ju

ju

perjantai 4. toukokuuta 2018

Sähköshokkia

Sähköshokkia

Voi kuinka kiirettä onkaan ollut, niinkuin aina keväisin. To do-listat tursuaa tekemistä. Siinä lukee aitatolppien maahan iskemisestä ötökkämyrkyn hommaamiseen ja kaikkea siltä väliltä. Monenlaista pitäisi keritä kesäkuukausina tekemään. Isoin prokkis varmasti on tallilaajennus ja pihatto. Katsotaanpa syksyllä mitä olemme kerinneet.. Maailmanloppua ei tule jollei listan kaikkia hommia kerkiä tekemään, mutta ah, mikä nautinto vetää listasta homma yli kynällä kun se on valmis!

Pikkuiset auringon paisteesta nauttimassa.


Karitsat ovat kasvaneet kovaa vauhtia. Ne ovat ulkoilleet emojensa kanssa kauniina päivinä. Pikkuisen vihertäviä heinänalkuja karitsat ovat mutustelleet, samoin oksia ja kaikkea uutta. Sateisilla keleillä pikkuiset ovat olleet emojen kanssa sisällä vielä. Kyllä ne kerkiävät olemaan ulkosalla. Ensi viikolla on tarkoitus lorottaa eläinten niskaan cooperia. Saa vaikuttaa rauhassa ja vaikutushan on noin kuukausi tuossa aineessa. Se pitää loitolla ötökät aika kiitettävästi.

Mutta kun aitauselämään tutustutaan karitsoiden kanssa, se tarkoittaa myös kunnioitusta aitaa kohtaan. Pikkuiset lähes mahtuvat puikahtamaan verkkoaidan koloista ulos. Meillä aitana on noin metrin korkeaa metalliverkkoaitaa näin aluksi. Laitoimme siihen kiinni sähköpaimenen ja maadotimme sen. Jäimme katsomaan kuinka pienet uteliaat karut tutustuvat aitaan. Jokainen vuorollaan teki tuttavuutta sähköaitaan saaden napsun siitä. Voi veljet, kuinka sähköshokkihoitoa se olikaan.. Pienet saivat tuta ja toista kertaa ei samaan kohtaan koskeneet!  Onneksi pikkuiset säikähdyksissään hyppäsivät aidasta tarhan keskelle päin, eikä niinkään pyrkineet aidasta läpi. Meillä lampaat pärjäävät ilman sähköä jos syötävää on vain tarpeeksi tarhassa. Yleensähän silloin ne alkavat haluamaan pois jos eväät vähenee. Tai säikähtävät jotain, yleensä jotain metsän eläimiä.

Hevosten tarhoja on myös alustavasti siivoiltu, ne ovat vielä kosteita joten vähän annetaan vielä kuivua ja sitten on lannanpoistoa luvassa. Lantaa piisaa ja tallottua heinää.. Hevostarhaa siivotessa huomasimme lätäkössä elämää, sammakon kutua! Pihoissa haravoitu jo osittain. Se saa nurmikot ihan heti vihertämään. Mutta kyllähän tuota pihaa vielä saa tovin haravoida, on sen verran nurmikkoa.

Aune kananen päätti alkaa hautomaan, ei mitään paria munaa vaan heitti homman vähän isolleen. Sen alla on 27 munaa!! En alunperin merkannut munia, koska ajattelin ettei nyt tipuja tulisi kun pitäisi muutenkin järkeistää kanamäärää hillitsemällä hautomista. Timo oli ollut toista mieltä ja ei ottanut munia pesästä pois. Näin ollen emme voineet tietää mitkä oli pisimpään haudottu, joten annoimme koko kasan olla sen alla. Siellä se Aune makaa laattana näiden munien päällä. Saas nähdä koska piipitys alkaa kuulumaan.. Lähipäivinä. Unohtui sekin merkitä kalenteriin. 
Mutta se lukee kalenterissa, että huomenna olisi työvuoro ja nyt kiireesti mentävä iltapalalle ja pesulle. Jaksan sitten lähteä kipittämään kohti työmaata aamutuimaan. Nyt haetaan vuorostaan lenkeillä kestävyyttä, työmatkat toimii hyvin lyhyinä lenkkeinä kun matkaa kertyy n. 9 kilometriä. Kilpailukalenteria olen selannut ja miettinyt mihin osallistuisin. Paljon olen viikonloppuja töissäkin, mutta ehkä sieltä joku viikonloppu juoksullekkin jää. 

Mukavaa viikonloppua, aurinkoakin lupasi :)
  -Martsa

ps. Ja saas nähdä muuttaako meille uusia lemmikkejä kesän aikana.. Se jää nähtäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

NIhtilän Napero Ja Antero

  No niinpä Pikku- Musta aikanaan sai karitsat, tarkalleen ottaen 22.3. potrat pojat eli pässit. Pässit kävivät maidolla heti kättelyssä hie...