Pakkasta ja pyryä

Pakkasta ja pyryä

Talviset kelit tulivat. Ensin eilen oli aamusella -24C pakkasta ja tänään pyryttänyt kunnolla lunta. Eilinen pakkaspäivä jäädytti hevosten juomasangot hetkessä ulkona, ei sillä ettäkö tallissakaan hellelukemissa oltaisi oltu.. Hevosilla on upea ja paksu talvikarva, ne pärjäävät ilman loimituksia ulkona. Meillä ne ulkoilevat yli 12 tuntia päivässä ja saavat heiniä aika vapaasti tarhaan, jolloin pysyvät syöden lämpöisinä.
Sisältä lämmintä vettä ulos ja ulkoa puukoppakaupalla puita sisään (lämmitin talon kaikki uunit, sillä rakastan lämmintä!) Se oli eilisen päivän teema. Hyvää palauttavaa arkijumppaa. Iltapalalle leipasin pitkään nousseen sämpylätaikinan, jossa maut oikein pääsevät oikeuksiinsa. Iltapalalla saunan jälkeen niillä herkuttelimme, paljon voita, juustoa ja leikkelettä kuuman teen kanssa. Simppeliä mutta niin namia!

Eilen myös taas iltatallia tehdessä juttelin Milla ja Inka lampaiden kanssa lampolassa. Äidit alkavat olemaan muhkuja ja makoilevat aika tavalla. Ja niin hellyydenkipeitä. Kovasti piti rapsuttaa, puhua korviin höpösiä ja nuuhkutella. Samalla kun lampaita rapsuttelee, saa omiin käsiin lampaan villasta rasvaa kamalan kuiviin käsiini.  Taas tuli myös mieleen kuivat kantapäätkin, kuinka villatupot voisi laittaa puuvillasukkien sisään paketoiden kantapäät. Tuoksu olisi huumaava lammas, mutta kantapäät tykkäisi. Mutta en nyt eilen keritsemishommiin alkanut sentään.. Tyttöjä siinä rapsutellessa oli taas pakko hellitellä vauvamasuja. Rauhallista paijailua, tunnustella karitsoiden napakoita potkuja masussa ja ihastella ilta toisensa jälkeen niiden liikkeitä. Jotenkin tosi hellyyttävää ja usein tulee mieleen omat vauvan liikkeet, joita oli ihana tunnustella oman vatsan päältä. Liikuttavaa!

Tytöt halusi ryhmäselfien.
 Kas, kun ei vielä äitylit-ryhmään fb;n ;D

Renttu seisoo heinähäkin päällä, jotta näkee kunnolla aidan yli tyttöjä katsoa.
 Lempein silmin pää kallellaan, kuten aina.

Renttu pässi muutti omaan karsinaan, ihan tyttöjen viereen. Ne pääsevät aidan raoista toisiaan haistelemaan ja katselemaan. Mutta varuiksi siirsimme pässin poikamiesboksiinsa, ettei se tylsyyttään hypi tyttöjen selkään tai puske vauvamasuja. Ettei satu mitään kurjaa karitsoiden luomista tai stressiä tuleville äideille. Saavat tytötkin viettää rauhallisen äitiysloman, ennen synnytystä. Renttu auttoi kovasti Timoa karsinan seinän rakennuksessa, ihan kyljessä kiinni piti nuuhkia ja olla päällysmiehenä. Jospa poju olisi tiennyt mitä rakennettiinkaan.. Mutta hyvin kaikki sopeutui muutostöihin. Tyttöjen seuraksi jäi pikku kukko lampolaan, se ei mahdu kanalaan. Siellä alkaa armoton kukkotappelu samantein. Kukkeli asuu sitten lampaiden kanssa sulassa sovussa. Se on kovin suloinen, ettei sitä raaski päästää kiekumaan taivaan kanalaumaan, vaan koetan keksiä jonkun toisen ratkaisun. Jos joku huolisi pikku kukkelin kotiinsa, saisi hakea..

Tänään kävin Taysissa koulutuksessa taas vaihteeksi aiheena palovammapotilas. Paljon tuttua, mutta aina jotain uuttakin. Kiva oli nähdä tuttuja samalla ja saada lounas nenän eteen. Siellä on paikalla yleensä Pirkanmaan joka kolkasta porukkaa, kaikki ensihoitoon enemmän tai vähemmän liittyen eli samanhenkisyyttä koko auditorion verran.
Kotona illalla odotti iltatallia, aika reilusti lunta joten lapiointiin piti alkaa, että kottikärryt lantakuormineen edes jotenkin liikkuisi eteenpäin (juu, on meillä raksa, jolla lumityöt tehdään, mutta ei sillä voi aurata tietä lantalaan ja rappujen edustoja ja pihapolkuja). "Pikku" hiki saatiin siis tänäänkin ja kroppa kiittää!
Jospa nyt asettuisi sohvan nurkkaan ja ottaisin pieneimmän mukelon kainaloon. Kuuntelisi vielä hetken hänen juttuja ja sitten unten maille.
Mukavaa viikkoa sinulle!
   -Martsa

Romulaanista ratsastuskentäksi

Romulaanista ratsastuskentäksi

Kyllästytti pellolla ratsastus. Ei tasaista ja aina joku heinäntuppu kompastutti. Useampi voltti samassa kohtaa muodosti uran, joka kostautuu heinäpellossa multaisena polkuna. Metsätiet oli koluttu ja koulukiemurat (ne vähäiset joita osataan) keskellä tietä ei vaan tunnu kivalta. Ei selkeää linjaa tai suoraa kulmaa. Puu tai kivi merkkinä mistä voltti lähti kaartumaan. No olikos se tuo näre vai seuraava.. Eli kauniin pyöreät voltit kutistui toisinaan rusinaksi. Pidän maastoilusta kovasti, mutta rajansa se on talkkunan syönnilläkin. Kaipasin tasaista kenttää, aitoja ympärille hahmottamaan urien muotoitumista ja turvallista ja hyvää pohjaa ratsukolle. Myös tytöille parempia ratsastusolosuhteita. Onneksi mínulla on hyvin ymmärtäväinen mies (ja pitkäpinnainen). 

Kerroin visioitani välillä kun unta odottelin, tai taas villin maastolenkin jälkeen kun paasasin elämän vääryyttä jarruttomista hevosista tai ihan vaan vaatimattomasti vaadin tehdä meille mahdollisuus tasamaa ratsastukseen.

Paikka ratsastuskentälle oli mahdollista tehdä. Ainoa pikkuriikkinen mutta ol,i että siinä kentällä kasvoi lapsen ranteen paksuista pusikkoa joka oli täynnä rautahökötyksiä, auton raatoja ja paikalleen mädäntyneitä lautataapeleita. Lupaus auttaa työpäivien jälkeen ja vapaapäivinä. Kantaa, repiä, harata, nostaa, mitata (ja olla välillä hiljaa). Luja usko yhdessä tekemiseen. Romulaanin alla oli parikymmentä vuotta sitten hyvä ja kantava sorapohja, joka oli vain päässyt rönsyilemään kauniisti sanottuna. 

Loputtomalta tuntuva urakka

Urakka alkoi suunnittelulla, mihin kohtaan ja minkä kokoista kenttää suunnittelimme. Sen jälkeen puun kaadoilla, romulavan täytöllä, siistimisellä ja lautakasojen purkamisella. Sen jälkeen traktorin etukuormaajalla juurien repimistä, tasoittelua pikku ala kerrallaan. Homma oli hidasta ja puuduttavaa. Tuntui ettei se romu ja ryönä lopu ikinä. 

Mutta alkoihan sieltä juurien ja heinän alta löytymään hyvä sepelipohja. Se antoi intoa jatkaa projektia. Sitä välillä intoutui niin työn touhuun, että selkä huusi hoosiannaa ja etukuormaaja täyttyi kymmeniä kertoja kivikasoista joita sinne pyöriteltiin kyytiin. Useampi peräkärryllinen kivikuormia ajettiin kentältä pois. Kädet rakuloilla ja naama hiekkäpöllystä mustana sitä puurrettiin. Lapset keitti välillä kahvia kun en malttanut taukoilla.

Timo on onneksi niin paljon kenttiä tasoitellut ja teitä lanaillut aikanaan, että silmä harjaantunut katsomaan kenttää vaikka ei korkokeppejä ja lasereita meillä apuvälineinä ollut. Välillä en olisi malttanut töihin lähteä kun Timo jäi päiväksi touhuamaan kentän kanssa. Toisinaan sain edistymisestä kuvia puhelimeeni. Useana iltana rantasaunan jälkeen fyysisesti ittensä raataneena loppuun kaaduimme sänkyyn, ei ollut uniongelmia, eikä juurkaan tarvetta punttisalille. Kentän koko alkoi hahmoittumaan 17x 32m alueeksi. Ei virallinen koko todellakaan, mutta meille maatiaisille oikein oivallinen tila. Riittänee koska maksimissaan 2 ratsastaa samaan aikaan. 

Kentältä pyörittelimme jäätäviä kiviä, mitä nousi sepelin uumenista ylös. Toisinaan mietin, että ihan hullun hommaa uhrata kaikki liikenevä vapaa aika kentän tekoon, mutta kentän kuluihin oli varattu rahaa 0 euroa (löpökulut muutama kymppi), niin silloin ei tilailla paikalle kaivureita, ripeitä miehiä ajamaan maata kuutiotolkulla ja lanoja tasaamaan. Niin se olisi ollut pikku homma, muutaman päivän rypistys, mutta hinta olisi saanut minut nieleskelemään. Joten tiukka ote rautaharaan ja haravoimaan kaikki pikkulapsen nyrkin kokoa isommat kivet pois. Ja niitähän riitti. Sulki silmät ja avasi, tuntui että niitä oli tullut räpäyksessä miljoona lisää. Nukkumaan käydessä kiviä vilisteli silmisssä. Ja aina vaan niitä tuli lisää.. ja lisää..

Tasausta, juurien repimistä, lanausta ja harausta..

Maasta nousi pressuja joita oli ollut lautataapeleiden
 päällä aikoinaan.

Alkaa näyttämään jo hyvältä!

Vihdoin kuitenkin tiukan uurastamisen jälkeen pääsimme ajamaan hiekkaa kentälle. Sitä onneksi löytyy meidän mailta, ettei siihenkään tarvinnut panostaa sen enempää. No, tietysti oma homma oli niistä hiekkaröykkiöistä kerätä (yllätys yllätys) kiviä. Ja juuria, sillä halpisversion hiekan ajossa ei ollut hiekkaseulaa. Tartuin rakkulaisin käsin taas rautaharaan.. Hiekan ajoa tarktorin peräkärryllä tuli useampi reissu. Taisi laskut mennä sekaisin 30 hiekkalavallisen jälkeen.
Timo lanasi, tasoitti ja taas ajoi lisää hiekkaa. Olen niin iloinen, että on hänen kaltainen mies joka ymmärtää vaimon tarpeet ja unelmat. Ja toteuttaa niitä valittamatta. On taito osata iloita myös toisen kautta asioista. Timo osaa.
Välillä väsy purkautui lapion heittelyllä hiekkakasaan, turhautuneena potkin kiviä ja kirosin kuin tukkijätkä. Silti vieressä mies kysyy rauhallisesti, mihin kipataan seuraava kasa hiekkaa. Silloin aina tiesin, että tästä tulee joskus valmis. Ja kuka sai väsyraivarit? Minä.  Kuka kuunteli turhautumistani? Timo. On se hieno mies 💗

Hiekkaa, lasteittain hiekkaa. Välillä haraa ja taas hiekkaa..

Aita ympärille.

Tasailun jälkeen alkoi rullaaminen kentällä jotta hiekka painuisi ja näkisimme minne vielä tarvitsemme lisää. Haraa, kiviä ja juuria.. Selkäjumia, vatsalihasten työskentelyä ja rakkuloita. Mutta kenttä valmistui. Saimme naapureilta heidän vanhat aitatolpat heidän piha aidasta. Kierrätetty ne meidän kentän tolpiksi. Aitalankana paksu nailonlanka. Kenttä näytti tosi kivalta. Kova työ kannatti. Kustannukset nousivat jonkin verran. Löpöön meni 50e, yksi eturengas paikattavaksi n. 30e ja renkaan pultit taisi maksaa 35e. Omalle työlle ei lasketa hintaa,  Timo urakoi useamman kellon ympäryksen kentän parissa. Muilla teetätettynä hinta olisi kolminumeroinen. Mutta nyt meillä on meille riittävä kenttä, jossa voimme ratsastaa. Ilona voi turvallisesti ratsastella, sillä aidat hieman jarruttaa heppoja. Kylläpä siitä onkin paljon iloa. Seuraava urakka on asettaa valot kentälle, jotta näemme ratsastaa pimeänkin aikaan. Sitten se lähentelee täydellisyyttä.

Nyt nukkumaan, öitä!
   -Martsa

Ilona ja Tosi -Huima pikkiriikkisen testaamassa kenttää. Kuulemma hyvin menee!

Vauvakuumetta

Vauvakuumetta

Mikä siinä on, että vauvakuume valtaa toisinaan vahvasti ja on kovempi kuume kuin männä vuonna tammikuussa sairastettu keuhkokuume?

Vastasyntyneen ihmettelyä, luomisen tuskaa ja se harras hetki kun kaikki ovat hiljaa ja keskittyy uuteen tulokkaaseen. Foorumeilla vertaillaan vatsojen kokoa, ravinnon saantia ja synnytyksen merkkejä. Tehdään viime hetken hankintoja ja suunnitellaan tiukasti asumisjärjestelyitä tulevaisuudessa. Toisille se merkkaa myös laajennuksia asumuksiinkin. Kokeneet jakavat siellä tietoa auliisti ja netti on täynnä tietoa. Niitä minäkin luen ja suunnittelen. Hykerryttävää ja ihanaa! Ensimmäinen La olisi 19.2 jos on tärpännyt tai sitten siirtyy..

Ennen kuin kukaan alkaa kaupassa minun vatsaani arvioimaan ja onnittelemaan sen enempää, niin puhun lampaistani. Renttu muutti meille syksyllä ja onkin osoittautunut innokkaaksi pässiksi. Toivomme kovin, että vauvoja meille syntyisi keväällä. Karitsoita!! Olemme kuitenkin harrastelampureita, joten lampaitani ei ole ultrattu, en ole käyttänyt astutusvöitä, puhumattakaan maaleista. Joten luonnonmukaisesti mennään ja katsotaan mitä tapahtuu. Ruokinta on ollut niin, että saavat heinää koko päiväisesti, kauraa reilusti päivässä ja kivennäislisää jotta tiineys olisi kaikinpuolin ravinnon puolesta hyvä. 

Tietysti kun toivon niin kovin perheenlisäystä lampolaan, niin minusta tytöt ovat pyöristyneet (tai sitten olen syöttänyt ne oikein hyvin!) Milla ja Inka pötköttelevät paljon ja ovat rauhallisia. Pässikin rauhottunut mukana. Eilen illalla tyttöjen vieressä paijasin vatsoja, isot ovat (liikkeitä  en tuntenut.. Stetareilla en kuunnellut kuitenkaan vielä) ja  tissit kasvaneet aiemmasta. Täytyy keritseminen hoitaa ennen ensimmäistä mahdollista syntymäaikaa, jolloin vatsaa on helpompi arvioida, tarvittaessa havaita synnytyksen alkavan nälkäkuoppien seurailulla ja pikku karujen helpompi löytää tarvittaessa maitobaarille. Laskettuaika on laskettu siitä, kun Renttu muutti samaan tilaan. Eli tokko nyt saman tien olisi saanut karut alkunsa, mutta edes joku suuntaa antava aika.

Voi miten jännää!! Seuraillaan tilannetta.

  -Martsa 

Mahdollisesti tuleva äiti

Keittiöremonttia

Keittiöremonttia 

Keittiö oli remontoitu viimeksi 70-luvulla. Se oli keltaisen ja oranssin sävyinen punaisella muovimatolla. Oli myös tiedossa, että keittiön vesiputki oli vuotanut seinän ja lattian väliin useita vuosia tai ehkä oikeammin toistakymmentä vuotta. Joten pienellä kauhulla avasimme keittiön lattian. Lattia oli pettänyt pirtin oven kohdalta ja tiskikaapissa tuoksui ei niin terveeltä. 

Muovimatto lähti hyvin irti lattiasta jonka alla oli selkeästi mätä lattia. Tiskikaapin ja pirtin oven kohdalta löytyi selkeä märkä ja mädäntynyt kohta, hirret olivat pehmeät mutta onneksi ovat paksua tekoa. Ne käsiteltiin Boracol aineella ja poistimme hirsistä pehmentyneet pois. Alimmaisia hirsiä jouduimme vaihtamaan myös. Timo hulahti itse asiassa mädästä rossipohjalattiasta läpi talon alle. Onneksi siinä ei käynyt hullummin! Rossipohjalattia tehtiin kokonaan uudelleen. Purut poistettiin ja ne oli poltettava homeiden takia.  Lattioihin tuli ekovilla rossipohjaan. 

Tässä kuvassa tiskikaapi sijainnut. Myös verannalle menevä ovi tukittiin.
Tämä kulma oli pahin ja eniten kärsinyt vesivahingosta vuosien ajan.

Keittiö alkaa hahmottumaan. Seiniin paneloitu pystypaneli, ovi verannalle poistettu käytöstä
ja tilalle tuli ikkuna valoa tuomaan. Tiskipöydän kohdalle tuli meillekkin vesipiste ja astianpesukonepaikka.
Yläkaappeja ei tule, vain avohyllyt.

Vanha puuhella sai jäädä sijoilleen, sillä se tuo nopeasti lämmön ja nautin sen tuomasta kotoisasta lämmöstä suunnattomasti. Pakkasaamuina rakastan tehdä siihen tulet ja sen kupeessa juoda aamukahveet. Samoin kuparihuuva on toimiva ja jäi paikoilleen. hellan taakse laatoituksena isoa laattaa jotka ovat helppo pitää puhtaana.
Keittiökaapit ovat ikeasta Metod rungoista kasattu ja oviksi tulivat ihanat valikoimasta poistuneet valkoiset ovet.

Uusi ja vanha hella kohtaavat ja sulassa sovussa mahtuivat huuvan alle. Ikkunan edustalle jouduimme vähän "säveltämään tasoja sillä ikkunat ennen tehtiin niin matalalle. Runkoja madallettiin niin, että ne pysyvät linjassa mutta siihen on mahdollista laatikkojaolla saada toimiva laatikosto.

Välikamarin ovi ja ruokailukulmaus.
Alkaa näyttämään pikkuhiljaa keittiöltä!
 Tässä kuvassa näkyy katon malli hyvin

Keittiö alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä miltä pitikin. Lattiassa tammilaminaatti, joka ei ollut kyllä hyvä idea. Se tuntuu jalkaan viileältä ja kopisee laminaatille tunnusomaisesti vaikka alla on askeläänieristematto. Eikä vaan sovi vanhaan taloon, se oli virhe!

Katto maalattu himmeällä maalarinvalkoisella maalilla. Katossa on ns" pulpettikatto" jonka ehdottomasti halusin säilyttää.

Jäätävä ja pahimpia urakoita kertakaikkiaan tässä talossa. Pahin oli ehdottomasti vessasaunakompleksi.. Siellä oli koko väliseinä mätä ja kosteutta myös rutkasti.

Keittiö on mielestäni ihan toimiva ja kotoisa. Myös kahdella seinällä olevat ikkunat tuovat valoa. Näin jälkeenpäin ikkunan alla oleva työtaso on ihan paras, sillä se on minulle sopivan korkea. Olen sen verran lyhyt ja siinä on hyvä touhuta ja leipoa erkonomisesti.

 Nyt kiiruusti nukkumaan, Moikka!
  -Martsa