Salin remontti jatkuu

Salin remontti jatkuu

Sali oli jo ihan kiva. Mutta maalia kaipasi ihanat ruutuikkunat, listat ja lattiallekkin pitäisi tehdä jotain. Vanhaan puhelinhuoneeseen (välikammariin) johtava ovi oli ihanan kulunut, rosoromantiikkaa peiliovessa. Peräkammarin ja tampuurin ovi sitä vastoin olivat peiliovia niin ikään, mutta uudistuotantoa.

Päätös muuttamisesta maalle laukaisi salin remontin jatkamisen. Koska kukaan meidän perheestä ei ollut asunut lapsuudessakaan salissa ja siellä asuneet nukkuvat Papinsaaressa hautausmaalla, niin ei olllut tietoa kuinka kylmä lattia on, puhumattakaan hirsiseinistä. 

Ikkunat oli helppo kunnostaa perinteisin menetelmin. Ruudut olivat vanhaa lasia ihanine valumineen joten ne saivat jäädä tietenkin. Pokia hiottiin puhtaaksi ja pellavaöljymaalia pintaan. Niistä tuli kauniit. Talven tullessa ne saisivat ikkunateippiä pitääkseen vedon tunteen poissa.

Salin lattia olikin isompi urakka. Lattialankut oli nostettava ylös, mutta kuten jo aiemmin kerroin, on huonekoko  reilu. Silloin lankutkin huikean pitkiä, paksuja ja upeita. Timo ja Eemeli nostivat lankut lattiasta, numeroivat ne yksitellen ja pääsivät tutustumaan lattianaluselämään. Siellä oli hiekkaa, savea, sammalta ja hiiltä. Ilmarakoa satojen vuosien painumisen jälkeen oli tullut. Samalla näimme, missä kunnossa pohjat talossa olivat. Salin alle ei mahtunut ryömimään, sillä osin talo on tehty multapenkkiin.

Salin lattia maalattuna, listat vielä puuttuvat.
Myös ikkunat on maalattu kertaalleen.

Lattian alta ei löytynyt hometta, kosteutta eikä muutakaan huolen aihetta. Lattia sai eristeeksi ekovillaa ja tervapaperin. Sen jälkeen lattialankut asetettiin takaisin paikoilleen. Lankut on puutapitettu ja niillä se nyt myös kasattiin. Lattian kiristys noin massiivisessa lattiassa on aina oma työnsä, sillä yksikin lankku painaa, puhumattakaan useasta jotta ne saadaan tiukasti kiinni toisiinsa.

Moni olisi varmasti hionut lattian, sillä lattiaan oli vuosien saatossa  kulunut polut. Kohdat missä on tuhansia kertoja kävelty oli kulunut selkeästi uralle. Ainostaan oksankohdat olivat ylempänä lankuissa. Minua ja Timoa kiehtoi ajatus siitä, että lattialla on tarinansa ja ilmeensä . Aurinkoa vasten kun lattiaa katsoi, siinä on selkeät "laineet" ja valo taittuu ihanasti siitä. Minun esi isäni ovat samaa lattiaa kulkeneet, se saa minut kunnioittamaan taloa vielä enemmän.

Pesin lattian maalaripesuaineella ja annoin taas kuivahtaa. Sillä aikaa perehdyin Tikkurilan permo lattiamaaleihin ja sen sävyihin. Pellavaöljymaali oli myös vaihtoehtoehto, mutta lattiankulutus koiraperheessä ja maalin todella hidas kuivuminen aiheutti tämän valinnan. Värisävyksi valikoitui jo lattian vanha sävy, mitä sitä hyvää väriä muuttamaan. Kaunis siniseen taittava harmaan sävyn (värisävy TVT 2112) maalasin salin lattiaan. Lattia oli maalattava kahteen kertaan. Maali oli miellyttävä maalata, levittyi hyvin ja peitti myös.Kuivumiseen meni ihan mahdottoman kauan tässäkin maalissa. Kokonaan kuiva oli kuukauden päästä maalaamisesta.

Lattialistat tulivat samalla sävyllä kuin lattia. Sähköjohdot ovat uitettu listojen takana lattian rajassa ja nostettu lattialistan päälle kohdissa joihin tuli pistorasioita. Silloin ei sähköjohto "hyppää seinältä silmille".

Sali oli nyt päivitetty ja freesattu tälle vuosituhannelle, se oli kuin karkki!

Sali toimitti meillä olohuoneen virkaa muutaman vuoden.

Sohvan takana seinällä on ihanan moni ruudukkoinen vanha ikkuna. Halusin lasteni kuvat seinälle jotenkin kauniisti. Vielä niin, että se sopisi seiniin. Hioin ikkunanpokaa hieman, maalausta se ei kaivannut lainkaan. Vanhoista tapeteista tein lasiruutuihin sopivat palat taustapaperiksi joihin kiinnitin lasten kuvat. Nyt kuvat on tallessa lasin takana, halutessaan voi vaihtaa kuvanäyttelyä ja minusta ajaton valokuvakehys oli valmis.

Joskus kerron salin jugend kattolampusta, minkälainen matka sillä olikaan kotiin..

Aurinkoisin terkuin Mari

Lepikosta ihanaksi saunarannaksi

Lepikosta ihanaksi saunarannaksi

Ensimmäisenä kesänä (2012) myös haaveilimme rantasaunasta. Kuinka ihana olisi pellon reunaa pitkin mennä saunalle ja ilmassa tuoksuisi koivupuun savu. Heinät pellossa kutittelisi kinttuja ja arjen askareet kohta  huuhtoisimme leppoisiin löylyihin ja mulahtaisimme uimaan Säynätjärveen.

Kuinka lapset kiljuen ja kikattaen juoksisi kilpaa rantaan ja vaatteita riisuttaisiin kivaasti pois ja vikasika järvessä huudot kaikuisi.. Oli vain pieni mutta, meinaan sankka lepikkokoivikkopajukkokuusikko pellon takana ( josta ei olisi tietämättä osannut arvata sen takana olevan edes koko järveä). 

Lasten kanssa menimme rantaan, huidoimme itikoita yhtä paljon, kuin risukkoa pois naamalta ja suunnittelimme saunamökin paikkaa. Ranta oli lettoa risukkoa, jonne kepin työntäessä upposi puoli metriä hetteiköön helposti. Suorastaan kutsuva uimaranta. Lapset harppoivat kumisaappaissa ja pohtivat saunan paikkaa, kun halusimme kuulla myös asiassa heidän näkemyksiään.  Ilona seisoi saappaat väärässä jaloissa ja ei ollut ihan innoissaan alkuillan hyttysistä. Se pajukko oli täynnä itikoita!

Mökin paikka selkiintyi ja alkoi saunamökin paperisota asiaan kuuluvista luvista, piirustuksista, mökin tilaus ja moottorisaha soi. Saunamökiksi valikoitui kompakti pikku sauna pukuhuoneella ja kuistilla. 

Ranta näkymä pikkuhiljaa alkoi hahmottumaan, ja puustoksi jäi koivikko muutamia havupuita lukuun ottamatta. Timo heilui sahan kanssa, juhannuskokko aineksia kasasimme kasaan ja tukeista tuli aikanaan polttopuita. Samalla ranta pääsi kuivahtamaan ja itikat eivät viihtyneetkään pikku tuulessa.

Kevätkesällä kaivinkone kävi tekemässä mökin pohjaa ja valutalkoot olivat kesällä. Siitä mökki alkoi nousemaan hirsi hirreltä. Timo oli päivät rakentelemassa ja apupoikana oli Viljami 9 vuotiaana. Viljami aamuisin tuli aina isälleen toimittamaan lähtöä työmaalle innokkaasti ja sitkeästi siellä apuna olikin. Jossain vaiheessa tuli keskustelua palkan maksusta, ja Viljami osasikin itsensä arvottaa hyvin kysymällä isältään,  saako hän mahdollisesti hyvän miehen lisää? Hyvä  pikku mieshän Viljami olikin ja palkan maksu tapahtuisi, kun sauna olisi lähes valmis. Palkkana oli uusi maastopyörä. Olipa se mieleinen! Ja omalla työllä ansaittu. 

 Rantaan laitettiin viira hetteikön päälle ja sen päälle hiekkaa. Hiekkaa oli jäänyt hyvä kasa valuhommista. Otin urakaksi ajaa kottikärryillä  hiekkaa, sillä ranta ei kestänyt painavia koneita. Ajoin valehtelematta yli sata kuormaa hiekkaa kottikärryillä ja nauroimme, kun työnsin vauhdilla kottarit rantaan ja kahlasin kottarit edellä niin syvälle kuin vain jaksoin (kainaloita myöden sielä seisottiin, minä ja kottikärryt) ja kippasin hiekan pohjaan. Pikkuhiljaa viira ja hiekkakerros alkoi kantamaan paremmin ja hiekkaranta alkoi näyttämään edes vähän uitavalta rannalta. Pikku kesäjumppa, sinä kesänä liikunta löytyi hyvin pitkälle hyötyliikunnnasta.

Laituria suunnittelimme useana iltana, millaisen siitä tekisimme ja se oli itsestään selvää, että Timo poikien kanssa  rakentaisi sen. Lauturitalkoissa oli Timon kaverina Eemeli. Laiturista tuli pitkä, sillä ranta oli mahdottoman matala, mutta lapsille mieluisa. 

Minä maalasin saunamökin ulkoa kaarnan väriseksi, listat valkoiseksi, ikkuna ja oven reunat punaiseksi. Se häipyi kivasti rantaan eikä "huutanut" ulkonäöllään liiaksi luonnosta.  Kuisti oli kyllästettyä terassilautaa ja teimme sen niin, että myöhemmin voisimme jatkaa siitä terassia isommaksi.

Pukuhuone sai valkoisen kuultolakan seiniin ja valkoisen betoluksin lattiaan. Saunan vahasin mustaksi lattiasta kattoon ja halusin sinne "savusauna tunnelmaa". Savusauna naapurin Leilalla (Isän veljen vaimo) oli ehkä se, josta tunnelman halusin meidän rantasaunaan. Ihanat lapsuusmuistot saunomisista siellä rakkaiden tyttöjen, Niinan ja Jaanan kanssa, jolloin saunoimme savusaunassa uiden monen monta kertaa illassa. Ihoon jäi vieno savun tuoksu, jota nuuhkin vielä nukahtaessa puhtaana omassa sängyssä. 

 Hämärässä saunassa lauteilta on upea näkymä rantaan, jota voisi katsella loputtomiin. Meidän rantasaunassa tulee erityisen puhtaaksi, jotenkin myös sisältäpäin, sydämestä ja sielusta asti. 

Eläinten ulkoilupäivä

Eläinten ulkoilupäivä

Eilen kaikki otukset saivat viilettää pihalla, jos niin halusivat. Suomenhevos ruunamme Tosi-Huima löytyi tuttuun tapaansa puuliterin tuntumasta ja lammastarhasta ruokailemasta. Mutta niin on utelias pikku-ukko, että kun minun näkee on tehtävä taskutulli, sillä usein minulla on kuin onkin taskuissa leipää, porkkanaa tai kananmunia. Tessu on Huiman henkivartija. Lenkeillä Huimaa ei niinkään pelota lätäköt, metsän suhina tai pimenevä metsätie, kun Tessu Tuppurahäntä on mukana. Haukkumassa möröt piiloon.

Sussu ts. Susi III kuljeskelee omia polkujaa toisinaan, haaveilee ja uneksii männyn kupeessa. Tänään Sussulla olikin aika touhut kun olikin katseltavaa pihalla kovasti. Sussu sipsuttelee pihalla niinkuin vanhat leidit konsanaan.

Lampolaa tyhjentelin jalkoihin tallotuista heinistä ja kuumahan siinä jumpassa vaan taas tuli. Jätin täyden kottikärryn tallin pieleen ja ajatuksena, että heitän takkini talliin naulaan roikkumaan. Tulin takaisin tallista, niin kuorma olikin kaatunut. Siinä ne vierekkäin seisoivat hevonen ja poni. Selkeästi ihmettelivät,  miten ihmeessä tuuli noin sen vallan mukkelismakkelis olikaan kaatanut.. Noloina lähtivät siivomisavusta pois, kun toruin. Aina sama juttu, kovasti ollaan touhussa auttamassa ja järjestelemässä mutta aina sattuu ja tapahtuu. Tein uuden kuorman kyytiin ja homma jatkui..

Ankat yleensä löytyvät sieltä missä on vettä. Useimmitn talon räystään alta, hevosten vesiastista tai vesiletkusuihkun alta.. Ankat eivät ole valittaneet sateista kesää tai syksyä- päinvastoin, pihat täynnä toinen toistaan vastustamattomia vesilätäköitä.

Inka ja Milla uuhet

Lampaat kävivät korkeushyppykilpailun läpi, samoin satasen aidat ja vielä lopuksi puskemisen Nihtilän ennätyksen. Uusi pässimme, Renttu on niin lutunen, tulee luokse ja laskee päänsä syliin tai katselee pää kallellaan suloisesti. Joko alkaa rapsutustunti? 

Kanatkin olisivat saaneet tulla ulos, mutta suurin osa nautti kanalan lämmöstä. Sellaisia hienohelmoja. Muutama käyskenteli kukon kanssa ulkona ja pian jo kanatikkaita kiipesi sisälle.

Aune-kana, anarkisti kanani ei nyt pääsekkään nauttimaan ulkoilusta. Hänellä on neljä pientä huolehdittavana. Olisi luullut jo kesäkuun äitiysloman riittävän, mutta mitä vielä. Aune päätti vielä syksyksi pyöräyttää neloset. Minä jo surin, että kanahaukkanen vei Aunenkin mutta ähäkutti, hää olikin hautomassa kivenkolossa. Sellainen on meidän Aune. Itsellinen ja päättäväinen feministi kana anarkisella pikku maustelisällä varustettu. Ei niin helppo tapaus..

En minäkään aina..

    

Semmoinen oli eläinten ulkoilupäivä, ihana oli heidän kanssaan ulkoilla!

Vapaapäivä, ah niin ihanaa 💗

Vapaapäivä, ah niin ihanaa 💗

Viime yönä oli tunti enemmän unta. Kellojen siirto antoi siihen mahdollisuuden. Tarpeeseen sekin tunti tuli, sillä univelkaa kertynyt jonkin verran. Muutoin en tuosta kellojen siirrosta pidä. Kun lapset olivat pieniä, he ei toimineet kellon kanssa, vaan sisäinen kello pompautti ne aina samaan aikaan ylös - oli kesä tai talvi aika.

 Sunnuntai on ihana päivä. Perhe Pauliinaa vaille koossa, yhdessä teimme ruokaa, päiväkahvia, ulkoilua, kotiaskareita ja letun paistoa.
Eilen tulin töistä puti puhtaaseen kotiin, kiitos rakkaan mieheni. Tämän päivän sain todellakin touhuta kivoja juttuja. Tallityöt vievät aina osan päivän ajasta ja tänään siivosin myös ankkalan, kanalan ja lampolan muun touhun lisäksi. Eläimet saivat ulkoilla jos siltä tuntui. Siellä menivät lampaat, kanaset, ankat ja hevoset sulassa sovussa vapaana pitkin Nihtilän mäkiä.

Hevosten ja Ilonan kanssa kävimme lenkillä, sillä välin laskeutui talven sininen hetki. Se on ihanan kaunista! Talo näyttää tien mutkan jälkeen kutsuvalta ja lämpöiseltä.

Nihtilän talo hämärän hyssyssä. Vähän jo jouluvalojakin ikkunoissa.

Sisälle vihdoin maltettuamme ulkoilmasta tein plättytaikinan turpoamaan, muille tavallinen taikina ja itselleni manteliplättyjä. Paistoin tietysti nokareella voita rapsakoiksi, paljon kermavaahtoa ja mansikahilloa. Ei muuta kuin ääntä kohti! Laitanpa manteliplättyjen ohjeen, jos sinäkin haluat koklata uutta ohjetta.

    Manteliplätyt

2 kananmunaa
2 dl maitoa
2dl mantelijauhetta
1 tl psyllimium
1tl leivinjauhetta
1tl rypsiöljyä
suolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sekoitettuun munamaitoon vatkaten. Anna turvota rauhassa (parasta jos saisi olla useita tunteja, jopa yön yli!) Itse annoin taikinan levähtää noin puoli tuntia. Plätyt paistoin nokareessa voita miedolla lämmöllä rauhassa kypsyen.



Mukavaa sunnuntaita sullekkin!
   
  -Mari

Vanhojen lehtien katsaus

Vanhojen lehtien katsaus

Ulkona on kaunista, sillä valkoinen lumi saa maat ja mannut näytämään puhtailta ja luo valoa. Olen korviani myöden jouluihminen. Rakastan näperrellä, leipoa ja askarrella joulua odottaessa kaikenlaista. Sukkien kutominen alkaa heti alku syksystä, kun illat hämärtyvät. Muutama joulumuistaminen on rakkaille ihmisilleni jo valmiina ja muutama suunnittelu asteella. Ei mitään kiirettä tai väkisin ostoa jouluhälinässä, vaan pikku hiljaa nautinnollista pakertelua.

Olen ollut kolme vuoroa peräkkäin töissä, ja selkeästi oli jo eilen havaittavissa töissä koti ikävä. Teen kohtuullisen pitkiä päiviä, jotka alkaa aamulla kahdeksalta päättyen kahdeksalta illalla. On myös itsestään selvää, että ensihoidossa työ ei lopu kahdeksalta, vaan voimme lähteä ensihoitotehtävälle vielä juur ennen kahdeksaa. Ihmisen hätä ei katso kelloa, eikä vahinko satu kello kaulassa.  Toisinaan ilta venyy yöksi.

Työpäivinä mahdollisuuksien mukaan laitan lapset nukkumaan ja teen iltatallin. Siinä on määrätynlainen rytmi ja twisti muodostunut Timon kanssa. Siinä ei liiemmin aikoja jää omaa aikaa illasta. Ja se ilmentyy sitten minulla koti ikävänä, kun en pääse rauhassa "maadoittumaan". Minun kohdalla se tarkoittaa rauhaisaa touhuamista kotona, uunien lämmitystä, juoksulenkkejä, ratsastusta ja enemmän läsnäolevaa vaimoa ja äitiä. 

Selkeästi maalla asuminen voimaannuttaa minua. Saan akkuni ladattua ja myös erilainen fyysinen työ kotonurkissa unohduttaa palkkatyön. Vaikka kuinka työstäni pidän ja lisää olen jatkuvasti kouluttautunut, niin silti se vaatii vastapainon. Itselläni se on minunlainen kotoilu.

Eilen ajattelin ottaa alkupaloja kotoiluista ja kannoin vuosien saatossa kertyneiden joululehtien nipun taas luettavaksi, niinkuin kaikkina muinakin menneinä vuosina. Rakastan selailla niitä, katsella kuvia jollen jaksa lukea. Tutkin kivoja reseptejä ja mietin mitä tänä vuonna tekisin ja laittaisin jouluksi.

Tuli siinä ohella napsittua muutama  koko kerros konvehtirasiasta.. Tämäkin toistuu joka vuosi, varuiksi ostetaan konvehtirasioita ja pian huomaamme huulet ruskeana itse ne syövämme.. Sekin on osa perinnettä, josta aina nauramme muistaessa kuinka yhtenä vuonna päättäväisesti oikein ne paketoin nätteihin papereihin, laitoin lahjanarut ja kiharsin ne saksilla. Pakettikortitkin oli paikoillaan, tokikin tyhjänä. Suklaahimon yltyessä toivotin hyvät joulut itselleni ja rapistelin koko komeuden esiin lahjapapereista ja hyvällä omalla tunnolla pistelin Timon kanssa suklaata menemään. Jotta taas sai ostaa uuden 3 packin suklaarasioita ja sama homma toistuen.

Lahjasukkakin sai kantapään, en malttanut kutimia jättää pöydälle, kun sivukorvalla kuuntelin telkkaritarjontaa. Se on myös niin ihanan rentouttavaa minusta. Muistan, kun Iisakki oli pieni pojanklapi ja hän sanoi että; "kudo äiti koko ajan, kun noi puikot kivasti kilisee". Iisakki käpertyi usein viereeni kuuntelemaan puikkojen kilinää. Turvallinen ja tasainen ääni.  Timolla tulee muistijälki mammastaan, joka kutoi paljon sukkia iltaisin Peräjoella. 

Pikkupalan sain kotoilla ja sekin helpotti vähän, huomenna vapaapäivä, jonka vietän perheeni ja eläinkatraani kanssa💗
 -Mari

Salin remontti muisteluita

Salin remontti muisteluita 

Nihtilän sali ei ole ollut lapsuudessani lainkaan asumiskäytössä, vaan varastona, jonne oli helppo survoa kaikki mitä ei just nyt tarvita.
Sali oli aiemmin ollut hieno ja juhlava. Siellä oli pinkopahvit seinissä ja katossa (tosin on saattanut olla joskus myös pelkällä hirsiseinällä, sillä hirret olivat piilutetut ja hirret päivettyneet päivän valolla).Tapettityylejä löytyi 7 erilaista mallia tummasta aina herkkään vaalean siniseen.
Sali oli viimeisen muistikuvan mukaan ollut käytössä suvun eräissä hautajaisissa, jotka ovat olleet 1950-luvulla. Samana vuonna oli edellisen kerran salin isoa kiviuunia lämmitetty. Saliin ei ollut asiaa ennen vanhaan, vaan sitä pidettiin  lämpöisenäkin vain tärkeinä juhlahetkinä. Salista ei ole valokuvia sisältä sodan jälkeen, kiitos vanhojen kameroiden. Silloin usein kuvat otettiin isolla hartaudella ulkona.

Muistikuvien ja kerronnan mukaan salin uunin peltien nyörit olivat viininpunaista nyöriä, jota löytyikin pätkä pellin lenkistä roikkumasta. Huonekaluista joita salissa oli, myytiin valitettavasti huutokaupalla eteenpäin silloisen omistajan Aini Myllärin aikaan.
Olen kysellyt muistaako kukaan millainen salin tunnelma oli ollut, millaisia huonekaluja se on pitänyt sisällään, mutta vain pieniä muistikuvia asioista on jäljellä. Kuten sanoin, sali ei ollut käytössä ennen vanhaan kuin harvoin.
Istuinryhmä siellä oli ollut, samoin jonkinlainen sohvakalustokin.

Nihtilään oli tullut kulmakunnana ensimmäisenä sähkö. Salissa oli jugend-tyylinen iso kattolamppu jota Nihtilän veljekset kehuivat kilpaa kuinka se valaisee. Talon sähkö tuli talon "takana" sijaitsevasta sähkökopista. Sähkömiehen hommat oli tehnyt Toivo Nihtilä. Hän asuikin perheineen myös Nihtilän tilalla kahdessa perimmäisessä kammarissa kauan sitten.

Salin remontti aloitettiin keväällä 2012, ensin tyhjentämällä koko huone tyhjäksi. Siinä meni valtavasti aikaa, sillä sinne oli talletettu muistoja ja ehkä joskus tarvittavia tavaroita 1970-luvun alusta siihen päivään asti.
Sen jälkeen pääsimme seinien ja katon kimppuun. Seinistä roikkui ja pullisteli pinkopahvit surullisesti lorppien kohti lattiaa.Katto oli painunut vuosien saatossa sisäänpäin ja rikkonut myös pinkopahvit katosta.

Mietimme Timon kanssa, mikä on huoneen tarkoitus tulevaisuudessa. Mitä teemme huoneen kunnostuksessa ja mitä jätämme ennalleen.
Päädyimme repimään pinkopahvit kauttaaltaan koko salista pois. Kannoimme rakennustelineet sisään, sillä huonekorkeutta piisaa vajaa 4 metriä. On paljon huokeampaa ja helpompaa työskennellä niiden turvin katon rajassa.
Eemeli nyppi isänsä kanssa nupinauloja valehtelematta useita satoja katosta pois. Pinkopahvin alta paljastui upea leveästä laudasta höylätty valkoinen katto, joka oli maalattu kalkkimaalilla tai munamaalilla valkoiseksi. Katto tunkilla tunkattiin suoraksi ja kiinnitettiin uudelleen kattorakenteisiin kiinni.
Seinien kanssa työ oli samanmoista. Repien vanhoja kerroksia pois, nupinauloja piisasi ja kärsivällisyyttä vaadittiin paljon. Osittain tapetti oli liisteröity hirsiin kiinni, mikä tarkoitti puukolla rapsuttamista sentti sentiltä irti. Lopuksi kastelimme ja höyryllä tohotimme seiniä, raaputimme kosteana irti mitä lähti. Timo putsasi hirsien välit puukolla rapsutellen. Aikaa urakkaan meni kauan, sillä sali on kooltaan noin 50 neliötä ja korkeutta mainitsemani vajaa 4 metriä.

Salin alkuperäinen lattia ja upea hirsiseinä.

Kun seinät ja katto oli saatu puhtaiksi kaikesta liisteristä ja tapetin riekaleista, telineet liikkuivat minun tahtiin. Pesin korkeuksissa kattoa varovasti, sillä maali liian märkänä liukeni pois. Katon kuivuessa telineiltä hankasin juuriharjalla ja mäntysuovalla salin seinät puhtaiksi pölystä. Katolle ja seinille ei tarvinnut tehdä mitään muuta.
Onneksi Saliin sai tampuurin (sisäeteisen) ja salin ikkunoiden kautta läpivedon ja tuuli kuivatteli tilaa.

Salin kiviuuni. Se tuo ihanaa lämpöä pitkäksi aikaa.

Nuohoojan tullessa muutoinkin nuohoamaan talon muut piiput, sai tarkastaa piipun, hormin ja kiviuunin salista. Nuohooja antoi luvan käyttöön. Kuvitella että 1950-luvulla viimeksi lämmitetty ja heti perään 2012! Uuni veti hyvin, sillä piippu on sangen pitkä ja veto hyvä. Saisimme siitä lämmön lähteen saliimme, josta tulikin aluksi meidän kesäkotimme.Hyvin me sinne mahduimme, levitettävälle sohvalle ja parisängylle. Pauliina ja Eemeli ensimmäisen kesän nukkuivat tampuurissa, sillä sinne mahtui loistavasti kerrossänky heille.

Salin kunnostus oli ensimmäisen kesän projekti, jota edelleen lämmöllä muistelen. Se oli terapeuttista nähdä käden jälki. Millään ei olisi meinannut haluta lopettaa, upeaa lämpöisen punaista hirttä paljastui enemmän näkyviin ja halu saada valmiiksi vaan kasvoi. Hullun hommaa, mutta hulluina tilaan olimmekin😁

Lunta taivaan täydeltä!

Lunta taivaan täydeltä!

Viime yönä se tuli, kauniisti liiraillen, pyörien ja hyörien kovan tuulen saattelemana maahan. Kaunis vitivalkoinen lumikerros sai aamuhämärällä valaisemaan ihanasti tienoon. Kahvinkeittimen nappasin  päälle ja päästin koirat aamupisulle ulos. Nopea ulkona pyörähdys olikin tänään hieman pidempi kun lumi piti haistaa, maistaa ja ottaa painitkin.

Talvikeli yllätti autoilijat, luki lööpeissä niinkuin joka vuosi. Töihin mennessä mietinkin, minkälainen 12 tunnin vuorosta tuleekaan. Onko paljon ulosajoja, liukastumisia tai törmäyskolareita. Aina sitä on myös lapsista huolissaan liikenteessä, kuinka pääsevät perille. Äidin sydän on aina vähän huolissaan..Viestillä sainkin vastauksen, että turvallisesti perillä työmaallaan poikanen autonsa kanssa.

Timon suurin tehtävä tämän päivän askareista, oli saada ankkalauma vihdoin sisätiloihin edes yöksi. Ankat rakastavat ulkoilla ja vaappuivat menemään eiliseen asti ulkotarhassaan ja pihassa vapaana. Nyt lumen tultua saisivat vähän kokeilla sisällä oloakin. Herkkujen kanssa homma oli onnistunut ja ankat vaakuttaen olivat tulleet sisälle. Saavat tottakai ulkoilla niin paljon kuin haluavat vielä.
 Kanat pysyivät aika tavalla kuulemma sisätiloissa.

Illalla töiden jälkeen iltatallia tehdessä ihailin kaunista maisemaa, mutta totuus talvesta ja pakkasesta hahmottui minulle (taas kerran..).. Heinien kastelu luo omat haasteet arkeen. Vesi on jäistä ja jos ne unohtaa syystä tai toisesta likoamaan ne jäätyy astian pohjaan. Ja jollei muista nostaa vesiletkua pystyyn, niin letkusta vesi ei valu takaisin kaivoon ja jäädyttää koko vesiputken.

Talvi saisi jatkua tästä vaan, ei enää loskaa, kuraa ja pimeyttä. Pidän syksystä valtavasti mutta tämän syksyn sateet sai välillä epätoivoiseksi. Koirien jalkojen pesu on hirveä urakka, sillä he kuuluvat ramppaajiin (ts. kulkevat sisäänulossisäänulos- tauotta). Hevosten tarhat kuraa täysi kintereisiin asti..

Nautitaan niin kauan kun voidaan lumesta!

Tässä ankkaset, valkoinen on Aku, Vaaleampi tyttö on Iines ja värikkäämpi on Leenu.

Nihtilän tilalla on elämää

Nihtilän tilalla on elämää

Tämä Nihtilä on lapsuuteni koti, joka on täynnä muistoja. Tila muutoinkin on suvussa kulkenut oman aikansa. Tilasta on ensimäisiä merkintöjä 1700- luvulta alkaen, joten ei ihan uudiskohteesta puhuta.

Talon historia on värikäs ja tarinoita olen kuunnellut kiinnostuneena pienestä tytöstä asti. Nyt me jatkamme värikästä Nihtilän tilan historiaa vuorostamme. Värikästä se onkin,( lupaan sen) sillä lasten, miehen  ja rakkaiden ystävienkin mielestä on olemassa #vainmarijutut, niihin voin palata toiste... Aina sattuu ja tapahtuu.. Varsinkin tekevälle!

Nihtilästä ensin piti tulla kesäpaikkamme, mutta pian huomasimmekin viihtyvämme maalla paremmin, kuin Kuhmoisten keskustan rintamamiestalossa.  Tarvitsi tehdä paljon kunnostusta vanhaan rouvaan, vanha kotimme keskustassa laittaa vuokralle ja iso kasa pitkää pinnaa. Selviö oli, että remontointiin upposi paljon aikaa ja rahaa. Onneksi minulla riitti ideoita ja mielikuvitusta joita rakas mieheni Timo toteutti parhaan taitonsa mukaan. Timolla on onneksi kokemusta perinnerakentamisesta ja korjauksista jonkin verran edellisistä työpaikoista. Laitan myös tulevaisuudessa postauksia ennen ja jälkeen remontin.

Rakentamisessa oli eduksi, ettei ollut rahaa tehdä kaikki kerralla nyt, vaikka se toisinaan olikin hieman hermostuttavaa (mm.ulkohuussi 5 lapsen kanssa pakkasilla aluksi.. :D ). Aikaa riitti asioiden pyörittelyyn, suunnitteluun ja mitä asioita voidaan kunnostaa talovanhuksesta. Paljon hioimmekin    lapset hioi jäätelöpalkalla vanhoja listoja. Sinä kesänä meni monen monta jätski tötteröä. Ikkunoista tuli kauniit pellavaöljymaalilla (joka ei myöskään sovi kaltaiselleni kaikki mulle heti nyt, vaan kuivumiseen meni oma aikansa.)

Tänä syksynä tilalla asuu minä mieheni ja 3 pienimmän lapsen kanssa; Ilona 8v, Iisakki 11v ja Viljami 14v. 22 -vuotias Pauliina asuu Jämsässä kihlattunsa kainalossa ja Eemeli 20v asuu Kuhmoisissa omissa ruuissa. Välillä tilalla yöpyy lainalapsia, sillä olemme myös tukiperhe. Paljon myös sukulaisten ja ystävien lapsia vierailee meillä, mikä on ihanaa. Omat muistot lapsuuden kesistä tulee mieleeni heidän touhuja katsellessa ja seuratessa.
Tilalla asuu myös eläimiä, joista kirjoitan jossain vaiheessa varmasti. Koirat Eppu, Tilda ja Tessu jakaa makuupaikat sovussa pirtissä. Leivinuunin pankolta löytyy usein Taimi kissa. Pihalla kapsettelee iso liuta kanoja kukon hellässä huomassa, Aku-, IInes ja Leenu ankat muuttivat meille kesällä. Milla ja Inka uuhet elävät "Renttu"pässin kanssa lampolassa ja tallissa hirnuu Tosi-Huima suomenhevosruuna kaverinaan pikkuinen risteytysponi, vanha neiti "Sussu".
Elämä soljuu välillä helpommin ja toisinaan tiukassa etukenossa vastatuuleen nojaten, niinkuin elämässä yleensäkin. Mutta välillä hoemme kuin mantraa, että tämä oli meidän valinta, kun putket on jäässä, hevoset karussa tai homeisia heiniä tallin vintti täynnä. Keskustan omakotitalo elämässä oli toisenlaiset murheet. Asioita laittaessa vaakakuppiin, niin onnellisuus perheessä painaa kuitenkin enemmän kuin ranteet auki meininki. Toivottavasti pysyt meidän vauhdissa, tervetuloa!

                 -Mari



Tässä kuva talon salin ikkunan listoista, ne ovat koristaneet salia satoja vuosia, annoimme vaan uuden pinnan ja saa kestää toisen mokoman.

Tästä se lähtee!

Tästä se lähtee!

Kauan se vei ja paljon piti yllyttää - meinaa blogin aloitus.

Tästä alkaa seikkailu jonka voin jakaa teille myös luettavaksi. 

Tervetuloa lukemaan tavallisesta arjesta maalla lapsineen, eläimineen.