Pikku-Musta

Pikku-Musta

Kysehän nyt ei ole juhlamekosta, vaan aivan ihanasta pikku lampaasta joka muutti meille taannoin. 

Huvittavinta oli, että menin katsomaan ja ostamaan pässiä meille, jolla saisin astutettua omat uuheni ja saisimme kesällä karitsoita. Niin tulemme kotiin tiineen uuhen kanssa, jonka karitsoinnista ei kukaan tiedä milloin se tapahtuu.. Se oli kohtalo! Minusta oli aivan liikuttavaa, että tämä piskuinen tiine uuhi valitsi minut, tuli isosta uuhilaumasta suoraan  luokseni  kun muut lampaat juoksivat lampolaa edes takaisin. Se asteli luokseni pää pystypäin, korvat hauskasti, tuli ihan kiinni kylkeeni ja kuopaisi etusorkalla maata. Rapsutas nyt, se tuntui sanovan. Ja minähän rapsutin. Ja rakastuin. Valvoin seuraavan yön ja mietin pikku-Mustaani, onko se vaan haettava kotiin. Unohdettava pässi ja toivottava, että se saisi pässikaritsan. Se oli vahva intuitio, sillä oli sellainen katse silmissään.

Pikkuisen uuhen masusta pienet potkut tuntuvat  käsiini ja karitsat konkretisoituvat todellisiksi. Koska kukaan ei tiedä milloin Pikku-Musta on tiinehtynyt, niin karitsointi voi tapahtua milloin vain. Joka tapauksessa Pikku-Musta on aika viimeisillään koska ne potkut tuntuvat. Ongelmana on kuitenkin se että sen kuntoluokka on nolla. Sen ristiselän päällä ei ole lihaa, vaan luut tuntuvat käteen kovina. Se myös tarkoittaa että karitsat syövät loputkin uuhi parasta. Tein rehulaskelmat, että Pikkis varmasti saa kaiken mahdollisen rehuista, väkirehuista, nuolukivestä, havuista ja vitamiinilioksina elimistöönsä. Koska usein jos joku vitamiini uupuu, toinen vitamiini ei imeydy elimistöön koska tarvitsee sen toisen siihen prosessiin. Tämä myös aiheuttaa aavistuksen huolta, kuinka uuhi jaksaa edes synnyttää koska energiat ovat niin alhaalla. Sen verran uuhen taustoista tiedän että ikää sillä on 3 vuotta ja nämä olisivat toiset karut sille. Tyynesti tyttö ottaakin. Syö kaiken ja hyvällä ruokahalulla. Usein määkii jo lisää ruokaa vaikka kuinka suu olisi pullollaan heinää tai märepalloa. Pikkis saa ruokaa useita kertoja päivässä, heinää on koko ajan tarjolla. Ja se pikku pirulainen änkeää valjashuoneeseen vaikka väkisin pikku raosta ihan itse syömään suoraan rehusäkeistä ;D. Eli tarkkan saa olla!

Nyt uuhi on meillä ollut jo reilu 5 viikkoa ja karitsoita ei vielä kuulu maailmaan. Toisaalta olen helpottunut, sillä nyt se on saanut ravinteita ja ruokaa myös tämän ajan kovasti. Myös vahvistunut kovasti ja rehevöitynyt (muutakin kuin vauvamasun vuoksi). Ja nyt kun on saanut kovasti aikaa kasvattaa karuja kohdussa ja saaden myös itselleen energiaa, niin se mahdollistaa myös karitsoiden onnistuneen imetyksen. Pahimpaan olemme taas varautuneet tuttipullojemme kanssa. Toivon myös ettei siellä olisi kuin maksimissaan kaksi, jolloin maito saattaisi riittää. 

Pikku-Musta on kyllä topakka uuhi. Se laittaa koirat järjestykseen ja on paikalla ensimmäisenä jos kyseessä on ruokaa.  Se tykkää touhuta vapaana kanssani tallissa, kävelee joka paikkaan perässä kuin koira. Jos näköyhteys katkeaa, kuuluu varovainen mää.  Toisinaan on aavistuksen hidasta siivota karsinoita, kun jaloissa pyörii musta pallero. Mutta kiirekkös sitä valmiissa maailmassa on? Pikkis rakastaa hellyyttelyä, rapsuttelua ja painautuu ihan kiinni. Se on ihanaa ja saa minut tuntemaan että tein oikean ratkaisun kun päätinkin ottaa pässin sijasta tämän piskuisen uuhen. 

Käyn lampaideni kanssa kävelyllä. Me kaikki nautimme siitä. Nyt Pikkis on päässyt mukaan kävelyille, mutta vauhti pitää muistaa pitää sopivana odottavalle äidille. Pikku-Musta on luonnollisesti musta lammas :D

Paula

Meille muutti loppuelämän kotiin ihana varsamainen 5 vuotias amerikkalainen lämminveri tamma nimeltään Paloma Faithless, meidän suussa Paula, Pampula, Pamsu tai Pumpulikorva.
Paula on hienolla ravisuvulla varustettu ja siitä odotettiin kovasti the ravuria. Kaikkien harmiksi tamman oikean etusen koukistajajänne paukahti ja se raviura tyssäsi ennenkuin edes alkoikaan. Paulasta koetettiin saada äitiä, mutta se ei tullut kantavaksi siittolassa. Silloin Paulan ravikimppa teki ratkaisun ja Paula lähti ensimmäiseen loppuelämän kotiin.
Tamma asusteli 1.5 vuotta ruunan kaverina Turun suunnalla. Me samaan aikaan haaveilimme puskaratsusta, jolla pääsisimme rauhalliseen maastoon, voisimme ratsastaa yhdessä ja mahdollisesti ajaa kärryillä. Laitoimme nettiin ilmoituksen ja sitä kautta Paula löytyi.
Paula muutti meille loppu syksystä. Se asui päivät omassa tarhassaan ja yöt tallissa muiden kanssa. Se oli äärettömän ihana, kiltti ja myötäävä. Minusta oudonkin oloinen lämpöiseksi ja reaktiiviseksi hevoseksi. Muutosta seuraavana päivänä asia selvisi tarhassa. Matoja lantakasassa.. Se selitti monta asiaa, ja kiireesti matokuurille koko pikku heppa. Rassu kärsi kivuista, suolisto oireista ja totisesti mato armeijasta. Matolääkettä ja kipulääkettä ensi hätään. Häätö onnistui ja Paulasta pikku hiljaa alkoi löytymään persoona. Silmiin syttyi tuike, kevyempi etupää, vauhti ja se hukassa ollut reaktiivisuus. Nyt pikku hiljaa haemme voimaa, massaa luiden ympärille, stressitöntä elämää ja paranemista matojen tuhon jälkeen. Karva alkaa kiiltämään ja Paula on hyväntuulinen töhöttäjä.
Nyt Paula on loppuelämän kodissa. Sen lupasin Paulalle ja myös Paulan entiselle omistajille josta se lähti ensimmäiseen loppuelämän kotiin.

Paloma Faithless synt.28.5.2014
i. Classic Response e. Bridget Queen

4 marraskuuta

                                   4 marraskuuta

Sitähän se tämä talvi mielestäni on ollut. Pidän syksystä, sen maatuvan maan tuoksuista ja täyteläisistä väreistä. Kuulakas ilma ja luonon kauneus. Kunnes tulee se helkkarin marraskuu. Sataa, on pimeää, kuraa, märkää, viimaa, pimeitä asfalttiteitä ja minun mörökölli olotila. En varsinaisesti masennu, mutta ilma vaikuttaa mielialaani. Ei vaan huvita. Tekisi mieli tehdä muumit ja painua peiton alle otsalampun, suklaan ja kirjan kanssa ja olla kunnes kevään aurinko pilkistelee ikkunoista. Tai no, jouluksi voisin tulla esiin syömään ruokaa, paljon marmelaadia ja suklaata ja viettää joulua pitkällä kaavalla. Sitten takaisin peiton alle.
Auringon säteitä ei juuri näkynyt talvella, ja joka kuukausi marraskuu alkoi uudestaan, toisti itseäään kuin vanha naarmuuntunut levy, jossa neula hankaa samaa raitaa uudestaan ja uudestaan. Yleensä helpotti, kun tönäisi neulaa.. Näihin  marraskuihin ei autanut tönäisyt, vikinät eikä ne rumat kirosanat joita päästelin kuin tukkijätkä kiskoessa hevosille kuivia loimia selkään kolmatta kertaa päivässä. Kaikki kastui, puhallin valjashuoneessa huutaa punaisena ja elenia nauttii että sähköä kuluu, ei niinkään lämmittämiseen vaan näiden loimien kuivaamiseen. Ja näyttipä heppaherra Huima pitkää naamaa myös. Se inhoaa vettä, lätäköitä ja sadetta.
Positiivinen asia vaikka ei vähäpätöinen meillä, niin kaivossa on vettä. Voi pestä pyykkiä monta koneellista ja saunoakkin vielä huolettomasti. Se jos mikä on mukavaa.
Nyt alkoi maaliskuu, ja kolme edellistä päivää aurinko pakkasesta huolimatta lämmitti suloisesti ikkunan läpi. Tänään lunta tullut taivaan täysi koko päivän vuorostaan, Maaliskuu on kuitenkin jo kevätkuukausi minulle. Kellot väännetään taas kesämuudiin ja tuoksutellaan kevään tuoksuilla ja kuunnellaan iloisia lintustusten viserryksiä. On vaan huikeeta siirtyä 4 marraskuun jälkeen suoraan maaliskuuhun.