Arkea ja juhlaa
Kaunis aurinko säteillä hellii ikkunan takaa. Oli jo melkein kevät taannoin. Pakkaspäivät unohtuivat +8 asteen sohjossa ja vesi tippui räystäistä nopeaan tahtiin. Kunnes tuli taas vähän pakkasta, viimaa ja lunta. Maisema vaihtui sormia napsauttamalla taas kylmäksi. Ei sillä eletään vasta maaliskuun alkua, mutta malttamattomana jo odotan kevättä oikein alkavaksi.
Veden kantaminen lähteestä käy edelleen habaan ja tasapaino ja kehonhallinta näillä kaljamakeleillä luo omat haasteensa. Aurinko ja tuuli kilvan kiilloittaa tiet jäistä kiiltäviksi. Hokkeja kaipaan minäkin kenkieni pohjiin. Pystyssä on pysytty muutamaa ohohupsis tilannetta lukuunottamatta ja toistuvaa veden loiskahdusta saappaan varresta sisään kun ahneuksissani kannan 12 litran ämpäreitä piripintaan kahmaloituna vettä molemmissa käsissä. Ahneella on määrätynlainen loppu :D (eli kaivon vedenkorkeus ei edelleenkään päätä huimaa, mutta selvitty ollaan).
Lumet venyttelee ihmisten hermoja lumitöissä, mutta myös tarhojen aitalankoja painollaan. Välillä tarkistettava niitäkin ohimennen, nosteltava kinoksista alimmat langat näkyviin. Sussu-ponia ei näillä keleillä limboaminen kiinnosta, eipä olevihreämpää valkoisempaa aidan toisella puolen. Vaikka nyt aitanauhojen puolesta mahdollisuutta suorastaan tarjotaan tarjottimella. Toisinaan kun lähden pikku ukon kanssa kahden ratsastamaan, Sussu kyllä koklaa turvallaan varovasti onko jytkykone päällä. No ei ole. Silti kuuliaisesti jää odottamaan tarhaan, vaikka joutuukin kulmasta kulmaan juoksemaan ja kaipaamaan seurahevostaan.
Kevätaurinko saa muutakin meillä aikaan. Kanan, ankan ja viiriäisten munia plopsahtelee kiivaaseen tahtiin maailmaan. Nyt ei tarvitse kaupasta niitä kiikuttaa taas hetkeen kotiin. Tyttöjen en nyt anna hautoa, vaikka tipit ovat niin suloisia ja syötävän ihania, joku roti pidettävä. Jos kesällä sitten, kun oikeasti on lämmintä.
Arjen keskelle mahtui myös kummilapsemme rippijuhlat. Hän on neljäs kummilapsi, jota saamme onnitella etapin saavuttamisesta. Kolme nuorempaa kummilasta saavat vielä kasvaa lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristössä hetken aikaa. Sunnuntaina kirkko kutsui kellojen soitolla meidät sisään. Ihania nuoria, jotka katsoivat kohti tulevaisuutta, haaveita ja unelmia silmät loistaen. Mietinpä siinä penkillä istuen taas kerran, kuinka se aika menee kiivasta vauhtia. Vasta oli omat rippijuhlat, leirit ja isä meidän rukouksen opettelu. Nyt hän oli alttarille polvistunut, ja käteni siunasi tämän lapsen. Mihin nämä vuodet sujahti?
Olimme kummitytön kanssa yhdessä käyneet ostamassa mieluisa rippiristi-koru. Ja leivoin myös neidon toiveista myös juhliin tarjottavaa. Ensimmäinen iso lapsen juhla. Ihanaa!
Saimme kuulla myös ihania vaaleanpunaisia vauva uutisia lauantaina. Olihan se aloitettava vaaleanpunaisesta merinovillalangasta neulomaan pikkujalkoihin villasukat, jottei pienen varpaanpäät palellu. Ei sentään syntynyt naistenpäivänä!Uhkasi pikkuisen kuitenkin ;)
Niinpä niin, elämällä on tapana tarjoilla kaikenlaisia asioita päiviemme täytöksi, hyvässä ja pahassa. Mutta enpä moiti, perustasaista ja sujuvaa arkea tässä ollut, se riittää yksinkertaisena minulle.
Lumet venyttelee ihmisten hermoja lumitöissä, mutta myös tarhojen aitalankoja painollaan. Välillä tarkistettava niitäkin ohimennen, nosteltava kinoksista alimmat langat näkyviin. Sussu-ponia ei näillä keleillä limboaminen kiinnosta, eipä ole
Kevätaurinko saa muutakin meillä aikaan. Kanan, ankan ja viiriäisten munia plopsahtelee kiivaaseen tahtiin maailmaan. Nyt ei tarvitse kaupasta niitä kiikuttaa taas hetkeen kotiin. Tyttöjen en nyt anna hautoa, vaikka tipit ovat niin suloisia ja syötävän ihania, joku roti pidettävä. Jos kesällä sitten, kun oikeasti on lämmintä.
Arjen keskelle mahtui myös kummilapsemme rippijuhlat. Hän on neljäs kummilapsi, jota saamme onnitella etapin saavuttamisesta. Kolme nuorempaa kummilasta saavat vielä kasvaa lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristössä hetken aikaa. Sunnuntaina kirkko kutsui kellojen soitolla meidät sisään. Ihania nuoria, jotka katsoivat kohti tulevaisuutta, haaveita ja unelmia silmät loistaen. Mietinpä siinä penkillä istuen taas kerran, kuinka se aika menee kiivasta vauhtia. Vasta oli omat rippijuhlat, leirit ja isä meidän rukouksen opettelu. Nyt hän oli alttarille polvistunut, ja käteni siunasi tämän lapsen. Mihin nämä vuodet sujahti?
Olimme kummitytön kanssa yhdessä käyneet ostamassa mieluisa rippiristi-koru. Ja leivoin myös neidon toiveista myös juhliin tarjottavaa. Ensimmäinen iso lapsen juhla. Ihanaa!
Saimme kuulla myös ihania vaaleanpunaisia vauva uutisia lauantaina. Olihan se aloitettava vaaleanpunaisesta merinovillalangasta neulomaan pikkujalkoihin villasukat, jottei pienen varpaanpäät palellu. Ei sentään syntynyt naistenpäivänä!Uhkasi pikkuisen kuitenkin ;)
Niinpä niin, elämällä on tapana tarjoilla kaikenlaisia asioita päiviemme täytöksi, hyvässä ja pahassa. Mutta enpä moiti, perustasaista ja sujuvaa arkea tässä ollut, se riittää yksinkertaisena minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti