"Lomalla" lomalla

"Lomalla" lomalla

Omista töistäni pidän lomaa tässä keväällä 2 viikon pätkää. Ansaittuja lomapäiviä. Monilla tulee lomasta suorittamista. Olen päättänyt tehdä yhden to do listan töistä per päivä ja lopun teen normiaskareita ja asioita joita huvittaa tehdä. To do listasta saa vetää yli possulan pahnojen vaihdon, ankkalan siivouksen, viiriäisten kopin siivous myös, kodin siivous, Epun parturointi  pesuineen ja heinäkuorman hakeminen. To do lista jatkuu, mutta onhan lomapäiviäkin vielä edessä. Ja totuus on ettei lista taida koskaan loppuakkaan. Muun ajan olen nukkunut, ratsastanut, neulonut sukkia, kuunnellut musiikkia ja lukenut. Minulla on tavallaan" lomaa" aamu 9 aina kello13.15 asti, kun pienin on sen ajan koulussa. Eli silloin olen luvan kanssa itsekkäästi viettänyt aikaani mielen mukaan. Sitten 13.15 alkaen olen äiti, läksyjen auttaja, kyytimies, kaupassa kävijä, passaaja, ruuan laittaja ja jokapaikan höylä. Näin lomalla saan nukkua aamuisin pitkään ja herätä aamukahvin tuoksuun. Toisinaan lapset ovat jo lähteneet kouluun, kun havahdun unestani Epun syvään huokailuun. Eppu ei lähde aamuisin pisulle ulos ennenkuin mamma on herännyt. Se saattaa nukkua sängyn vieressä tai vahtia untani. Usein silmäni avatessa katson suoraan koiran vanhoihin ja viisaisiin silmiin, kun se on nostanut etutassut sängyn reunalle ja tuijottaa minua. Hevoset ovat jo ulkona ja aamutalli hoidettu puolestani kun herään. Saan lomaa myös aamuheräämisistäkin. Työaamuina minä olen vetovastuussa, jolloin valmiiksi ladattu kahvinkeitin napsautetaan päälle, kiskon tallivaatteet niskaan ja hoidan aamutallin ja lannan lapioinnit. Sen jälkeen vauhdilla sisälle ja herätän porukkaa aamupalalle. Eli tämäkin aamurutiini on siis lomalla. Olen siis ihan lomalla! Tai ainakin osan lomaa lomalla.

- Martsa

Arkea ja juhlaa

Arkea ja juhlaa

Kaunis aurinko säteillä hellii ikkunan takaa. Oli jo melkein kevät taannoin. Pakkaspäivät unohtuivat +8 asteen sohjossa ja vesi tippui räystäistä nopeaan tahtiin. Kunnes tuli taas vähän pakkasta, viimaa ja lunta. Maisema vaihtui sormia napsauttamalla taas kylmäksi. Ei sillä eletään vasta maaliskuun alkua, mutta malttamattomana jo odotan kevättä oikein alkavaksi.

Veden kantaminen lähteestä käy edelleen habaan ja tasapaino ja kehonhallinta näillä kaljamakeleillä luo omat haasteensa. Aurinko ja tuuli kilvan kiilloittaa tiet jäistä kiiltäviksi. Hokkeja kaipaan minäkin kenkieni pohjiin. Pystyssä on pysytty muutamaa ohohupsis tilannetta lukuunottamatta ja toistuvaa veden loiskahdusta saappaan varresta sisään kun ahneuksissani kannan 12 litran ämpäreitä piripintaan kahmaloituna vettä molemmissa käsissä. Ahneella on määrätynlainen loppu :D (eli kaivon vedenkorkeus ei edelleenkään päätä huimaa, mutta selvitty ollaan).

Lumet venyttelee ihmisten hermoja lumitöissä, mutta myös tarhojen aitalankoja painollaan. Välillä tarkistettava niitäkin ohimennen, nosteltava kinoksista alimmat langat näkyviin. Sussu-ponia ei näillä keleillä limboaminen kiinnosta, eipä ole vihreämpää   valkoisempaa aidan toisella puolen. Vaikka nyt aitanauhojen puolesta  mahdollisuutta suorastaan tarjotaan tarjottimella. Toisinaan kun lähden pikku ukon kanssa kahden ratsastamaan, Sussu kyllä koklaa turvallaan varovasti onko jytkykone päällä. No ei ole. Silti kuuliaisesti jää odottamaan tarhaan, vaikka joutuukin kulmasta kulmaan juoksemaan ja kaipaamaan seurahevostaan.

Kevätaurinko saa muutakin meillä aikaan. Kanan, ankan ja viiriäisten munia plopsahtelee kiivaaseen tahtiin maailmaan. Nyt ei tarvitse kaupasta niitä kiikuttaa taas hetkeen kotiin. Tyttöjen en nyt anna hautoa, vaikka tipit ovat niin suloisia ja syötävän ihania, joku roti pidettävä. Jos kesällä sitten, kun oikeasti on lämmintä.

Arjen keskelle mahtui myös kummilapsemme rippijuhlat. Hän on neljäs kummilapsi, jota saamme onnitella etapin saavuttamisesta. Kolme nuorempaa kummilasta  saavat vielä kasvaa lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristössä hetken aikaa. Sunnuntaina kirkko kutsui kellojen soitolla meidät sisään. Ihania nuoria, jotka katsoivat kohti tulevaisuutta, haaveita ja unelmia silmät loistaen. Mietinpä siinä penkillä istuen taas kerran, kuinka se aika menee kiivasta vauhtia. Vasta oli omat rippijuhlat, leirit ja isä meidän rukouksen opettelu. Nyt hän oli alttarille polvistunut, ja käteni siunasi tämän lapsen. Mihin nämä vuodet sujahti?
Olimme kummitytön kanssa yhdessä käyneet ostamassa mieluisa rippiristi-koru. Ja leivoin myös neidon toiveista myös juhliin tarjottavaa. Ensimmäinen iso lapsen juhla. Ihanaa!

Saimme kuulla myös ihania vaaleanpunaisia vauva uutisia lauantaina. Olihan se aloitettava vaaleanpunaisesta merinovillalangasta neulomaan pikkujalkoihin villasukat, jottei pienen varpaanpäät palellu. Ei sentään syntynyt naistenpäivänä!Uhkasi pikkuisen kuitenkin ;)

Niinpä niin, elämällä on tapana tarjoilla kaikenlaisia asioita päiviemme täytöksi, hyvässä ja pahassa. Mutta enpä moiti, perustasaista ja sujuvaa arkea tässä ollut, se riittää yksinkertaisena minulle.

Huppistakeikkaa kuinka aika juoksee

Huppistakeikkaa kuinka aika juoksee

No niinpä. Viimeisin päivitys viime lokakuussa..

 Saimme tallin puolen remontin valmiiksi ja siitä tuli kiva. Lampaat saivat mukavat tilat ja samoin kanaset ja Viiriäiset. Possut elävät Sussun karsinan viekussa ja viihtyvät hyvin. Valjashuoneessa majailee edelleen sekalainen seurakunta poikien kaikenmaailman aarteita (joihin en uskalla kajota, etten vain hukkaa tai hajota). Eli satulat ja suitset elävät sopuisasti rehusäkkien kanssa edelleen tallissa. Tämä vaihe vaatii minulta itse hillintää ja pitkäjänteisyyttä kestää keskeneräisyyttä. En pidä kertakaikkiaan etten saa niitä paikoilleen..

Marraskuussa pidin viikon loman ja kävimme Timon ja sukulaistemme kanssa Budabestissa muutaman päivän lomailemassa. Oli ihanaa ja pikku katko kotoiluun ja töihin tuli tarpeeseen. Mutta kun olikin aikaa vihdoin hengähtää ja kysyä itseltäni miten jaksan ja mitä kuuluu, huomasinkin väsymyksen hiipineen pikkuhiljaa ja salakavalasti takkini alle piiloon. Mitään raflaavaa ei varsinaisesti tapahtunut, vaan se väsymys joka levisi kroppaani ja joka imi mehut kyllä täysin. Painoin jarrua, tyhjensin kalenterin ja vedin syvään henkeä. Töissä on käytävä, lapset ja eläimet hoidettava, mutta kaikki ylimääräinen blokattava pois. Tehtävä asioita joista saan energiaa ja hyvää mieltä. Pitkiä ratsastusretkiä, ulkoilua, neulomista ja lukemista. Olin itsekäs ja tein sen.

 Joulun siivouksen vedin vasemmalla kädellä ja tein asioita joista saan iloa jouluumme. Kukaan ei huomannut että sukkalaatikossa(kin) oli paljon muutakin kuin sukkia. Lauteiden alla olin viimeksi käynyt kesällä, joten saunan pesukin jäi listasta. Paljon kynttilän valoa ja tunnelmavalaistusta. Rento joulu vallitsi, pelasimme monen monia tunteja lautapelejä, olimme läsnä ja mukana. Oli ihana ja mukava joulu vaikka joulumieli aluksi tuntui ettei se löydä Nihtilänmäelle mieleeni.

Tämä vuosi onkin alkanut talvisesti. Kauniita pakkaspäiviä, loskasta ja vesisateesta ei tietoakaan. Luonnossa on ollut tosi kaunista, sitä olen jaksanut ihailla lenkeilläni. Mutta on  tämä vuosi tuonut jo surua ja huoltakin. Elämän tasapainoa. Iloa ja surua. On taas muistuttanut kuinka koskaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Hiihtolomasta saimme auringon paistaessa nauttia, kaikenlaista puuhastelua perheenä touhuttu ja retkeilty. Tarviiko sen aina ollakkaan niin ihmeellistä. Ihana hetki saunarannassa paistaa makkaraa laavulla, seikkailla jäällä ja olla vain. 

Täytyypä ryhdistäytyä tämän blogin suhteen taas.