Pikku-Musta

Pikku-Musta

Kysehän nyt ei ole juhlamekosta, vaan aivan ihanasta pikku lampaasta joka muutti meille taannoin. 

Huvittavinta oli, että menin katsomaan ja ostamaan pässiä meille, jolla saisin astutettua omat uuheni ja saisimme kesällä karitsoita. Niin tulemme kotiin tiineen uuhen kanssa, jonka karitsoinnista ei kukaan tiedä milloin se tapahtuu.. Se oli kohtalo! Minusta oli aivan liikuttavaa, että tämä piskuinen tiine uuhi valitsi minut, tuli isosta uuhilaumasta suoraan  luokseni  kun muut lampaat juoksivat lampolaa edes takaisin. Se asteli luokseni pää pystypäin, korvat hauskasti, tuli ihan kiinni kylkeeni ja kuopaisi etusorkalla maata. Rapsutas nyt, se tuntui sanovan. Ja minähän rapsutin. Ja rakastuin. Valvoin seuraavan yön ja mietin pikku-Mustaani, onko se vaan haettava kotiin. Unohdettava pässi ja toivottava, että se saisi pässikaritsan. Se oli vahva intuitio, sillä oli sellainen katse silmissään.

Pikkuisen uuhen masusta pienet potkut tuntuvat  käsiini ja karitsat konkretisoituvat todellisiksi. Koska kukaan ei tiedä milloin Pikku-Musta on tiinehtynyt, niin karitsointi voi tapahtua milloin vain. Joka tapauksessa Pikku-Musta on aika viimeisillään koska ne potkut tuntuvat. Ongelmana on kuitenkin se että sen kuntoluokka on nolla. Sen ristiselän päällä ei ole lihaa, vaan luut tuntuvat käteen kovina. Se myös tarkoittaa että karitsat syövät loputkin uuhi parasta. Tein rehulaskelmat, että Pikkis varmasti saa kaiken mahdollisen rehuista, väkirehuista, nuolukivestä, havuista ja vitamiinilioksina elimistöönsä. Koska usein jos joku vitamiini uupuu, toinen vitamiini ei imeydy elimistöön koska tarvitsee sen toisen siihen prosessiin. Tämä myös aiheuttaa aavistuksen huolta, kuinka uuhi jaksaa edes synnyttää koska energiat ovat niin alhaalla. Sen verran uuhen taustoista tiedän että ikää sillä on 3 vuotta ja nämä olisivat toiset karut sille. Tyynesti tyttö ottaakin. Syö kaiken ja hyvällä ruokahalulla. Usein määkii jo lisää ruokaa vaikka kuinka suu olisi pullollaan heinää tai märepalloa. Pikkis saa ruokaa useita kertoja päivässä, heinää on koko ajan tarjolla. Ja se pikku pirulainen änkeää valjashuoneeseen vaikka väkisin pikku raosta ihan itse syömään suoraan rehusäkeistä ;D. Eli tarkkan saa olla!

Nyt uuhi on meillä ollut jo reilu 5 viikkoa ja karitsoita ei vielä kuulu maailmaan. Toisaalta olen helpottunut, sillä nyt se on saanut ravinteita ja ruokaa myös tämän ajan kovasti. Myös vahvistunut kovasti ja rehevöitynyt (muutakin kuin vauvamasun vuoksi). Ja nyt kun on saanut kovasti aikaa kasvattaa karuja kohdussa ja saaden myös itselleen energiaa, niin se mahdollistaa myös karitsoiden onnistuneen imetyksen. Pahimpaan olemme taas varautuneet tuttipullojemme kanssa. Toivon myös ettei siellä olisi kuin maksimissaan kaksi, jolloin maito saattaisi riittää. 

Pikku-Musta on kyllä topakka uuhi. Se laittaa koirat järjestykseen ja on paikalla ensimmäisenä jos kyseessä on ruokaa.  Se tykkää touhuta vapaana kanssani tallissa, kävelee joka paikkaan perässä kuin koira. Jos näköyhteys katkeaa, kuuluu varovainen mää.  Toisinaan on aavistuksen hidasta siivota karsinoita, kun jaloissa pyörii musta pallero. Mutta kiirekkös sitä valmiissa maailmassa on? Pikkis rakastaa hellyyttelyä, rapsuttelua ja painautuu ihan kiinni. Se on ihanaa ja saa minut tuntemaan että tein oikean ratkaisun kun päätinkin ottaa pässin sijasta tämän piskuisen uuhen. 

Käyn lampaideni kanssa kävelyllä. Me kaikki nautimme siitä. Nyt Pikkis on päässyt mukaan kävelyille, mutta vauhti pitää muistaa pitää sopivana odottavalle äidille. Pikku-Musta on luonnollisesti musta lammas :D