Helteinen heinäkuu paketissa

Helteinen heinäkuu paketissa

Huh, kun heinäkuu tarjoili meille hellettä koko rahalla. Vettä olisi pellot ja maat kaivanneet, mutta tällaisia kesiä harvoin on kohdalle sattunut. Uimavedet +27 järvissä, jopa Päijänteessä!

Heinäkuussa aloitin myös lomani. Ihan alku kuussa meillä oli Nihtilän tilalla avoimien ovien päivä, jolloin ihmiset saivat tulla katsomaan pihapiiriimme eläimiä. Olimme leiponeet herkkuja kahveen, teen ja mehun kera. Mikäs sen mukavampaa kuin juoda kupit mokkaa ja jutella ihmisten kanssa. Samalla katsella eläinten käyskentelyä tarhoissaan.
Väkimäärä joka meillä kävi, yllätti positiivisesti kaikki villeimmätkin odotukset. Pääsin laskuissa 120 ihmiseen, kunnes menin jo laskuissa sekaisin kun tuli "uusi aalto" uusia käviöitä. Eli vierailijoita oli pitkästi päälle 100 henkeä. Jei! Tämä innostaa pitämään toistekkin avoimet ovet ja antaa ihmisille mahdollisuus tavata eläimiä, upottaa kädet villaan ja ruokkia kanoja.

Huima, Sussu ja lampaat herkuttelemassa laitumella.

Ennen lähtöä kerkesi hetken poseeraamaan. Kuumaa piisasi.

Heinäkuulle olin suunnitellut juoksevani maratonin. Jolkottelin tukalan kuumassa kelissä Keuruulla yömaratonilla. Illalla +28 astetta ja asfaltti hehkui pitkään kuumana, vaikka aurinko laskikin taivaan rantaan. Lähes koko matkan juoksin vesipullo kädessä, sillä keli oli todella armoton ja alla minulla maatilan  päivän työt. Ensimmäinen puolikas taittui 2.30. Kolmas kierros alkoi tuntumaan, Timo oli matkan varrella kaatamassa päähäni kylmää vettä ja katsomassa että homma kulkee. Sade alkoi yllättäen illan pimentyessä ja se tietysti virkisti, mutta lieveilmiönä tokikin kasteli juoksukamat ja lenkkarit. Maantiellä juostessa auton urat virtasi vettä ja lenkkarit kastuivat niin hyvin, että lotina joka askeleella kuului kengistä sisällä olevasta vedestä. Tietysti kun kengät kastuvat, ne ei myöskään toimi optimaalisesti ja jalkani pääsi siellä liikkumaan. Tunsin kuinka kynnet kihnasivat lenkkarin kärkiin. Tiedossa aiemmilta maratoneilta, että kynnethän siinä lähtee useasta varpaasta tällä menolla. Kun kilometrejä edessä vielä yli 15 ja ukkovarvas kairautuu lenkkarista ulospäin ja kipuun turtuu aikanaan, jatkoin juoksua siirtäen ajatukset varpaista pois. Vaatteet hiersivät ihon vereslihalle. Viimeinen kierros oli aika tuskaa, 5 kilometriä ennen maalia oksensin, koska neste ei imeytynyt. Merisuolaa olin ottanut viimeisellä kierroksella huoltopisteeltä ehkäisemään krampit. Maaliin tulin 5.25. Ennätyksiä jaloillani tokko enään juostaan, koska lääkäri vuosia sitten tuumasi ettei näillä edes juosta tuollasia matkojakaan. Eli tyytyväinen olin kokonaisuutena, mutta rankka juoksu oli. Sitä en käy kieltämään. Kengät kun otin pois, niin isoja rakkuloita löytyi jaloista ja isovarpaan kynsi oli poikki tyvestä samoin seuraavan varpaan kynsi. Muut olivat vasta mustumassa.
Maanantaina oli haettava antibioottikuuri, sillä kynsien alle kertyi todella paljon nestettä ja pyysin että ukkovarpaan kynnen juureen vedetään viilto josta neste pääsee ulos. Ja tulihan sitä! Samantien se sykkeenmukainen jumputus varpaasta helpotti. Toipuminen juoksusta tapahtui kaikesta huolimatta nopsaan, paitsi että kengät eivät sopineet jalkaan kun oli sidokset varpaissa.

Helteillä oli myös pakko röhkylöiden lättiä kastella letkulla, pitää maa kosteana jossa ne pääsivät pyörimään kurassa. Samoin hevosia letkulla kastelin, ne nauttivat virkistävästä suihkusta. Laidunalaa on onneksi tälle eläinmäärälle hyvin, voi lohkoittain syöttää tuoretta. Heinä itsessään ei juuri kasva vaan päinvastoin käpristyvät kuumuudessa. Helle vaan jatkuu, mutta itse jo toivon sadetta! Vilja ja rehusadosta on tulossa huono, koska ei mikään pelkällä auringollakaan kasva.

Kuun lopussa juhlimme kolmannen lapsemme rippijuhlia. Kuhmoisten kirkossa ei voinut välttyä liikutukselta, kun katsoin omaa lastani alttarilla. Meillä oli varsin mukavat juhlat sukulaisten ja ystävien kera. Ilma yllätys yllätys jatkui kuuman helteisenä ja aamulla kuuden korvilla kun aloitin kakkujen pursotuksen ja koristelun pidin ukkovarpaatkin pystyssä että kerma vatkaantuisi normaalisti. Oli ikimuistoinen päivä Viljamille ja muille perheenjäsenille. Ihana tallettaa kultaisiin muistoihin.

Tämä heinäkuu on totisesti uitu, oltu ja hengailtu. Muuhun ei oikein jaksakkaan keskittyä. Eli lomailtu, kaikkien pakollisten hommien jälkeen.
Pikkuhiljaa katseet siirtyvät kalenterissa ensi viikkoon. Silloin palaan lomalta ja lapset aloittavat koulunsa 3., 6. ja 9. luokalla. Kynät, kumit ja värit on ostettu, vaatteita myös kouluun hamstrattu ja kontaktimuovit odottavat kirjoja. Mukava aloittaa arkikin rytmeineen ja touhuineen.

Mutta vielä hetki nautitaan!

  -Martsa

Tänä kesänä olemme kierrelleet lähimaisemissa. Näyttäneet lapsille kuinka kaunis onkaan oma pitäjämme Kuhmoinen. Tämä kuva Ruolahdelta Päijänteelle.

Röhkyt Minni ja Paksu-Bertta

Röhkyt Minni ja Paksu-Bertta

Suomeen astui laki voimaan 1.6.2018, liittyen sikojen ulkona pitämiseen ja liikkumiseen. Laki sai alkunsa Afrikkalaisen sikaruton vuoksi, joka leviää siasta toiseen ja sitä levittää pääasiallisesti villisiat. Afrikkalaista sikaruttoa on havaittu jo Virossa ja Venäjällä, noin 350km;n päässä Suomen rajasta. 

Possujen aitaus. Välissä n.180cm;ä korkea verkko,
joka osin upotettu maahan,
 Tolpat tehty "puhelinpylväistä"
ja ulkopuolella 4 kerroksessa sähköaitaa ja
 sisäpuolella 2 kerroksessa. Sähköpaimen pitää olla
verkkovirrassa ja antaa kunnon jytkyn!

Evira on määrännyt tarkat ohjeet millainen tarhan pitää olla, jos sikoja pitää ulkona oli ne sitten lihasikoja tai pikkuisia minipossuja. Kaikki on selkeästi määrätty miten mm. aidat, sähköt ja tolpan paksuudet toteutetaan. Samoin pitää olla eviran sikarekisterissä, tilatunnukset tilalla ja valvontaeläinlääkärin tilakäynti suoritettu. Valvontaeläinlääkäri tarkistaa tilat, tarhan ja tarvittaessa eläimet. 

Tämä laki sai aikaan possujen joukon, joille etsittiin koteja ympäri Suomea. Useat minipossut ovat eläneet talojen takapihoilla vapaudesta nauttien, ilman sen kummempia aitauksia. Monille ongelmana oli mahdottomuus rakentaa possuille esimerkiksi rivitalon takapihalle lain sallimia tarhoja tai ylipäätään rakennuskulut nousivat kohtuuttoman korkeiksi. Tämä possujen kodittomuus sai jopa mediankin kiinnostumaan aiheesta. Itse liityin possupelastusrinkiin jossa haetaan possuille uusia koteja. Muutaman viikon aikana puhelimeen tulikin useista possuista ilmoituksia, ja meille muuttikin toukokuun lopussa minipossut Minni ja Paksu- Bertta. 

Tässä on totuteltu puolin ja toisin toisiimme. Minni ja Paksu ovat siskokset  ja samasta paikasta kotoisin. Possut ovat totutelleet uuteen ruokaan, tai lähinnä täysrehuun ja kivennäisiin. Olemme antaneet possujen tutustua uusiin ihmisiin ja ympäristöönsä rauhassa. Nämä possut ovat aiemmin saaneet kulkea 5 vuotta maatalon pihassa koirien kanssa vapaana. Pientä stressiä oli havaittavissa aluksi, sillä jo pelkkä tarha sähköaitoineen varmasti stressasi possukoiden elämää.

 Sorkkahoito on saanut odottaa, kunnes luottamus kasvaa sioilla. Ihonhoitoon olemme jo ryhtyneet, sillä possujen ihot hilseilivät kovasti ja kutitti. Varsinkin Minnin iho on kovin paksua sarvikuonomaista parkkiintunutta nahkaa. Sen vuoksi ruokaan ja vitamiineihin olen perehtynyt ja lisännyt ruokiin öljyä ja hölvännyt possua ulkoisesti rasvoilla. Iho on molemmilla jo huomattavasti paremmat, mutta paraneminen jatkuu.

Paksu-Bertta. Dieetti on ihan aiheellinen,
pikku rako vaan  mahan ja maan välissä.

Minni on possuista uteliain ja seurallisin. Jollei Minniä huomaa, niin tyttö tulee tökkimään kärsällä, että mikä meininki. Minni rakastaa myös Paksun kanssa ruuan piilotusleikkiä, samoin pallolla leikkimistä tytöt toisinaan harrastaa. Paksu oli alussa arkajalka. Aina kun possua lähestyi, se kiljahteli ärtyisästi. Annoimme olla, ja pikkuhiljaa senkin uteliaisuus otti vallan. Nyt Paksu jo antaa rapsutella ja nautiskelee hellyydestä. Minni ja Paksu ovat hieman ylipainoisia typyjä ja ne ovatkin dieetillä. Minipossuista useilla ihmisillä on kuva suloisista pikkuisista possukoista, mutta todellisuudessa minipossut saattavat painaa jopa 100kg ja sitä ei voi tietää porsaana vielä minkä kokoiseksi kukin kasvaa. Täysi ikäisiä nämä ovat vasta 4-5 vuotiaina. Dieettivauhti pitää olla maltillinen ja pudotettavaa on aika tavalla. Näillä minipossuilla on ongelmana helposti ylipaino. Niitä helposti ruokitaan liikaa, sillä ruuan määrä possun kokoon on todella pieni. Usein possut kun lihoaa, niiden otsaan ja poskiin kertyy rasvaa. Niin näilläkin tyttösillä on käynyt ja silmiä ei näy ihran alta (ne löytyvät kyllä, usean poimun alta). Se taas altistaa silmäoireille ja tulehduksille.

Possujen elämä alkaa olemaan jo letkeää. Kavereina heidän tarhassa asustavat ankat. Niillä on sopuisaa, tokikin ankkojen ruokintaa vartioin sillä possujen pohjaton vatsa vetelisi vielä niidenkin ruuat.. Mutta sopu sijaa antaa.

Viime viikolla saimme kaikki peltojen heinät paalattua pikku paaleihin. Oli mukavat talkoot, paikalle saapui erinäinen määrä reippaita paalien heittelijöitä. Ihanaa oli porukassa tehdä! Heinä oli kuivaa, mutta heinän määrä varmasti huolettaa varmasti monia eläinten omistajia. Heinä ei kasvannut, koska sitä vettä ei todellakaan satanut. Aurinkoa kylläkin sai vuorostaan kunnolla, ehkä liiankin kanssa. Muutama sadekuuro ei olisi pahaa  tehnyt. Yleensä pelloilta tullut noin 700-800 paalia, tänä vuonna hikisesti tuli 528. Talvesta voi tulla ankara sen suhteen. Olen joka tapauksessa iloinen, että saimme senkin verran. 

Nyt ulkona sataa, tänään vähän tehty sisähommia ja pakkaseen pakattu mansikkaa, Sisähommia ei malta aurinkoisilla keleillä tehdä!

Peltomaisemaa heinätöiden jälkeen, sateen tuoksu jo ilmassa.

- Martsa

Keskikesän juhlaa

Keskikesän juhlaa

Mittumaari, juhannus, jussi. Monta nimeä keskikesän juhlalla on, eikä suotta. Suomalaiset rakastavat juhannusta ja sitä odotetaan.

Meidän juhannus koostuu hyvistä grilliruuista, saunomisesta, kokosta, ystävistä ja yhdessä olemisesta. Tänä vuonna juhannuksena en ollut töissä ja sukulaisperhe oli kanssamme juhannuksen vietossa. Keli juhannuksen tietämillä aina puhuttaa ja sitä arvotaan jo maaliskuun lööpeissä. Tänä vuonna saimme vettä ja kovaa tuulta, niin että sähkötkin olivat hetken poissa. Kokkoa ei tohtinut sytyttää kovan tuulen vuoksi lainkaan. Ja vasta paria päivää ennen poistui metsäpalovaoituksetkin. Nautimme laavun edustalla palavasta nuotiosta joka lämmitti ja häivytti hyttyset pois kiusaamasta.

Tämä juhannus oli letkeä, ei kukaan tehnyt ylimääräisiä. Kaikilla arjessa kiireitä ja minulla 7 päivästä 6 työpäivää juuri juhannuksen alla, jolloin työtuntejä kertyikin iloiset 72 tuntia. Tällaisen rypistyksen jälkeen ei suurempia jaksakkaan hössöttää. Välillä voi ja pitääkin oikaista ja mennä sieltä mistä aita on matalin. 

Juhannuskahvin kera nautimme triflestä joka valmistuu helposti ja on suunmukainen herkku. Ainekset siihen on kovin helpot. Se vain  kasataan kivaan tarjoilumaljaan ja avot se on siinä. Siihen voi tehdä yksinkertaisen kääretorttulevyn jonka vain "repii" kerroksittain kermavaatorahkan, tuoreiden mansikoiden ja kinuskikastikkeen kanssa. Laitoimme kylläkin vielä vaniljajäätelöpaloja ohuiksi leikattuina sekaan myös.

Piruntuolissa istuksii pikku Ilona 

 Jos juhannusaattona satoi ja tuuli kovasti, niin juhannuspäivä helli poutaisella ilmalla. Heräsimme kauniiseen aamuun pikkuhiljaa kukin omia aikojaan. Aamupalan, eläinten ruokinnan ja hoidon jälkeen päätimme lähteä Pirunvuorelle. Se sijaitsee Nihtilästä muutaman kilometrin päässä saaresjärven rannalla. Pirunvuori oli lapsuudessa vuori, jonne retkeilimme, kävimme vuoren kyljessä olevassa luolassa ja "pirunkamarissa" istuksimassa. Myös pirunvuoren päällä on kivinen ns. tuoli jossa piru istui aikojen alussa ja katseli järvelle (tai ainakin lapsen mielikuvituksissa). Pirunvuoren päältä on huikeat maisemat Ja näkyypä sieltä vastarannalla jylhä Linnavuori josta on tehty muinaislöytöjä ja onpa siellä ollut asutustakin.
Tälläkin kerralla kolusin lasten kanssa luolaan, toki pirunkammion lattialla oli kerros vettä mutta sinne silti pääsi koska siellä on laakea alue joka on lattiasta koholla. Poikia paikka aina kiehtoo, ja kivahan siellä on käydä itsekkin.

Pirunvuorelta näkymä Saaresjärvelle. 

 Vuorelta kun lähdimme osa porukkaa lähti autolla ja osa kanssani lähti Saaresjärven luontopolun kautta kävellen Nihtilään. Luontopolku on Patavesi-Torvela kyläyhdistyksen nikkaroima. Osin se kulkee haketetulla ja merkitylla polulla, paikoin pitkospuita pitkin. Suosittelen reittiä lämpimästi kaikille. Itse käytän sitä juoksulenkeilläkin, sillä jalkojen motoriikalle on hyvää välillä hakea erilaisia maastoja jolloin jalat saavat hieman erilaista treeniä. Ja tulihan hölläilylenkki heitettyä ja nälkää kasvatettua kauniissa maastoissa.

Tänään pikkuhiljaa otamme uutta viikkoa vastaan. Kävimme katsomassa Riihigallerian näyttelyn. Jo pelkkä miljöö on kaunis, taiteesta puhumattakaan. Tänään ei tehty mitään askareita, höntsäiltiin vain. Illalla rantasaunaan ja uimaan, siinähän päivälle touhua vallan.

Hevoset nauttivat laitumella olostaan, toki sitä on rajoitettu koska Sussu ponille viime kesänä tuli kaviokuume. Nyt hallitsemme sitä pieninä määrinä laitumella olona, dieetillä ja seurannalla. Yöt saavat olla pihatarhassa kuivalla heinällä. Alkukesän yöt ovat olleet todella viileitä ja koska on ollut vielä kovin kuivaakin on sokeria valtavasti heinässä ja hallan vaara ilmeinen ollut useana yönä. Päivisin kun ilma todella lämmennyt niin pääsevät sitten nauttimaan pellon antimista.

Meillehän on tosiaan muuttanut myös Minni ja Paksu-Bertta, he ovat reilun kokoisia minipossuja ja niistäpä kerronkin lisää toisella kertaa.

   -Martsa

Kesätöitä ja ankanpoikia

Kesätöitä ja ankanpoikia

Tämä kesähän alkoikin sitten rytinällä, aluksi tuntui ettei se kevätkään tule ja maa ikijäässä paksun lumivaipan alla. Lämmintä riittää, aurinko paistaa ja jätskiä kuluu. Kukat kukkii kilpaa, minne vain katsookin niin on nuppua, kukkaa ja versoa. Uimassa olen käynyt useasti jo, on niin lämmintä ettei siihen saunaakaan tarvita. Purin rannasta vanhoja laitumia pois ja niin vaan oli välillä pulahdettava uimaan. Aitatolpat onkin olleet nyt 5 vuotta maassa paikallaan ja lahoa aika reilusti havaittavissa. Tolppina tokikin ollut vanhat katkaistut heinäseipäät. Pojat ruuvasi eristimet irti (jäätelöpalkalla) ja tolpat menee uunin pesään, Eristimet siirtyy seuraaviin tolppiin, sillä ruuveina ollut ruostumattomia terassiruuveja ja muovieristimet eivät ole tykänneet huonoa auringosta. Tänä vuonna taas ostettiin reilu kuorma kyllästettyjä aitatolppia pysyviin tarhoihin. Tämä on sellaista euron venytystä, jos olisikin varaa rytkästä koko lava tolppia pihaan ja aitaustarvikkeet lankoineen päivineen niin olisihan se aika huippua. Mutta kyllä se näinkin onnistuu, hitaammin vaan ja kasvattaa kärsivällisyyttä. Ja ehkä moni homma on suunnitellumpaa kun joutuu  saa rauhassa suunitella.

Meidän  karitsapojat lähti kesätöihin isäpässin kanssa. Hommahan lähti siitä, kun ystäväni Elinan kanssa lullasimme pässipoikia ja sanoin ettei näitä oikein voida pitää. Jotenkin sitten kävi niin että ystäväni saikin loistokkaan kuningas ajatuksen; pro pelastetaan  pässipojat. Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Paljon selvittelyä, hieman "paperisotaa", konkreettista työtä ja miettimistä. Olin heti varma että tämä onnistuu ja saamme karitsoista ja Rentusta iloa muillekkin ihmisille. Lampaat matkustivat tänään upeisiin Päijänteen rantamaisemiin maisemointihommaa tekemään ja tuomaan iloa Kuhmoisissa muillekkin. Eläimiä on jo kauan käytetty hoitotyössä ja terapiassa mukana ja huomattu niiden positiivinen vaikutus ihmiseen. Näilläkin on tarkoitus tuoda muistoja, kiinnostusta, iloa ja ehkä jotain muutakin vanhusten päiviin. Laidun on ihan vanhainkodin takana, ikkunoista vanhukset voivat katsella tai istahtaa penkille männyn katveeseen seuraamaan poikia työssään. Lampaita saa käydä katsomassa tietysti muutkin kuin vanhainkodin asukkaat. Toivottavasti ihmiset vain muistaisivat etteivät syöttelisi liiaksi sillä niillä on oma ruokinta aika ja liika välipala popsiminen voi sairastuttaa lampaat vakavasti jopa kuolemaan johtaviin sairauksiin. Emät vähän illasta huutelivat poikien perään mutta onneksi tytöt jäi heidän seuraksi.

Meillä on käynyt vieras, eikä mitenkään odotettu tai tykätykkään kaveri. Kettu Repolainen on nauttinut maittavia ruokahetkiä ilmeisesti pentujensa kanssa, sillä viekkaan puuhkahännän matkaan lähti Aku ja Leenu ankat. Iines ankka jäi siis yksin ja rassu ensinnäkin peloissaan mutta tietysti kovin yksinäinenkin. Tänään haimme Iinekselle kaksi suloista pikku ankkaa kaveriksi Hauholta. Iines rauhoittui, vaikka samassa häkissä eivät ole mutta vierekkäin ja välissä matala kanaverkkoaita. Saavat kaikki rauhassa tutustua ja tottua uuteen kokoonpanoon. Ihana vihellyspiipitys kuuluu tallista ja Iines ei enää huutele rakkaansa perään. Se oli surullista kuultavaa, rievulle ei edes ruoka maittanut kunnolla. 

Ristiäisetkin pidettiin pienille, heistä tuli Sinikka ja Rampe. Ne nimet vaan niin sopii tälle pari valjakolle. 

Aika puuhakas päivä takana. Näin keväällä pitäisi keritä vaikka ja mitä tekemään mutta välillä pitää pysähtyä nauttimaan elämästä ja kättensä jäljistä. Työt ei tekemällä lopu..

Mukavaa alkavaa viikkoa, 

    -Martsa

Äiti

Äiti

Vuodessa on 365 päivää, joista jokaisena päivänä olen äiti. Äitienpäivä on mielestäni joka päivä, ei vain tänään. Koetan olla tasapuolinen, auttavainen ja kuunteleva, myös halaileva ja rakastava äiti. Aina en siinä onnistu, vaan välillä olen kaikkea muuta. Raivoan, äkämystyn, olen malttamaton ja en aina niin reilukaan. Mutta parhaani yritän olosuhteet huomioiden. Olosuhteet ovat vaihtelevat. Kaikki haluavat samaan aikaan äänensä kuuluville, kaikki haluavat jakamattoman huomioni ja meteli on kuin Kairon basaarissa. Ja minä liityn samaan markkinameteliin omalla kantavalla äänelläni..

Äitiys on vaativaa. Siihen ei oppikirjoja ole, miten toimitaan milloinkin kenenkin kohdalla. Itse opeteltava koko asia. Jälkiviisautta on paljon ja sitä surutta jaellaan. Yhtä lasta saat suitsia ja jarruttaa, toista työntää ja rohkaista ottamaan omia askeleita elämään. Hiljaisintakin pitää muistaa kuunnella ja huomioida. Jokainen  lapseni ovat omanlaisiaan luonteiltaan. Tasapäistämistä ja vertailua koetan välttää onnistumatta aina siinäkään. 

Äitiydestä olen suunnattoman kiitollinen. Vaikka meidät kohtasi monen monta surua, sekin kasvatti äitinä. Keskenmenot olivat aivan musertavia. mutta opettivat ettei mikään ole itsestään selvää, ei äitiydessäkään. Kun keskenmenoja alkoi olemaan monen monta, alkoi usko hiipua. Kuinka rankkaa olikaan toivoa uutta raskautta vaikka olin toki onnellinen kolmesta lapsestani silloin. Kuinka kipeästi silloin kaipasinkaan vatsassa kasvavaa vauvaa. Väestöliiton ovi oli välillä todella raskas avata. Näin jälkeenpäin olen iloinen niistä kohtaamisista ja tarvittavista hoidoista ja lääkkeistä. Niiden ansiosta kaksi pienintä lastani sain.

Äitienpäivää en julkisesti julista kovaan ääneen, sillä tiedän että moni nainen puree huultaan ja nielee karvaita kyyneleitä äitienpäivä hössötyksessä. Kuinka kovasti hekin haluaisivat viettää sitä kanssamme. 

Olen miettinyt paljon äitiyttä. Voiko rakastaa lasta pyyteettä vaikka lapsi ei ole biologisesti oma. Puolustaa ja rakastaa lasta. Kyllä voi. Kuinka heihin kiintyykään kovasti. Ilman välittämistä ja rakkautta ei voi olla lainalapselle vanhempi. Mikään ei ole ihanampaa kun huomaa kuinka lapsi rentoutuu, luottaa ja on kotonaan. Käpertyy kainaloon ja nojaa, käpertää pienen kätensä käteni sisään, kuin pesään. Olla tukivanhempi lapselle. 

Kaksi lapsistani ovat jo aikuisia. Kuinka olikin kova paikka päästää irti. Kuinka se hetki kuitenkin yllätti. Näinkö pian se lapsuus menikin? Olinko minä antanut heille sellaisen lapsuuden ja kasvatuksen että he pärjäävät elämässä? Muistan vieläkin tunteen kun kurkkua kuristi, olin ylpeä että lapseni levittää siipensä, toisaalta olisin halunnut painaa lapseni itseäni vasten ja anoa lisäaikaa lapsuuteen. Mutta rakkautta on antaa lapsen kasvaa itsenäiseksi, hänen tietäen että aina pääsee kotiin takaisin tai aina voi puhua kipeistäkin ja hankalista asioista. Yhdessä, lapsi ja äiti.

Täydellinen äiti en ole ollut, mutta tottavie parhaani yritän. 

Ei suoriteta äitiyttä, ollaan vaan äitejä. Ei se kuinka siisti koti on tai kuinka paljon suoritetaan, vaan se että olemme olemassa. Lapselle. Tämäkään ei aina ole ollut minulle selvää. Nyt on.

Niin kiitollinen olen lapsistani. 

  -Martsa

Sähköshokkia

Sähköshokkia

Voi kuinka kiirettä onkaan ollut, niinkuin aina keväisin. To do-listat tursuaa tekemistä. Siinä lukee aitatolppien maahan iskemisestä ötökkämyrkyn hommaamiseen ja kaikkea siltä väliltä. Monenlaista pitäisi keritä kesäkuukausina tekemään. Isoin prokkis varmasti on tallilaajennus ja pihatto. Katsotaanpa syksyllä mitä olemme kerinneet.. Maailmanloppua ei tule jollei listan kaikkia hommia kerkiä tekemään, mutta ah, mikä nautinto vetää listasta homma yli kynällä kun se on valmis!

Pikkuiset auringon paisteesta nauttimassa.

Karitsat ovat kasvaneet kovaa vauhtia. Ne ovat ulkoilleet emojensa kanssa kauniina päivinä. Pikkuisen vihertäviä heinänalkuja karitsat ovat mutustelleet, samoin oksia ja kaikkea uutta. Sateisilla keleillä pikkuiset ovat olleet emojen kanssa sisällä vielä. Kyllä ne kerkiävät olemaan ulkosalla. Ensi viikolla on tarkoitus lorottaa eläinten niskaan cooperia. Saa vaikuttaa rauhassa ja vaikutushan on noin kuukausi tuossa aineessa. Se pitää loitolla ötökät aika kiitettävästi.

Mutta kun aitauselämään tutustutaan karitsoiden kanssa, se tarkoittaa myös kunnioitusta aitaa kohtaan. Pikkuiset lähes mahtuvat puikahtamaan verkkoaidan koloista ulos. Meillä aitana on noin metrin korkeaa metalliverkkoaitaa näin aluksi. Laitoimme siihen kiinni sähköpaimenen ja maadotimme sen. Jäimme katsomaan kuinka pienet uteliaat karut tutustuvat aitaan. Jokainen vuorollaan teki tuttavuutta sähköaitaan saaden napsun siitä. Voi veljet, kuinka sähköshokkihoitoa se olikaan.. Pienet saivat tuta ja toista kertaa ei samaan kohtaan koskeneet!  Onneksi pikkuiset säikähdyksissään hyppäsivät aidasta tarhan keskelle päin, eikä niinkään pyrkineet aidasta läpi. Meillä lampaat pärjäävät ilman sähköä jos syötävää on vain tarpeeksi tarhassa. Yleensähän silloin ne alkavat haluamaan pois jos eväät vähenee. Tai säikähtävät jotain, yleensä jotain metsän eläimiä.

Hevosten tarhoja on myös alustavasti siivoiltu, ne ovat vielä kosteita joten vähän annetaan vielä kuivua ja sitten on lannanpoistoa luvassa. Lantaa piisaa ja tallottua heinää.. Hevostarhaa siivotessa huomasimme lätäkössä elämää, sammakon kutua! Pihoissa haravoitu jo osittain. Se saa nurmikot ihan heti vihertämään. Mutta kyllähän tuota pihaa vielä saa tovin haravoida, on sen verran nurmikkoa.

Aune kananen päätti alkaa hautomaan, ei mitään paria munaa vaan heitti homman vähän isolleen. Sen alla on 27 munaa!! En alunperin merkannut munia, koska ajattelin ettei nyt tipuja tulisi kun pitäisi muutenkin järkeistää kanamäärää hillitsemällä hautomista. Timo oli ollut toista mieltä ja ei ottanut munia pesästä pois. Näin ollen emme voineet tietää mitkä oli pisimpään haudottu, joten annoimme koko kasan olla sen alla. Siellä se Aune makaa laattana näiden munien päällä. Saas nähdä koska piipitys alkaa kuulumaan.. Lähipäivinä. Unohtui sekin merkitä kalenteriin. 

Mutta se lukee kalenterissa, että huomenna olisi työvuoro ja nyt kiireesti mentävä iltapalalle ja pesulle. Jaksan sitten lähteä kipittämään kohti työmaata aamutuimaan. Nyt haetaan vuorostaan lenkeillä kestävyyttä, työmatkat toimii hyvin lyhyinä lenkkeinä kun matkaa kertyy n. 9 kilometriä. Kilpailukalenteria olen selannut ja miettinyt mihin osallistuisin. Paljon olen viikonloppuja töissäkin, mutta ehkä sieltä joku viikonloppu juoksullekkin jää. 

Mukavaa viikonloppua, aurinkoakin lupasi :)

  -Martsa

ps. Ja saas nähdä muuttaako meille uusia lemmikkejä kesän aikana.. Se jää nähtäväksi.

Vilnasta terveisiä!

Vilnasta terveisiä!

hotellin käytävää respaan päin.

Pääsiäisen jatkoksi olimme varanneet matkan Liettuaan, Vilnaan. Matkaan lähdimme toisena pääsiäispäivänä Timon serkun ja hänen vaimonsa kanssa. Vilnassa ei ollut kukaan meistä käynyt ja nopea lomanpätkä oli johonkin keksittävä suht edulliseen hintaan. Muutaman päivän lentoja ja hotelleja haimme ja löysimme sopivat. Hotelliksi valikoitui Vanhan kaupungin rajalta vanha luostari. Se oli mielestäni ihan kiva hotelli, rauhallinen ja maittava aamupala. Siisti ja ei kuulunut meteliä. Itse kaipaan hyviä yöunia. Vuoteet oli ihan semi, paremmissakin olen nukkunut. Hotelli siis oli tehty vanhaan luostariin joten huoneet, käytävät ja aamupalahuone olivat hienot holvikattoineen. Hotellin ikkunasta näkyi aamunkoiton portille joka on upea nähtävyys itsessään.

aamiainen katettu!

Aamunkoiton portti iltavaistuksessa,
 neitsyt Maria valaistuna.

Aamunkoiton portti on kaunis! Se kannattaa käydä ihailemassa. Se on rakennettu 1500 ja on ainoa jäljelle jääneistä 9 portista.Me menimme sinne sisään katsomaan sitä, mutta siellä ei saanut ottaa valokuvia. Sen vuoksi kuvat nyt sitten ulkoa. Sisälle pääsi vasemmalta puolelta kujaa, pienestä ovesta. Sitten ovesta suoraan oikealle niin pääsi perille neitsyt Marian kappeliin.

Hotellin ikkunasta näkyi portti.

Hotellimme oli siis vanhassa kaupungissa, siellä oli ihania rakennuksia, kujia ja sisäpihoja. Niihin todellakin kannattaa kurkkia!
 Tässä yhden sisäpihan "taidepläjäys", sateenvarjoja sisäpihan kattona, jotenkin ihanan tunnelmallinen pikku piha.

Bussi ja ratikkaliikenne on aavistuksen sekava, tai pitäisi olla jonkin verran kärryillä minne haluaa julkisilla mennä. Siellä ei ole myöskään turisteille korttia jolla voisi matkustella rajattomasti julkisilla. Toki välimatkat taittui helposti kävellen ja toisinaan hurautimme taksilla. Esimerkiksi Vilnan suurin ostoskeskus (Akropolis) sijaitsee aika sivussa uuden kaupungin puolella. Siellä oli hyviä ruokapaikkoja ja kauppoja monenlaiseen makuun.
Uudella puolella poikkesimme Sky Barista ihailemassa Vilnaa lintu perspektiivistä ja nauttimassa virvoittavat oluet. Tullessa kävimme myös lähistöllä olevissa ostoskeskuksissa.

katse vanhaan kaupunkiin päin

Vilnassa ei voi olla törmäämättä kirkkoihin ja katedraaleihin ja niissä kannattaa käydä sisällä. Ne ovat maksuttomia ja todella kauniita sisältä. Nyt kun oli ollut pääsisäinen, niin kauniit kukat koristivat jo ennestään upeita alttareita ja liljan tuoksu oli huumaava.

Ne olivat koristeellisia ja upeita maalauksia täynnä. Paljon käytetty kultaa ja marmoria pinnoissa.

kaunis alttari

ja joen tälle puolelle näkymät Sky Barista.

Kävimme todella monessa kirkossa sisällä. Ne tekivät kyllä vaikutuksen.  Myös ihanat pikku puistikot olivat kivoja, toki vielä ei olleet vehreimmillään. 
Myös tykistölinnakkeella kävimme aamukävelyllä. Sitä oli kovasti kunnosteltu vuosien aikana. Se on rakennettu 1600 luvulla ja muutamasta luukusta näkyikin tykinpäät vielä. Gediminasin tornille ei ollut mahdollista tällä kertaa kavuta, sillä se oli suljettu. 

Gediminasin torni, ainoa jäljelle jääneistä kolmesta tornista.

kolmen ristin kukkula

 Kävimme kiipeämässä kolmen ristin kukkulalla. Sen ympärillä on Kalnu-puisto. Tarun mukaan Gediminasin kukkulaan liittyvä alue on se paikka jossa 14 fransiskaanimunkkia kärsi marttyyrikuoleman pakanallisten liettualaisten käsissä joskus 1300 luvulla. Kukkulalla seisovat kolme ristiä, jotka ovat pystytetty uudelleen koska Stalinin aikaan ne oli purettava pois. Kukkulalle pääsee kätevästi lähes perille taksillakin, mutta me reippailimme hyvän mäkitreenin ylös ja alas. Maisemat ylhäältä olivat hienot!

Katedraalin edustalla sijaitsi myös kellotapuli. Katedraali oli myös upea sisältä ja on rakennettu 1800- luvulla tähän malliinsa. Kirkkona se on toiminut vasta 20 vuotta.

Kellotapuli, katedraali jää juuri vasemmallle
puolelle. Katedraalissa kannattaa käydä, se on todella upea!

 Museoissa emme sen enempää poikenneet, kuin KGB;n museossa joka oli näkemisen arvoinen. Sisäänpääsy maksoi 4e/nenä. Mitään ihan mahdottoman raakaa siellä ei ollut netin kirjoituksiin verraten, Mutta ajatus siitä, että 1980 luvun lopulla siellä vielä viimeinen vanki majaili, tuntui ihan eiliseltä. Kuinka nykypäivänä tällainen on voinut olla mahdolista? tai että et ole voinut olla mitään mieltä? Käsittämätöntä, mutta totta.

KGB;n toimiston kuuntelulaitteita

Puheluiden salakuuntelulaitteet toimistossa. Ei vaan voinut olla itse mistään mitään mieltä
 tai jos vaadittiin viljat valtiolle niin ne annettiin. Ei ollut vaihtoehtoja tai mielipiteitä..

vankilakäytävää

perhehuone neljälle

KGB;n museon kivijalassa kaiverrettuna vankien nimiä ja vuodet.

Mukava kaupunki ja sattui ihan mukavat ilmatkin vaikka tulopäivänä satoikin. Hyödynsimme sen ostoskeskuksessa. Pari seuraavaa päivää nautimme auringosta joka porottikin +18c. Saimme esimakua keväästä.

Tähän kaupunkiin ei kuitenkaan jäänyt sellaista haikua, että tänne haluaisin uudestaan kuten Budabestiin esimerkiksi jos mietin näitä Baltianmaita joissa olemme käyneet aiemmin. Mutta loma teki tehtävänsä, huikean hauskaa, mukava reissuporukka, hyvää ruokaa ja rentoutumista kävellen ja katsellen. Kotiin oli kiva tulla, jossa oli taas kaikki sujuneet reissun ajan hyvin. Siitä iso kiitos kuuluu Eemelille ja Kiialle! 

    -Martsa

               

Pikku pässeistä oinaiksi

Pikku pässeistä oinaiksi

Pikkuiset karitsat täyttivät 6 viikkoa viikonloppuna. Se on usein pullokaritsoiden tutittelun loppu, mutta meillä jatketaan niin kauan kuin maitorehua on ja pienimmätkin "hyvän kokoisia". Ruokailukertoja toki on vähennetty nyt niin, että syövät vain aamuin illoin. Tuntuu jotenkin oudolta ettei enää ole päiväsyöttöä. Pikkuiset syövät jo kovasti lammas krossia (täysrehua) ja kauraa, heinää tietysti myös. Pientä märehtimistä on havaittu tapahtuvan reilu viikko sitten ekan kerran. 

Kakkiainen ottaa lepiä eläinlääkärin lattialla.

Tällaiset suomenlammaspässit voivat olla jo sukukypsiä jo      10 viikkoisina, joten tässä jo jonkin aikaa mietitty mikä meidän pikkupässien kohtalo oikein on. Se oli jo päätetty, ettei näitä nähdä meidän ruokapöydässä. Tytöt oli alusta asti ajatuksena jäädä meille.

Tuumasta toimeen sitten  ja soitin kunnan eläinlääkärille aikaa pikku poikien kuohitsemiseen. Pojat saivat tutustua myös automatkailuun. Niille laitettiin valjaat ja pojat kävelikin nätisti narussa eläinlääkärin ovesta sisään. 

Toimenpide on helppo ja simppeli niinkuin kissalla tai koiralla, kun kyseessä on näin pienet karitsat. Eläinlääkäri kertoikin, ettei näitä vieraita juuri näy vastaanotolla :D

Pojat saivat rauhoittavan lääkkeen punnituksen jälkeen ja kun alkoivat pötköttelemään niin päästiin hommiin.  Kiveksistä ajettiin karva pois ja puudutus. Homma oli ohi nopeasti, saivat vielä kipulääkkeet lihakseen. Kannoimme pikku pojat autoon ja kotimatka alkoi. Nostimme ne kotona karitsakammariin huilaamaan, kun alkoivatkin jo heräilemään. Mammanpoika omille tavoilleen uskollisena heti jaloille päästyään kömpi mamman tisuille. Kakkiainen oli selkeästi pisempään vaisuna ja maito ei maittanut pullosta. Myöhemmin sitten pikkuisen hörpytteli ja oli krossia syömässä. Hissukseen ovat onneksi ottaneet, etteivät haavat aukea ja tikit repeä. Ja iltapompottelu tänään jää väliin, sen verran vauhtia karitsoilla on iltaisin vapaana tallissa.

Mammanpoika seuraavana vuorossa pöydällä.

Nyt saavat meidän pikkupojat olla rauhassa uuhien kanssa tarvittaessa samassa tarhassa ja mahdollinen puskeminen saattaa jäädä tulematta. Toki nyt ruokinnassa huomioitava ravinto, jottei näille muodostu erittäin kivuliaita virtsakiviä. 

Ai niin, pääsiväthän meidän lampaat paikallislehteenkin pääsiäisen alusviikolla. Toimittaja oli saanut vihiä, että meidän lampolasta löytyy joukko söpöläisyyksiä. Kovasti osasivat poseerata kameran edessä ja maistelivat toimittajan paidanhelmat ja kameran hihnat. Moni onkin tullut kertomaan omista lammastuttavuuksistaan tai lapsuuden lampaista. Kiva että artikeli ilahdutti ja puhututti.

Kuhmoisten sanomat

Nyt iltatallin tekoon. Vettä satanut koko päivän ja ilma ei nyt oikein houkuttele. Toki tämä hävittää lumikasoja kovaa kyytiä. Huomisesta eteenpäin luvattu aurinkoa.

Auringosta saimme Timon kanssa nauttia jo hetken etukäteen Liettuassa, Vilnassa.
Siitä reissusta kerronkin ensikerralla,
siihen asti heipat!
    -Martsa

Kesäaika alkaa

Kesäaika alkaa

Kesäaika on ihanaa. Mutta kellojen siirto ei. Rakastan valoisia aamuja joita nyt on ollut, aurinko kutittelee nenänpäätä kammarin ikkunasta. Tarvin valoa, paljon. Kesäaika näkyy Eppu koiran karvan trimmauksessa. Nyt vanha herra keveni 700g. Sen verran karvaa kyljistä lähti. Nyt Eppu mököttää. Rassu osoittaa mieltään, mutta toisaalta jollei se muista muitakaan asioita niin tokko jaksaa tai muistaa kauan tätäkään mököttää. Inka uuhikin on keritty, fiskarssin saksilla tuttuun tapaan. Sen verran minulla flunssaa, etten jaksanut kuin yhden tähän hätään. Milla ja Renttu odottavat vielä vuoroaan.

Hommat hoituu..

Viikonloppuna meillä oli vierasvahvistuksena kummilapsemme viikonlopun vietossa. Mukavaa saada touhuta hänen kanssaa verkkaisesti. Lampaiden hoito taisi olla mukavaa ja tuttupullolla syöttely. Karitsat ovat niin seurallisia. Kävipä meillä kylässä myös perjantaina toimittajakin. Karitsat olivat jälleen pääosassa. 

Jotenkin tässä maaliskuu sujahtanut vauhdilla. Välillä on tuntunut, että on monta palloa ilmassa. Ostimme vanhan kerrostalo osakkeen, johon on tehty pienoinen päivitys, sillä se oli orkkis räikeine kaappeineen ja tapetteineen. Siitä tulee äidilleni koti. Mukavaa suunnitelua, tapettien valkkaamista, kaapistojen ja keittiön piirtelyä. Siitä tulee kiva! Perjantaina saimme tapetoitua makkarin, viikonloppuna keittiö alkoi näyttämään jo aika valmiilta. Ensi viikolla homma jatkuu..

Kirjailijoina ovat Kirsti Hassinen ja
Jukka Tobiasson omat lampaat kirjassa (2016).
Omat kanat on Kirsti Hassisen kirjoitama.

Maanantaina alkaa minun talviloma numero 2. Harmillisesti tuntuu nyt siltä että pöpöt ovat eksyneet meille. Itse olen ollut kohta viikon tosi väsynyt ja huono vointinen lämpöilyn kera. Ilona harmillisesti alkoi oksentamaan tänään. Juurikin kun tänään piti virpoa hienoilla pajunoksilla joita Ilona oli arkarrellut perjantaina. Toisaalta kun on vähän himmaillut, niin olen kerinnyt lukemaan kirjoja. Peruskirjoja kanoista ja lampaista ja niiden hoidosta. Näissä kirjoissa on aivan ihania kuvia ja helppolukuisia kipeänä lukea. Suosittelen näitä kirjoja jos haaveilet omista kanoista tai lampaista.

Tänään oli taas neuvola ja punnitus karuilla. Kovasti Mammanpoika ja Maija ovatkin kasvaneet. Nepä saakin imettyä Millan maitoa. Kakkiainen ja Ilta kasvavat myös, mutta enimmäkseen pullomaidolla. Niillä paino noussut hitaammin. Pikkuiset karut kovasti touhuavat ja juoksentelevat. Pukkihyppelyä ja hippaa. Välillä emon ympäri ja taas muiden luo. Karut maistelevat kauraa, kivennäisiä ja pureskelevat heinää. Pääasiallinen ruoka on edelleen maito. Nyt pullotusta kolmesti päivässä ja pieninkin imaisee noin 5-5,5dl kerrallaan.

Milla uuhi, Mammanpoika ja Maija harjoittelevat heinän syöntiä.

Niitä seuraa huomaamattaan pitkiä aikoja. Ne on niin suloisia ja niiden määkinä on niin hauskan kuuloista. Kovasti niillä on asiaa kun lampolaan menee. Sykkyyn on ruuhkaa. Koirat tutkivat uteliaina ja hevoset nuuhkivat pikkuruisia vauhtijalkoja, kun ne tallissa pompottelevat vapaina iltavilliä pois. 

Eviralta tilattu pikkuisille korviksetkin. Saman väriset kuin äideillään. Saavat omat numerot ja rekisteröityä niinkuin kuuluu lammasrekisteriin. 

Nyt täytyy mennä nukkumaan, ja uutta viikkoa vastaanottamaan. 

Pakko laittaa muutama lammaskuva :)

öitä, 

- Martsa

pikkuruinen Ilta

Kevätsiivouksen siirtämistä..

Kevätsiivouksen siirtämistä..

Tuttipullojen keittely ja pullomaidon jakaminen jatkuu. Tokikin tuettuna, sillä pikuruiset käyvät emiensä utareilla ottamassa myös hömpsyjä. Määrät lisääntyvät isommiks viikoittain ja  meillä on neuvolapäivä aina sunnuntaisin. Silloin punnitaan ja arvioidaan kokonaiskusvu, jakaen myös päivittäiseen kasvuun. Nyt nämä pöperöbäät kasvaa ihan "käyrillä". Eli 200g päivä painonnousulla kasvavat, paitsi Ilta joka jäi 185g. Eli viikossa 1,4kg kasvua. Mutta nyt pitää huomioida syntymäpaino ja puntarin tarkkuus. 

Aika vilinää on lampolassa. Karitsoissa ilmenee hauskoja luonteenpiirteitä. Jokainen on todellakin oma yksilö. Kakkiainen karkaa aina ulos lampolasta jos suinkin mahdollisuus. Se haluaa katsoa avaraa maailmaa, eikä hirvitä yhtään vaikka mamma huutelee perään. Ilta on suloinen pikkiriikkinen rauhallinen nautiskelija, joka syötön jälkeen jää syliin pitkät jalat kippuralla huilaamaan. Maija ja Mammanpoika ovat hyvin saman luontoisia sisaruksia. Molemmat vaativasti hyökkäävät juomaan "kyynärpää" taktiikalla maitoa, kiipeilevät selkää vasten seisomaan ja usein seisovat mammojen selässä. He myös eniten syövät jo karitsoille tarkoitettua täysrehua ja heinää mutustelevat. Kakkis ja Iltakin syö, mutta tutustuvat ruokiin selkeästi hitaammin.

Tässä Maijan sorkan
 välissä oleva patti.

Ai juu, ja Maijalla tuli sorkan väliin lämmin punoittava pallero. Reikää tai haavaa ei löytynyt, mutta hoitona tein betadinehauteen hetkeksi ja sidos päälle. Seuraavana päivänä pallero pehmentynyt niinkuin kuuluukin, mutta ei vielä erittänyt. Hoitoa jatkoimme ja seuraavana päivänä sieltä tulikin paksua märkää ulos. Nyt puhdistettu päivitttäin ja kuiva taitos suojana (niin kauan kuin pysyy). Nuo sorkat ja niiden ympäröivä iho on niin pehmeää vielä näillä karitsoilla, että siihen riittää kova olki tai heinä tekemään reiän.

Tänään päästin Huiman ja Sussun juoksemaan umpihankeen pellolle. Mutta hui, Sussu lähes hukkui näkymättömiin kun Huimallakin melkein vatsaan asti lunta!

Lumi pöllysi ja hepat juoksenteli aikansa. Käy hyvästä lihasjumpasta kun lumi antaa hyvää vastusta pehmeällä pohjalla.

Tallihommat ja kotihommat tuppaa jostain syystä viemään tosi paljon aikaa. vaatteita on pitkin poikin. Ehkä sen vuoksi että tallivaatteet haisee todella kamalasti maidolle.. Ja niitä ei vain voi laittaa muiden vaatteiden kanssa samaan nippuun.

Ja tuttipulloja joka paikassa, jotenkin mahdoton sekasotku joka puolella. Pölyäkin. Aurinko halusi paljastaa kaiken.. Ihanaa kun pöydällä on kukkia, kevättä muistuttamassa. Pääsiäisruoho on tänään laitettava kasvamaan myös!

Voi, kun jaksaisi aloittaa kevätsiivoukset, mutta haen armahdusta, koska on paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin pyyhkiä pölyä. muunmuassa rapsutella lampaita, hevostella tai käydä lenkillä.. Tai olla vaan.

Sitten olisi myös kirjallisia hommia. Oikein kotitehtäviä. Olemme olleet vuosia jo tukiperheenä ja nyt päätimme jatkaa myös erityistukiperheenä. Siihen kuuluu valmennus ja ennakkotehtävät. Erityislapsi on laaja käsite tässä avattavaksi, mutta selkokielellä  lapsi joka tarvitsee normaalia enemmän tukea arjessa ja arjen askareissa. Mielenkiintoista mutta ei vallan uutta meille, sillä onhan meillä kotona kasvanut ihana erityislapsi aikuiseksi ja elelee omassa kodissaan jo💖  

Täpläjalan elämän mittainen tarina

Täpläjalan elämän mittainen tarina

Täpläjalka maitopartoineen.

Täpläjalka sai nimensä yksinkertaisesti siitä, että hänen vasemmassa jalassa, polven kohdalla oli ihana kinuskin värinen täplä. Sillä oli myös söpöysmerkki toisella pakaralla, kinuskin värien sekin.
Täpläjalka eli Täppis, Täplis tai Täppinen syntyi Inkan karuna perjantai iltana. Se oli toiseksi pienin painaen 2,6kg. Voi miten ponteva Täppis oli verrattuna Iltaan joka painoi 2,4kg. Täppis söi illalla ihan niinkuin pienen karitsan kuuluukin ja oli niinkuin muutkin. Samoin yöllä kun kävin
syöttelemässä. Täpläjalan hengitys oli alusta asti selkeästi erilainen kuin muilla, mutta muutoin virkeä.  Pian kävi selväksi, että Täppis ei jaksa imeä kunnolla. Se oli bongattu Inkan tisultakin, mutta eri asia onko ollut voimaa imeä tarpeeksi maitoa. Teimme päätöksen siinä vaiheessa kun Täppiksen hengitys pysyi edelleen raskaana, kitalaki oli selkeästi viileämpi kuin muilla karuilla ja pieni värisi, että tämä reppahousu tulee sisälle koriin lämmittelemään ja tarkkailuun. Näin vessastamme tuli taas "karjakeittiö". Täppis pötkötteli paljon kopassa, minun toppatakin sisällä "kuumakalle" kainalossa ja tiuhemmalla syötöllä. Täppiksellä ei ollut kuumetta, napatynkä oli siisti eikä pullollaan. Pissasi ja kakkasi. Kitalaki siisti, ei halkioita. Keuhkot kuuntelin stetoskoopilla ja siellä ei hankaavaa/rahisevaa ääntä ollut mutta hengitys oli muutoin hankalaa ja korvin kuultavaa. Pian tuttipullostakin imeminen muuttui tosi hankalaksi, enemmän maitoa oli minun päällä, kuin karitsan suussa. Vaihdoin taktiikkaa lääkeruiskuun jossa maitoa jolla millilitra kerrallaan, muutaman sekunnin välein annoin. Siitä voi miettiä kuinka kauan pienokaisen ruokailuun hupeni aikaa jos tavoite oli kerrallaan 100-120ml kerta annoksella. Paino nousi juuri niin että voi sanoa että painoa tulee mutta ei kuitenkaan niin paljoa kuin tuon ikäisellä pitäisi vuorokausi painon nousun olla.

Tessu hoiti Täppistä kovasti.

Pikkuruinen välillä tuli kopastaan keittiöön ja touhusi omaan verkkaiseen tapaansa, nuuhkutti ja haisteli. Määki ja heilutti suloista häntäänsä, kun sille jutteli paijaten. Illalla Täppis nukkui sylissämme kun katsoimme televisiota, ja suukkoja ja silityksiä tuli siltä ja tältä. Rakkautta pieni sai valtavat määrät ja hellyyttä. Siitä tuli lellikki. Ihan kaikkien. Koirat suojelivat Täppistä. Tessu nuoli ruuan tähteet ja Tilda pyöri ympärillä terhakkaasti. Eppu koira nuokkui viekussa. Jos Täppis nukahti matolle, koirat nukkuivat ringissä ympärillä. Ihan kuin hekin aistivat, että nyt on niin haurasta johon ei saa kajota. Väistämättä tuollaiseen pikkuiseen taistelijaan kiintyy kovemmin. Halu pelastaa ja suojella. Tehdä parhaansa. Tulin kuitenkin umpikujaan, sillä Täppiksen hengitys vain vaikeutui. Hengitys muuttui apulihaskäyttöiseksi ja ruokailu vei voimat täysin, vaikka näillä veijareilla tuppaa käymään toisin päin. Sisarukset maitopullollisen jälkeen hyppivät "bäckäreitä" ja 360 asteen kieppejä, mutta Täppis painoi maitopartaisen päänsä minun tallitakille ja nukkui.
Soitin eläinlääkärille ja kysyin mitä olisi paras tehdä. Ei ollut selkeää syytä mitä hoitaa, mutta päädyimme toiveestani kokeilemaan Penovet-penisilliinikuuria viideksi päiväksi. Eläinlääkäri veikkasi kuullessaan oirekuvan, epäili karitsan "valuvikaa" niinkuin minäkin. Halusin silti kokeilla lääkekuurin, varuiksi. Ruiskulla en saanut enää menemään niin suuria määriä ja letkutin ruuan suoraan vatsalaukkuun. Näinhän ihmisillekkin tehtiin, jos on ongelmia, mutta silti järki sanoi taka alalla onko tämä karitsan arvoista elämää..
Eilen aamulla Timo havaitsi kaiken kukkuraksi Täppiksen suussa kummallisen pampulan. Ikenen ja huulen välissä. Sitä ei  aiemmin ollut, tai jos on ollut niin ei noin isona joka haittaisi. Se oli kova, ei paisemainen. se ulottui laakeana leukaluuhun asti. Huuli roikkui ilkeästi ja haittasi selkeästi. Nopeasti siihen  kasvanut. Kiia hoiti eilisen illan, kun tuli Kuhmoisiin. Juotti ja hellyytteli. Sylissä takin alla Täppis nukkui. Välillä nosti päätään saaden laskea sen uudelleen Kiian soliskuoppaan. Selkeästi voipunut pikku rakas.

Tilda ja Täppis. Täppiksen pesä oli puukopassa.

Teimme vaikean päätöksen. Järki sanoi tiukasti, että pieni ei voi hyvin eikä hyödy nyt hoidosta. Enkä voi hoitaa rassua jota "pakolla" juotetaan vatsalaukkuun ja joka ei jaksa olla juurikaan pystyssä. Tunnepuolella mietin, onko jotain mitä en olisi kokeillut tai ottanut huomioon jolla voisin parantaa. Valitettavasti sellaista en löytänyt.
Timo lopetti pienen Täpläjalan elämän ennenkuin se oli kunnolla edes alkanutkaan. Itku siinä tuli, kiilsi kyynel monen silmäkulmassa kun sanoimme Täppikselle heipat ja hyvää taivasmatkaa. Näin vain oli paras. Nyt Täppis varmasti kirmaa polven korkuisessa laidunheinässä auringon lämpö selässään taivaan laitumilla ilman kipua ja vaikeutta. Niin haluan uskoa.
Täppiksen viikon mittainen lyhyt elämä maapäällä on nyt haikeutena ja muistoissa. Vieläkin paidassa tuoksuu Täppis, ja sydämissä kulkee mukana. Eläinrakkautta mielestäni on myös päästää toinen kivuistaan pois, ennen kuin elämä olisi kovin taistelua jokaisesta hengenvedosta.

Raskas kirjoittaa sydän verellä. Miten siihen pieneen kiintyikään niin kovin. Illalla menin Ilonan kanssa lampolaan paijaamaan muita karitsoita. Ihana vauhti ja hippaleikki olikin juuri paraimmoilleen käynnissä. Kova määkinä tervehdyksineen. Onneksi näitä söpöläisiä on muita, lohduttavat. Hiljaa Ilonan kanssa kävelimme lampolasta sisälle käsi kädessä. Lunta putoili taivaalta alas. Kyllä tämä tästä, välillä vain sattuu kovaa sydämeen menetys.

  -Martsa