Täpläjalan elämän mittainen tarina

Täpläjalan elämän mittainen tarina

Täpläjalka maitopartoineen.

Täpläjalka sai nimensä yksinkertaisesti siitä, että hänen vasemmassa jalassa, polven kohdalla oli ihana kinuskin värinen täplä. Sillä oli myös söpöysmerkki toisella pakaralla, kinuskin värien sekin.
Täpläjalka eli Täppis, Täplis tai Täppinen syntyi Inkan karuna perjantai iltana. Se oli toiseksi pienin painaen 2,6kg. Voi miten ponteva Täppis oli verrattuna Iltaan joka painoi 2,4kg. Täppis söi illalla ihan niinkuin pienen karitsan kuuluukin ja oli niinkuin muutkin. Samoin yöllä kun kävin
syöttelemässä. Täpläjalan hengitys oli alusta asti selkeästi erilainen kuin muilla, mutta muutoin virkeä.  Pian kävi selväksi, että Täppis ei jaksa imeä kunnolla. Se oli bongattu Inkan tisultakin, mutta eri asia onko ollut voimaa imeä tarpeeksi maitoa. Teimme päätöksen siinä vaiheessa kun Täppiksen hengitys pysyi edelleen raskaana, kitalaki oli selkeästi viileämpi kuin muilla karuilla ja pieni värisi, että tämä reppahousu tulee sisälle koriin lämmittelemään ja tarkkailuun. Näin vessastamme tuli taas "karjakeittiö". Täppis pötkötteli paljon kopassa, minun toppatakin sisällä "kuumakalle" kainalossa ja tiuhemmalla syötöllä. Täppiksellä ei ollut kuumetta, napatynkä oli siisti eikä pullollaan. Pissasi ja kakkasi. Kitalaki siisti, ei halkioita. Keuhkot kuuntelin stetoskoopilla ja siellä ei hankaavaa/rahisevaa ääntä ollut mutta hengitys oli muutoin hankalaa ja korvin kuultavaa. Pian tuttipullostakin imeminen muuttui tosi hankalaksi, enemmän maitoa oli minun päällä, kuin karitsan suussa. Vaihdoin taktiikkaa lääkeruiskuun jossa maitoa jolla millilitra kerrallaan, muutaman sekunnin välein annoin. Siitä voi miettiä kuinka kauan pienokaisen ruokailuun hupeni aikaa jos tavoite oli kerrallaan 100-120ml kerta annoksella. Paino nousi juuri niin että voi sanoa että painoa tulee mutta ei kuitenkaan niin paljoa kuin tuon ikäisellä pitäisi vuorokausi painon nousun olla.

Tessu hoiti Täppistä kovasti.

Pikkuruinen välillä tuli kopastaan keittiöön ja touhusi omaan verkkaiseen tapaansa, nuuhkutti ja haisteli. Määki ja heilutti suloista häntäänsä, kun sille jutteli paijaten. Illalla Täppis nukkui sylissämme kun katsoimme televisiota, ja suukkoja ja silityksiä tuli siltä ja tältä. Rakkautta pieni sai valtavat määrät ja hellyyttä. Siitä tuli lellikki. Ihan kaikkien. Koirat suojelivat Täppistä. Tessu nuoli ruuan tähteet ja Tilda pyöri ympärillä terhakkaasti. Eppu koira nuokkui viekussa. Jos Täppis nukahti matolle, koirat nukkuivat ringissä ympärillä. Ihan kuin hekin aistivat, että nyt on niin haurasta johon ei saa kajota. Väistämättä tuollaiseen pikkuiseen taistelijaan kiintyy kovemmin. Halu pelastaa ja suojella. Tehdä parhaansa. Tulin kuitenkin umpikujaan, sillä Täppiksen hengitys vain vaikeutui. Hengitys muuttui apulihaskäyttöiseksi ja ruokailu vei voimat täysin, vaikka näillä veijareilla tuppaa käymään toisin päin. Sisarukset maitopullollisen jälkeen hyppivät "bäckäreitä" ja 360 asteen kieppejä, mutta Täppis painoi maitopartaisen päänsä minun tallitakille ja nukkui.
Soitin eläinlääkärille ja kysyin mitä olisi paras tehdä. Ei ollut selkeää syytä mitä hoitaa, mutta päädyimme toiveestani kokeilemaan Penovet-penisilliinikuuria viideksi päiväksi. Eläinlääkäri veikkasi kuullessaan oirekuvan, epäili karitsan "valuvikaa" niinkuin minäkin. Halusin silti kokeilla lääkekuurin, varuiksi. Ruiskulla en saanut enää menemään niin suuria määriä ja letkutin ruuan suoraan vatsalaukkuun. Näinhän ihmisillekkin tehtiin, jos on ongelmia, mutta silti järki sanoi taka alalla onko tämä karitsan arvoista elämää..
Eilen aamulla Timo havaitsi kaiken kukkuraksi Täppiksen suussa kummallisen pampulan. Ikenen ja huulen välissä. Sitä ei  aiemmin ollut, tai jos on ollut niin ei noin isona joka haittaisi. Se oli kova, ei paisemainen. se ulottui laakeana leukaluuhun asti. Huuli roikkui ilkeästi ja haittasi selkeästi. Nopeasti siihen  kasvanut. Kiia hoiti eilisen illan, kun tuli Kuhmoisiin. Juotti ja hellyytteli. Sylissä takin alla Täppis nukkui. Välillä nosti päätään saaden laskea sen uudelleen Kiian soliskuoppaan. Selkeästi voipunut pikku rakas.

Tilda ja Täppis. Täppiksen pesä oli puukopassa.

Teimme vaikean päätöksen. Järki sanoi tiukasti, että pieni ei voi hyvin eikä hyödy nyt hoidosta. Enkä voi hoitaa rassua jota "pakolla" juotetaan vatsalaukkuun ja joka ei jaksa olla juurikaan pystyssä. Tunnepuolella mietin, onko jotain mitä en olisi kokeillut tai ottanut huomioon jolla voisin parantaa. Valitettavasti sellaista en löytänyt.
Timo lopetti pienen Täpläjalan elämän ennenkuin se oli kunnolla edes alkanutkaan. Itku siinä tuli, kiilsi kyynel monen silmäkulmassa kun sanoimme Täppikselle heipat ja hyvää taivasmatkaa. Näin vain oli paras. Nyt Täppis varmasti kirmaa polven korkuisessa laidunheinässä auringon lämpö selässään taivaan laitumilla ilman kipua ja vaikeutta. Niin haluan uskoa.
Täppiksen viikon mittainen lyhyt elämä maapäällä on nyt haikeutena ja muistoissa. Vieläkin paidassa tuoksuu Täppis, ja sydämissä kulkee mukana. Eläinrakkautta mielestäni on myös päästää toinen kivuistaan pois, ennen kuin elämä olisi kovin taistelua jokaisesta hengenvedosta.

Raskas kirjoittaa sydän verellä. Miten siihen pieneen kiintyikään niin kovin. Illalla menin Ilonan kanssa lampolaan paijaamaan muita karitsoita. Ihana vauhti ja hippaleikki olikin juuri paraimmoilleen käynnissä. Kova määkinä tervehdyksineen. Onneksi näitä söpöläisiä on muita, lohduttavat. Hiljaa Ilonan kanssa kävelimme lampolasta sisälle käsi kädessä. Lunta putoili taivaalta alas. Kyllä tämä tästä, välillä vain sattuu kovaa sydämeen menetys.

  -Martsa