä olemme kierrelleet lähimaisemissa. Näyttäneet lapsille kuinka kaunis onkaan oma pitäjämme Kuhmoinen. Tämä kuva Ruolahdelta Päijänteelle.

Röhkyt Minni ja Paksu-Bertta

Röhkyt Minni ja Paksu-Bertta

Suomeen astui laki voimaan 1.6.2018, liittyen sikojen ulkona pitämiseen ja liikkumiseen. Laki sai alkunsa Afrikkalaisen sikaruton vuoksi, joka leviää siasta toiseen ja sitä levittää pääasiallisesti villisiat. Afrikkalaista sikaruttoa on havaittu jo Virossa ja Venäjällä, noin 350km;n päässä Suomen rajasta. 

Possujen aitaus. Välissä n.180cm;ä korkea verkko,
joka osin upotettu maahan,
 Tolpat tehty "puhelinpylväistä"
ja ulkopuolella 4 kerroksessa sähköaitaa ja
 sisäpuolella 2 kerroksessa. Sähköpaimen pitää olla
verkkovirrassa ja antaa kunnon jytkyn!

Evira on määrännyt tarkat ohjeet millainen tarhan pitää olla, jos sikoja pitää ulkona oli ne sitten lihasikoja tai pikkuisia minipossuja. Kaikki on selkeästi määrätty miten mm. aidat, sähköt ja tolpan paksuudet toteutetaan. Samoin pitää olla eviran sikarekisterissä, tilatunnukset tilalla ja valvontaeläinlääkärin tilakäynti suoritettu. Valvontaeläinlääkäri tarkistaa tilat, tarhan ja tarvittaessa eläimet. 

Tämä laki sai aikaan possujen joukon, joille etsittiin koteja ympäri Suomea. Useat minipossut ovat eläneet talojen takapihoilla vapaudesta nauttien, ilman sen kummempia aitauksia. Monille ongelmana oli mahdottomuus rakentaa possuille esimerkiksi rivitalon takapihalle lain sallimia tarhoja tai ylipäätään rakennuskulut nousivat kohtuuttoman korkeiksi. Tämä possujen kodittomuus sai jopa mediankin kiinnostumaan aiheesta. Itse liityin possupelastusrinkiin jossa haetaan possuille uusia koteja. Muutaman viikon aikana puhelimeen tulikin useista possuista ilmoituksia, ja meille muuttikin toukokuun lopussa minipossut Minni ja Paksu- Bertta. 

Tässä on totuteltu puolin ja toisin toisiimme. Minni ja Paksu ovat siskokset  ja samasta paikasta kotoisin. Possut ovat totutelleet uuteen ruokaan, tai lähinnä täysrehuun ja kivennäisiin. Olemme antaneet possujen tutustua uusiin ihmisiin ja ympäristöönsä rauhassa. Nämä possut ovat aiemmin saaneet kulkea 5 vuotta maatalon pihassa koirien kanssa vapaana. Pientä stressiä oli havaittavissa aluksi, sillä jo pelkkä tarha sähköaitoineen varmasti stressasi possukoiden elämää.

 Sorkkahoito on saanut odottaa, kunnes luottamus kasvaa sioilla. Ihonhoitoon olemme jo ryhtyneet, sillä possujen ihot hilseilivät kovasti ja kutitti. Varsinkin Minnin iho on kovin paksua sarvikuonomaista parkkiintunutta nahkaa. Sen vuoksi ruokaan ja vitamiineihin olen perehtynyt ja lisännyt ruokiin öljyä ja hölvännyt possua ulkoisesti rasvoilla. Iho on molemmilla jo huomattavasti paremmat, mutta paraneminen jatkuu.

Paksu-Bertta. Dieetti on ihan aiheellinen,
pikku rako vaan  mahan ja maan välissä.

Minni on possuista uteliain ja seurallisin. Jollei Minniä huomaa, niin tyttö tulee tökkimään kärsällä, että mikä meininki. Minni rakastaa myös Paksun kanssa ruuan piilotusleikkiä, samoin pallolla leikkimistä tytöt toisinaan harrastaa. Paksu oli alussa arkajalka. Aina kun possua lähestyi, se kiljahteli ärtyisästi. Annoimme olla, ja pikkuhiljaa senkin uteliaisuus otti vallan. Nyt Paksu jo antaa rapsutella ja nautiskelee hellyydestä. Minni ja Paksu ovat hieman ylipainoisia typyjä ja ne ovatkin dieetillä. Minipossuista useilla ihmisillä on kuva suloisista pikkuisista possukoista, mutta todellisuudessa minipossut saattavat painaa jopa 100kg ja sitä ei voi tietää porsaana vielä minkä kokoiseksi kukin kasvaa. Täysi ikäisiä nämä ovat vasta 4-5 vuotiaina. Dieettivauhti pitää olla maltillinen ja pudotettavaa on aika tavalla. Näillä minipossuilla on ongelmana helposti ylipaino. Niitä helposti ruokitaan liikaa, sillä ruuan määrä possun kokoon on todella pieni. Usein possut kun lihoaa, niiden otsaan ja poskiin kertyy rasvaa. Niin näilläkin tyttösillä on käynyt ja silmiä ei näy ihran alta (ne löytyvät kyllä, usean poimun alta). Se taas altistaa silmäoireille ja tulehduksille.

Possujen elämä alkaa olemaan jo letkeää. Kavereina heidän tarhassa asustavat ankat. Niillä on sopuisaa, tokikin ankkojen ruokintaa vartioin sillä possujen pohjaton vatsa vetelisi vielä niidenkin ruuat.. Mutta sopu sijaa antaa.

Viime viikolla saimme kaikki peltojen heinät paalattua pikku paaleihin. Oli mukavat talkoot, paikalle saapui erinäinen määrä reippaita paalien heittelijöitä. Ihanaa oli porukassa tehdä! Heinä oli kuivaa, mutta heinän määrä varmasti huolettaa varmasti monia eläinten omistajia. Heinä ei kasvannut, koska sitä vettä ei todellakaan satanut. Aurinkoa kylläkin sai vuorostaan kunnolla, ehkä liiankin kanssa. Muutama sadekuuro ei olisi pahaa  tehnyt. Yleensä pelloilta tullut noin 700-800 paalia, tänä vuonna hikisesti tuli 528. Talvesta voi tulla ankara sen suhteen. Olen joka tapauksessa iloinen, että saimme senkin verran. 

Nyt ulkona sataa, tänään vähän tehty sisähommia ja pakkaseen pakattu mansikkaa, Sisähommia ei malta aurinkoisilla keleillä tehdä!

Peltomaisemaa heinätöiden jälkeen, sateen tuoksu jo ilmassa.

- Martsa