ju

ju

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Paula

Meille muutti loppuelämän kotiin ihana varsamainen 5 vuotias amerikkalainen lämminveri tamma nimeltään Paloma Faithless, meidän suussa Paula, Pampula, Pamsu tai Pumpulikorva.
Paula on hienolla ravisuvulla varustettu ja siitä odotettiin kovasti the ravuria. Kaikkien harmiksi tamman oikean etusen koukistajajänne paukahti ja se raviura tyssäsi ennenkuin edes alkoikaan. Paulasta koetettiin saada äitiä, mutta se ei tullut kantavaksi siittolassa. Silloin Paulan ravikimppa teki ratkaisun ja Paula lähti ensimmäiseen loppuelämän kotiin.
Tamma asusteli 1.5 vuotta ruunan kaverina Turun suunnalla. Me samaan aikaan haaveilimme puskaratsusta, jolla pääsisimme rauhalliseen maastoon, voisimme ratsastaa yhdessä ja mahdollisesti ajaa kärryillä. Laitoimme nettiin ilmoituksen ja sitä kautta Paula löytyi.
Paula muutti meille loppu syksystä. Se asui päivät omassa tarhassaan ja yöt tallissa muiden kanssa. Se oli äärettömän ihana, kiltti ja myötäävä. Minusta oudonkin oloinen lämpöiseksi ja reaktiiviseksi hevoseksi. Muutosta seuraavana päivänä asia selvisi tarhassa. Matoja lantakasassa.. Se selitti monta asiaa, ja kiireesti matokuurille koko pikku heppa. Rassu kärsi kivuista, suolisto oireista ja totisesti mato armeijasta. Matolääkettä ja kipulääkettä ensi hätään. Häätö onnistui ja Paulasta pikku hiljaa alkoi löytymään persoona. Silmiin syttyi tuike, kevyempi etupää, vauhti ja se hukassa ollut reaktiivisuus. Nyt pikku hiljaa haemme voimaa, massaa luiden ympärille, stressitöntä elämää ja paranemista matojen tuhon jälkeen. Karva alkaa kiiltämään ja Paula on hyväntuulinen töhöttäjä.
Nyt Paula on loppuelämän kodissa. Sen lupasin Paulalle ja myös Paulan entiselle omistajille josta se lähti ensimmäiseen loppuelämän kotiin.

Paloma Faithless synt.28.5.2014
i. Classic Response e. Bridget Queen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

NIhtilän Napero Ja Antero

  No niinpä Pikku- Musta aikanaan sai karitsat, tarkalleen ottaen 22.3. potrat pojat eli pässit. Pässit kävivät maidolla heti kättelyssä hie...