Vilnasta terveisiä!

Vilnasta terveisiä!

hotellin käytävää respaan päin.

Pääsiäisen jatkoksi olimme varanneet matkan Liettuaan, Vilnaan. Matkaan lähdimme toisena pääsiäispäivänä Timon serkun ja hänen vaimonsa kanssa. Vilnassa ei ollut kukaan meistä käynyt ja nopea lomanpätkä oli johonkin keksittävä suht edulliseen hintaan. Muutaman päivän lentoja ja hotelleja haimme ja löysimme sopivat. Hotelliksi valikoitui Vanhan kaupungin rajalta vanha luostari. Se oli mielestäni ihan kiva hotelli, rauhallinen ja maittava aamupala. Siisti ja ei kuulunut meteliä. Itse kaipaan hyviä yöunia. Vuoteet oli ihan semi, paremmissakin olen nukkunut. Hotelli siis oli tehty vanhaan luostariin joten huoneet, käytävät ja aamupalahuone olivat hienot holvikattoineen. Hotellin ikkunasta näkyi aamunkoiton portille joka on upea nähtävyys itsessään.

aamiainen katettu!

Aamunkoiton portti iltavaistuksessa,
 neitsyt Maria valaistuna.

Aamunkoiton portti on kaunis! Se kannattaa käydä ihailemassa. Se on rakennettu 1500 ja on ainoa jäljelle jääneistä 9 portista.Me menimme sinne sisään katsomaan sitä, mutta siellä ei saanut ottaa valokuvia. Sen vuoksi kuvat nyt sitten ulkoa. Sisälle pääsi vasemmalta puolelta kujaa, pienestä ovesta. Sitten ovesta suoraan oikealle niin pääsi perille neitsyt Marian kappeliin.

Hotellin ikkunasta näkyi portti.

Hotellimme oli siis vanhassa kaupungissa, siellä oli ihania rakennuksia, kujia ja sisäpihoja. Niihin todellakin kannattaa kurkkia!
 Tässä yhden sisäpihan "taidepläjäys", sateenvarjoja sisäpihan kattona, jotenkin ihanan tunnelmallinen pikku piha.

Bussi ja ratikkaliikenne on aavistuksen sekava, tai pitäisi olla jonkin verran kärryillä minne haluaa julkisilla mennä. Siellä ei ole myöskään turisteille korttia jolla voisi matkustella rajattomasti julkisilla. Toki välimatkat taittui helposti kävellen ja toisinaan hurautimme taksilla. Esimerkiksi Vilnan suurin ostoskeskus (Akropolis) sijaitsee aika sivussa uuden kaupungin puolella. Siellä oli hyviä ruokapaikkoja ja kauppoja monenlaiseen makuun.
Uudella puolella poikkesimme Sky Barista ihailemassa Vilnaa lintu perspektiivistä ja nauttimassa virvoittavat oluet. Tullessa kävimme myös lähistöllä olevissa ostoskeskuksissa.

katse vanhaan kaupunkiin päin

Vilnassa ei voi olla törmäämättä kirkkoihin ja katedraaleihin ja niissä kannattaa käydä sisällä. Ne ovat maksuttomia ja todella kauniita sisältä. Nyt kun oli ollut pääsisäinen, niin kauniit kukat koristivat jo ennestään upeita alttareita ja liljan tuoksu oli huumaava.

Ne olivat koristeellisia ja upeita maalauksia täynnä. Paljon käytetty kultaa ja marmoria pinnoissa.

kaunis alttari

ja joen tälle puolelle näkymät Sky Barista.

Kävimme todella monessa kirkossa sisällä. Ne tekivät kyllä vaikutuksen.  Myös ihanat pikku puistikot olivat kivoja, toki vielä ei olleet vehreimmillään. 
Myös tykistölinnakkeella kävimme aamukävelyllä. Sitä oli kovasti kunnosteltu vuosien aikana. Se on rakennettu 1600 luvulla ja muutamasta luukusta näkyikin tykinpäät vielä. Gediminasin tornille ei ollut mahdollista tällä kertaa kavuta, sillä se oli suljettu. 

Gediminasin torni, ainoa jäljelle jääneistä kolmesta tornista.

kolmen ristin kukkula

 Kävimme kiipeämässä kolmen ristin kukkulalla. Sen ympärillä on Kalnu-puisto. Tarun mukaan Gediminasin kukkulaan liittyvä alue on se paikka jossa 14 fransiskaanimunkkia kärsi marttyyrikuoleman pakanallisten liettualaisten käsissä joskus 1300 luvulla. Kukkulalla seisovat kolme ristiä, jotka ovat pystytetty uudelleen koska Stalinin aikaan ne oli purettava pois. Kukkulalle pääsee kätevästi lähes perille taksillakin, mutta me reippailimme hyvän mäkitreenin ylös ja alas. Maisemat ylhäältä olivat hienot!

Katedraalin edustalla sijaitsi myös kellotapuli. Katedraali oli myös upea sisältä ja on rakennettu 1800- luvulla tähän malliinsa. Kirkkona se on toiminut vasta 20 vuotta.

Kellotapuli, katedraali jää juuri vasemmallle
puolelle. Katedraalissa kannattaa käydä, se on todella upea!

 Museoissa emme sen enempää poikenneet, kuin KGB;n museossa joka oli näkemisen arvoinen. Sisäänpääsy maksoi 4e/nenä. Mitään ihan mahdottoman raakaa siellä ei ollut netin kirjoituksiin verraten, Mutta ajatus siitä, että 1980 luvun lopulla siellä vielä viimeinen vanki majaili, tuntui ihan eiliseltä. Kuinka nykypäivänä tällainen on voinut olla mahdolista? tai että et ole voinut olla mitään mieltä? Käsittämätöntä, mutta totta.

KGB;n toimiston kuuntelulaitteita

Puheluiden salakuuntelulaitteet toimistossa. Ei vaan voinut olla itse mistään mitään mieltä
 tai jos vaadittiin viljat valtiolle niin ne annettiin. Ei ollut vaihtoehtoja tai mielipiteitä..

vankilakäytävää

perhehuone neljälle

KGB;n museon kivijalassa kaiverrettuna vankien nimiä ja vuodet.

Mukava kaupunki ja sattui ihan mukavat ilmatkin vaikka tulopäivänä satoikin. Hyödynsimme sen ostoskeskuksessa. Pari seuraavaa päivää nautimme auringosta joka porottikin +18c. Saimme esimakua keväästä.

Tähän kaupunkiin ei kuitenkaan jäänyt sellaista haikua, että tänne haluaisin uudestaan kuten Budabestiin esimerkiksi jos mietin näitä Baltianmaita joissa olemme käyneet aiemmin. Mutta loma teki tehtävänsä, huikean hauskaa, mukava reissuporukka, hyvää ruokaa ja rentoutumista kävellen ja katsellen. Kotiin oli kiva tulla, jossa oli taas kaikki sujuneet reissun ajan hyvin. Siitä iso kiitos kuuluu Eemelille ja Kiialle! 

    -Martsa

               

Pikku pässeistä oinaiksi

Pikku pässeistä oinaiksi

Pikkuiset karitsat täyttivät 6 viikkoa viikonloppuna. Se on usein pullokaritsoiden tutittelun loppu, mutta meillä jatketaan niin kauan kuin maitorehua on ja pienimmätkin "hyvän kokoisia". Ruokailukertoja toki on vähennetty nyt niin, että syövät vain aamuin illoin. Tuntuu jotenkin oudolta ettei enää ole päiväsyöttöä. Pikkuiset syövät jo kovasti lammas krossia (täysrehua) ja kauraa, heinää tietysti myös. Pientä märehtimistä on havaittu tapahtuvan reilu viikko sitten ekan kerran. 

Kakkiainen ottaa lepiä eläinlääkärin lattialla.

Tällaiset suomenlammaspässit voivat olla jo sukukypsiä jo      10 viikkoisina, joten tässä jo jonkin aikaa mietitty mikä meidän pikkupässien kohtalo oikein on. Se oli jo päätetty, ettei näitä nähdä meidän ruokapöydässä. Tytöt oli alusta asti ajatuksena jäädä meille.

Tuumasta toimeen sitten  ja soitin kunnan eläinlääkärille aikaa pikku poikien kuohitsemiseen. Pojat saivat tutustua myös automatkailuun. Niille laitettiin valjaat ja pojat kävelikin nätisti narussa eläinlääkärin ovesta sisään. 

Toimenpide on helppo ja simppeli niinkuin kissalla tai koiralla, kun kyseessä on näin pienet karitsat. Eläinlääkäri kertoikin, ettei näitä vieraita juuri näy vastaanotolla :D

Pojat saivat rauhoittavan lääkkeen punnituksen jälkeen ja kun alkoivat pötköttelemään niin päästiin hommiin.  Kiveksistä ajettiin karva pois ja puudutus. Homma oli ohi nopeasti, saivat vielä kipulääkkeet lihakseen. Kannoimme pikku pojat autoon ja kotimatka alkoi. Nostimme ne kotona karitsakammariin huilaamaan, kun alkoivatkin jo heräilemään. Mammanpoika omille tavoilleen uskollisena heti jaloille päästyään kömpi mamman tisuille. Kakkiainen oli selkeästi pisempään vaisuna ja maito ei maittanut pullosta. Myöhemmin sitten pikkuisen hörpytteli ja oli krossia syömässä. Hissukseen ovat onneksi ottaneet, etteivät haavat aukea ja tikit repeä. Ja iltapompottelu tänään jää väliin, sen verran vauhtia karitsoilla on iltaisin vapaana tallissa.

Mammanpoika seuraavana vuorossa pöydällä.

Nyt saavat meidän pikkupojat olla rauhassa uuhien kanssa tarvittaessa samassa tarhassa ja mahdollinen puskeminen saattaa jäädä tulematta. Toki nyt ruokinnassa huomioitava ravinto, jottei näille muodostu erittäin kivuliaita virtsakiviä. 

Ai niin, pääsiväthän meidän lampaat paikallislehteenkin pääsiäisen alusviikolla. Toimittaja oli saanut vihiä, että meidän lampolasta löytyy joukko söpöläisyyksiä. Kovasti osasivat poseerata kameran edessä ja maistelivat toimittajan paidanhelmat ja kameran hihnat. Moni onkin tullut kertomaan omista lammastuttavuuksistaan tai lapsuuden lampaista. Kiva että artikeli ilahdutti ja puhututti.

Kuhmoisten sanomat

Nyt iltatallin tekoon. Vettä satanut koko päivän ja ilma ei nyt oikein houkuttele. Toki tämä hävittää lumikasoja kovaa kyytiä. Huomisesta eteenpäin luvattu aurinkoa.

Auringosta saimme Timon kanssa nauttia jo hetken etukäteen Liettuassa, Vilnassa.
Siitä reissusta kerronkin ensikerralla,
siihen asti heipat!
    -Martsa

Kesäaika alkaa

Kesäaika alkaa

Kesäaika on ihanaa. Mutta kellojen siirto ei. Rakastan valoisia aamuja joita nyt on ollut, aurinko kutittelee nenänpäätä kammarin ikkunasta. Tarvin valoa, paljon. Kesäaika näkyy Eppu koiran karvan trimmauksessa. Nyt vanha herra keveni 700g. Sen verran karvaa kyljistä lähti. Nyt Eppu mököttää. Rassu osoittaa mieltään, mutta toisaalta jollei se muista muitakaan asioita niin tokko jaksaa tai muistaa kauan tätäkään mököttää. Inka uuhikin on keritty, fiskarssin saksilla tuttuun tapaan. Sen verran minulla flunssaa, etten jaksanut kuin yhden tähän hätään. Milla ja Renttu odottavat vielä vuoroaan.

Hommat hoituu..

Viikonloppuna meillä oli vierasvahvistuksena kummilapsemme viikonlopun vietossa. Mukavaa saada touhuta hänen kanssaa verkkaisesti. Lampaiden hoito taisi olla mukavaa ja tuttupullolla syöttely. Karitsat ovat niin seurallisia. Kävipä meillä kylässä myös perjantaina toimittajakin. Karitsat olivat jälleen pääosassa. 

Jotenkin tässä maaliskuu sujahtanut vauhdilla. Välillä on tuntunut, että on monta palloa ilmassa. Ostimme vanhan kerrostalo osakkeen, johon on tehty pienoinen päivitys, sillä se oli orkkis räikeine kaappeineen ja tapetteineen. Siitä tulee äidilleni koti. Mukavaa suunnitelua, tapettien valkkaamista, kaapistojen ja keittiön piirtelyä. Siitä tulee kiva! Perjantaina saimme tapetoitua makkarin, viikonloppuna keittiö alkoi näyttämään jo aika valmiilta. Ensi viikolla homma jatkuu..

Kirjailijoina ovat Kirsti Hassinen ja
Jukka Tobiasson omat lampaat kirjassa (2016).
Omat kanat on Kirsti Hassisen kirjoitama.

Maanantaina alkaa minun talviloma numero 2. Harmillisesti tuntuu nyt siltä että pöpöt ovat eksyneet meille. Itse olen ollut kohta viikon tosi väsynyt ja huono vointinen lämpöilyn kera. Ilona harmillisesti alkoi oksentamaan tänään. Juurikin kun tänään piti virpoa hienoilla pajunoksilla joita Ilona oli arkarrellut perjantaina. Toisaalta kun on vähän himmaillut, niin olen kerinnyt lukemaan kirjoja. Peruskirjoja kanoista ja lampaista ja niiden hoidosta. Näissä kirjoissa on aivan ihania kuvia ja helppolukuisia kipeänä lukea. Suosittelen näitä kirjoja jos haaveilet omista kanoista tai lampaista.

Tänään oli taas neuvola ja punnitus karuilla. Kovasti Mammanpoika ja Maija ovatkin kasvaneet. Nepä saakin imettyä Millan maitoa. Kakkiainen ja Ilta kasvavat myös, mutta enimmäkseen pullomaidolla. Niillä paino noussut hitaammin. Pikkuiset karut kovasti touhuavat ja juoksentelevat. Pukkihyppelyä ja hippaa. Välillä emon ympäri ja taas muiden luo. Karut maistelevat kauraa, kivennäisiä ja pureskelevat heinää. Pääasiallinen ruoka on edelleen maito. Nyt pullotusta kolmesti päivässä ja pieninkin imaisee noin 5-5,5dl kerrallaan.

Milla uuhi, Mammanpoika ja Maija harjoittelevat heinän syöntiä.

Niitä seuraa huomaamattaan pitkiä aikoja. Ne on niin suloisia ja niiden määkinä on niin hauskan kuuloista. Kovasti niillä on asiaa kun lampolaan menee. Sykkyyn on ruuhkaa. Koirat tutkivat uteliaina ja hevoset nuuhkivat pikkuruisia vauhtijalkoja, kun ne tallissa pompottelevat vapaina iltavilliä pois. 

Eviralta tilattu pikkuisille korviksetkin. Saman väriset kuin äideillään. Saavat omat numerot ja rekisteröityä niinkuin kuuluu lammasrekisteriin. 

Nyt täytyy mennä nukkumaan, ja uutta viikkoa vastaanottamaan. 

Pakko laittaa muutama lammaskuva :)

öitä, 

- Martsa

pikkuruinen Ilta

Kevätsiivouksen siirtämistä..

Kevätsiivouksen siirtämistä..

Tuttipullojen keittely ja pullomaidon jakaminen jatkuu. Tokikin tuettuna, sillä pikuruiset käyvät emiensä utareilla ottamassa myös hömpsyjä. Määrät lisääntyvät isommiks viikoittain ja  meillä on neuvolapäivä aina sunnuntaisin. Silloin punnitaan ja arvioidaan kokonaiskusvu, jakaen myös päivittäiseen kasvuun. Nyt nämä pöperöbäät kasvaa ihan "käyrillä". Eli 200g päivä painonnousulla kasvavat, paitsi Ilta joka jäi 185g. Eli viikossa 1,4kg kasvua. Mutta nyt pitää huomioida syntymäpaino ja puntarin tarkkuus. 

Aika vilinää on lampolassa. Karitsoissa ilmenee hauskoja luonteenpiirteitä. Jokainen on todellakin oma yksilö. Kakkiainen karkaa aina ulos lampolasta jos suinkin mahdollisuus. Se haluaa katsoa avaraa maailmaa, eikä hirvitä yhtään vaikka mamma huutelee perään. Ilta on suloinen pikkiriikkinen rauhallinen nautiskelija, joka syötön jälkeen jää syliin pitkät jalat kippuralla huilaamaan. Maija ja Mammanpoika ovat hyvin saman luontoisia sisaruksia. Molemmat vaativasti hyökkäävät juomaan "kyynärpää" taktiikalla maitoa, kiipeilevät selkää vasten seisomaan ja usein seisovat mammojen selässä. He myös eniten syövät jo karitsoille tarkoitettua täysrehua ja heinää mutustelevat. Kakkis ja Iltakin syö, mutta tutustuvat ruokiin selkeästi hitaammin.

Tässä Maijan sorkan
 välissä oleva patti.

Ai juu, ja Maijalla tuli sorkan väliin lämmin punoittava pallero. Reikää tai haavaa ei löytynyt, mutta hoitona tein betadinehauteen hetkeksi ja sidos päälle. Seuraavana päivänä pallero pehmentynyt niinkuin kuuluukin, mutta ei vielä erittänyt. Hoitoa jatkoimme ja seuraavana päivänä sieltä tulikin paksua märkää ulos. Nyt puhdistettu päivitttäin ja kuiva taitos suojana (niin kauan kuin pysyy). Nuo sorkat ja niiden ympäröivä iho on niin pehmeää vielä näillä karitsoilla, että siihen riittää kova olki tai heinä tekemään reiän.

Tänään päästin Huiman ja Sussun juoksemaan umpihankeen pellolle. Mutta hui, Sussu lähes hukkui näkymättömiin kun Huimallakin melkein vatsaan asti lunta!

Lumi pöllysi ja hepat juoksenteli aikansa. Käy hyvästä lihasjumpasta kun lumi antaa hyvää vastusta pehmeällä pohjalla.

Tallihommat ja kotihommat tuppaa jostain syystä viemään tosi paljon aikaa. vaatteita on pitkin poikin. Ehkä sen vuoksi että tallivaatteet haisee todella kamalasti maidolle.. Ja niitä ei vain voi laittaa muiden vaatteiden kanssa samaan nippuun.

Ja tuttipulloja joka paikassa, jotenkin mahdoton sekasotku joka puolella. Pölyäkin. Aurinko halusi paljastaa kaiken.. Ihanaa kun pöydällä on kukkia, kevättä muistuttamassa. Pääsiäisruoho on tänään laitettava kasvamaan myös!

Voi, kun jaksaisi aloittaa kevätsiivoukset, mutta haen armahdusta, koska on paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin pyyhkiä pölyä. muunmuassa rapsutella lampaita, hevostella tai käydä lenkillä.. Tai olla vaan.

Sitten olisi myös kirjallisia hommia. Oikein kotitehtäviä. Olemme olleet vuosia jo tukiperheenä ja nyt päätimme jatkaa myös erityistukiperheenä. Siihen kuuluu valmennus ja ennakkotehtävät. Erityislapsi on laaja käsite tässä avattavaksi, mutta selkokielellä  lapsi joka tarvitsee normaalia enemmän tukea arjessa ja arjen askareissa. Mielenkiintoista mutta ei vallan uutta meille, sillä onhan meillä kotona kasvanut ihana erityislapsi aikuiseksi ja elelee omassa kodissaan jo💖  

Täpläjalan elämän mittainen tarina

Täpläjalan elämän mittainen tarina

Täpläjalka maitopartoineen.

Täpläjalka sai nimensä yksinkertaisesti siitä, että hänen vasemmassa jalassa, polven kohdalla oli ihana kinuskin värinen täplä. Sillä oli myös söpöysmerkki toisella pakaralla, kinuskin värien sekin.
Täpläjalka eli Täppis, Täplis tai Täppinen syntyi Inkan karuna perjantai iltana. Se oli toiseksi pienin painaen 2,6kg. Voi miten ponteva Täppis oli verrattuna Iltaan joka painoi 2,4kg. Täppis söi illalla ihan niinkuin pienen karitsan kuuluukin ja oli niinkuin muutkin. Samoin yöllä kun kävin
syöttelemässä. Täpläjalan hengitys oli alusta asti selkeästi erilainen kuin muilla, mutta muutoin virkeä.  Pian kävi selväksi, että Täppis ei jaksa imeä kunnolla. Se oli bongattu Inkan tisultakin, mutta eri asia onko ollut voimaa imeä tarpeeksi maitoa. Teimme päätöksen siinä vaiheessa kun Täppiksen hengitys pysyi edelleen raskaana, kitalaki oli selkeästi viileämpi kuin muilla karuilla ja pieni värisi, että tämä reppahousu tulee sisälle koriin lämmittelemään ja tarkkailuun. Näin vessastamme tuli taas "karjakeittiö". Täppis pötkötteli paljon kopassa, minun toppatakin sisällä "kuumakalle" kainalossa ja tiuhemmalla syötöllä. Täppiksellä ei ollut kuumetta, napatynkä oli siisti eikä pullollaan. Pissasi ja kakkasi. Kitalaki siisti, ei halkioita. Keuhkot kuuntelin stetoskoopilla ja siellä ei hankaavaa/rahisevaa ääntä ollut mutta hengitys oli muutoin hankalaa ja korvin kuultavaa. Pian tuttipullostakin imeminen muuttui tosi hankalaksi, enemmän maitoa oli minun päällä, kuin karitsan suussa. Vaihdoin taktiikkaa lääkeruiskuun jossa maitoa jolla millilitra kerrallaan, muutaman sekunnin välein annoin. Siitä voi miettiä kuinka kauan pienokaisen ruokailuun hupeni aikaa jos tavoite oli kerrallaan 100-120ml kerta annoksella. Paino nousi juuri niin että voi sanoa että painoa tulee mutta ei kuitenkaan niin paljoa kuin tuon ikäisellä pitäisi vuorokausi painon nousun olla.

Tessu hoiti Täppistä kovasti.

Pikkuruinen välillä tuli kopastaan keittiöön ja touhusi omaan verkkaiseen tapaansa, nuuhkutti ja haisteli. Määki ja heilutti suloista häntäänsä, kun sille jutteli paijaten. Illalla Täppis nukkui sylissämme kun katsoimme televisiota, ja suukkoja ja silityksiä tuli siltä ja tältä. Rakkautta pieni sai valtavat määrät ja hellyyttä. Siitä tuli lellikki. Ihan kaikkien. Koirat suojelivat Täppistä. Tessu nuoli ruuan tähteet ja Tilda pyöri ympärillä terhakkaasti. Eppu koira nuokkui viekussa. Jos Täppis nukahti matolle, koirat nukkuivat ringissä ympärillä. Ihan kuin hekin aistivat, että nyt on niin haurasta johon ei saa kajota. Väistämättä tuollaiseen pikkuiseen taistelijaan kiintyy kovemmin. Halu pelastaa ja suojella. Tehdä parhaansa. Tulin kuitenkin umpikujaan, sillä Täppiksen hengitys vain vaikeutui. Hengitys muuttui apulihaskäyttöiseksi ja ruokailu vei voimat täysin, vaikka näillä veijareilla tuppaa käymään toisin päin. Sisarukset maitopullollisen jälkeen hyppivät "bäckäreitä" ja 360 asteen kieppejä, mutta Täppis painoi maitopartaisen päänsä minun tallitakille ja nukkui.
Soitin eläinlääkärille ja kysyin mitä olisi paras tehdä. Ei ollut selkeää syytä mitä hoitaa, mutta päädyimme toiveestani kokeilemaan Penovet-penisilliinikuuria viideksi päiväksi. Eläinlääkäri veikkasi kuullessaan oirekuvan, epäili karitsan "valuvikaa" niinkuin minäkin. Halusin silti kokeilla lääkekuurin, varuiksi. Ruiskulla en saanut enää menemään niin suuria määriä ja letkutin ruuan suoraan vatsalaukkuun. Näinhän ihmisillekkin tehtiin, jos on ongelmia, mutta silti järki sanoi taka alalla onko tämä karitsan arvoista elämää..
Eilen aamulla Timo havaitsi kaiken kukkuraksi Täppiksen suussa kummallisen pampulan. Ikenen ja huulen välissä. Sitä ei  aiemmin ollut, tai jos on ollut niin ei noin isona joka haittaisi. Se oli kova, ei paisemainen. se ulottui laakeana leukaluuhun asti. Huuli roikkui ilkeästi ja haittasi selkeästi. Nopeasti siihen  kasvanut. Kiia hoiti eilisen illan, kun tuli Kuhmoisiin. Juotti ja hellyytteli. Sylissä takin alla Täppis nukkui. Välillä nosti päätään saaden laskea sen uudelleen Kiian soliskuoppaan. Selkeästi voipunut pikku rakas.

Tilda ja Täppis. Täppiksen pesä oli puukopassa.

Teimme vaikean päätöksen. Järki sanoi tiukasti, että pieni ei voi hyvin eikä hyödy nyt hoidosta. Enkä voi hoitaa rassua jota "pakolla" juotetaan vatsalaukkuun ja joka ei jaksa olla juurikaan pystyssä. Tunnepuolella mietin, onko jotain mitä en olisi kokeillut tai ottanut huomioon jolla voisin parantaa. Valitettavasti sellaista en löytänyt.
Timo lopetti pienen Täpläjalan elämän ennenkuin se oli kunnolla edes alkanutkaan. Itku siinä tuli, kiilsi kyynel monen silmäkulmassa kun sanoimme Täppikselle heipat ja hyvää taivasmatkaa. Näin vain oli paras. Nyt Täppis varmasti kirmaa polven korkuisessa laidunheinässä auringon lämpö selässään taivaan laitumilla ilman kipua ja vaikeutta. Niin haluan uskoa.
Täppiksen viikon mittainen lyhyt elämä maapäällä on nyt haikeutena ja muistoissa. Vieläkin paidassa tuoksuu Täppis, ja sydämissä kulkee mukana. Eläinrakkautta mielestäni on myös päästää toinen kivuistaan pois, ennen kuin elämä olisi kovin taistelua jokaisesta hengenvedosta.

Raskas kirjoittaa sydän verellä. Miten siihen pieneen kiintyikään niin kovin. Illalla menin Ilonan kanssa lampolaan paijaamaan muita karitsoita. Ihana vauhti ja hippaleikki olikin juuri paraimmoilleen käynnissä. Kova määkinä tervehdyksineen. Onneksi näitä söpöläisiä on muita, lohduttavat. Hiljaa Ilonan kanssa kävelimme lampolasta sisälle käsi kädessä. Lunta putoili taivaalta alas. Kyllä tämä tästä, välillä vain sattuu kovaa sydämeen menetys.

  -Martsa

Uuden elämän alku

Uuden elämän alku

Niinhän siinä tietysti kävi, että tulihan se talven kylmin pakkasjakso. Ja tietysti juurikin silloin meillä alkoi karitsoinnit. Aina talliin mennessä sitä alkoi jo lampolaan kurkkimaan kaula pitkällä ja kuulostellen mikä meininki tytöillä. Onneksi olin lasten kanssa hiihtolomalla, kun meillä alkoi tapahtumaan. Aamulla olin jo kiinnittänyt huomiota Inkan hännänalusen punoitukseen ja turvotukseen. Samoin häntä oli kuin olisi "irti". Tiedossa oli, että ihan pikapuoliin varmasti tapahtuu. Syömättömyyttä tytöillä ollut jo jonkin aikaa, joka on kovin poikkeavaa meidän herkkupepuille.
Illalla Timo soitti tallista, kun oli käynyt katsomassa taas tyttöjä että äkkiä tänne nyt se syntyy!
Ja voi ihmettä, vesipussihan siellä jo oli ja kiivaasti uuhi supisteli lipoen huuliaan. Taisi siinä ensikertalaista ihmetyttää että mitäs tämä nyt on. Rauhassa pötkötteli ja rauhoittelimme Inkaa. Pian sieltä syntyikin pikkuruinen poika.

Inka synnyttää ensimmäistään.
Hienosti näkyi sorkat ja pieni nenu oikessa asennossa tuleva.

Voi sitä hämmästelyä ja kauneutta, pienokainen joka aloittaa elämänsä ja ottaa ensimmäisen hengenvedon. Inka lipoi vauvansa puhtaaksi, kunnes poltot alkoivat uudelleen ja tyttönen syntyi. Siinä riitti meille myös kuivaamista ja virottelua, jotta veri alkaa kiertämään ja nopsaan kuivaksi. Tallissa onneksi saatiin lämmitettyä, niin ettei ihan kylmä ollut. Ja vielä alkoi Inka kieppumaan levottomasti ja pyöräytti vielä toisen pojan. Inka oli niin huumaantunut pienistään että nuoli kylläkin ne puhtaaksi, ei päästänyt maidolle vaan pyöri alta karkuun. Myös kovin väsynyt rassu oli kovasta ponnistelusta. Juotin Inkalle elektrolyyttinestettä jotta toipuisi nopsaan ja saisi maidon nousemaan. Mutta aika välinpitämätön lapsistaan oli ja yritin hieroa, lypsää ja laittaa karuja syömään onnistumatta.

Inka ja kolme muutaman minuutin ikäistä karua kainalossa. Niin hellyyttävää!

Onneksi olin etukäteen sopinut ihanan paikallisen maitotilallisen kanssa, että jos tulee tiukka paikka maidon kanssa, niin saan hakea heiltä lehmänmaitoa. Nyt se tiukka paikka tuli. Timo lähti maidonhaku reissulle.

Kylläpä siinä lapsilla riitti ihasteltavaa ja ihmeteltävää kerta kaikkiaan pieniä katsellessa. Synnytyskin oli varsin jännää seurattavaa!

Pian tosiaan kävi ilmi että Inka oli lopen väsähtänyt synnytyksestä ja minulla nousi huoli pärjääkö uuhi ja pienokaiset. Uuhi sai punaviinistäkin huikkaa, jota käytetään toisinaan synnytyksen jälkeen uuhilla joilla hankaluuksia alkuun pienten kanssa. Valitettavasti meillä se ei auttanut  tai sitten en antanut viiniä tarpeeksi :D
Tein pienille lehmän ternimaitoon lampaille sopivan rasvaista juotavaa. Laitoin litraan 1 kananmunan, ripaus suolaa, ruokalusikallinen hunajaa, ruokalusikallinen ruokaöljyä ja desi kermaa/piimää. Ja siitä alkoi tuttipullottelu näiden kanssa. Alkuun parin tunnin välein pari vuorokautta, sitten pikkuhiljaa välejä pidentäen.
Kakkiainen oli isoin poika 3kg, Täpläjalka 2,6kg ja Ilta 2,4kg.

Nämä syntyivät 157 vuorokautta siitä, kun pässimme Renttu muutti tyttöjen luo. Eli hyvin osui kiimaruokinta, keritseminen ja pässin kuvioon tulo. Kerrottakoon, että lampaiden kiimaa voidaan vähän manipuloida juurikin ruokinnalla ja keritsemisellä. Ja syksyisin lampaat ovat helpommin muutoinkin kiimassa. Varsinkin suomenlampaat!

Pikkuiset saivat pikkiriikkiset villapaidat päällensä lämmittämään pieniä kylkiään. Yöllä pakkanen huiteli kuitenkin -23 asteessa.
Ensimmäinen yö oli minullekkin levoton. Väsy painoi luomia ja jännitys helpottui, tokikin tilalle tuli huoli uuhesta. Aamulla soitin eläinlääkärille lämmön mittauksen jälkeen (normaalisti uuhen lämpö 38-39peräsuolesta mitattuna) kipulääkitykseen. Kuumetta ei onneksi ollut (kohtutulehdus tai utaretulehdus yleisiä) Onneksi oli hevosten lääkkeitä ja niihin sain annostuksen ja pystyin aloitamaan hoidon puhelinkonsultaation jälkeen. Lampaan lääkitseminen on vähän erilaista sillä ne ovat märehtijöitä, sen vuoksi annostuksetkin erilaisia. Inka toipui pikuhiljaa, parina päivänä annoin lääkkeen ja pienet murutkin pääsivät imemään tisua. Paitsi Täpläjalka, josta kerron myöhemmin.

Seuraavana päivänä olikin jo Millan vuoro synnyttää. Ja synnyttikin isot karut tosi hitaasti. Näiden syntymän välissä meni toista tuntia aikaa (Mammanpojan 3,7kg ja tytön Maija 3,0kg) ja tarvitsi pientä avitusta, sillä tyttö syntyi vähän epäedullisessa tarjonnassa. Maija ei heti ottanut jaloilleen, sen verran synnytyskanavassa varmasti olleet huonossa asennossa. Mutta pienellä avustuksella alkoi nousemaan ylös niinkuin veljensäkkin. Milla hoiti todella kovasti ja oli heti kovin reipas äiti. Pienokaiset saivat ternimaitoa heti tuoreeltaan ja kaikki lähti hyvin alusta lähtien.

Nyt meillä eletään osin pullokaritsa arkea lisämaidon saantiin ja joka päivä nämä söpöläiset kasvavat ja kehittyvät kovaa vauhtia. Töistä on kova kiire kotiin omien ja uuhien lasten luokse. Lapsista syntymän näkeminen oli mielenkiintoista ja varmasti mieliinpainuva kokemus. Taisipa siinä tokan luokan ope ja oppilaat kuulla melkoisen selonteon hiihtomakuulumisia Ilonalta videon kera..

Onneksi minulla on ollut ihania lisäkäsiä auttamassa syöttelyissä 💓Se on niin hellyyttävää seurata ahnaiden karujen pöytätapoja! Ihanaa, että nämä suloisuudet ovat hurmanneet vieraisilla kävijätkin.

   -Martsa

Inka kolmosien kanssa

Metsäretkellä

Metsäretkellä

Eilen olin yhden päivän vapaalla, mikä tarkoittaa pesukoneen täyttöä, ruoan laittoa ja nopee rästihommien purkua. Toki illalla pääsin myös puhumaan ja kouluttamaan elvytyksen saloja. Nyt olen taas pari vuoroa omissa töissä ja poikkean muissa töissä yhden päivän vierailevana tähtenä. Kiirettä pitää, mutta loma jo häämöttää nurkan takana.

Eilen väsäsin uuniin lasagnen, kun oli jäänyt juustokannikoita jääkaappiin. Juustokastikkeeseen ne häviää hienosti ja uuniruoka antaa hetken keskittymisen johonkin muuhun. Ilonan läksyt oli saatu talkuttua ja Viljamin koealue kuulustelut jätin myöhemmälle suosiosta. Koealueen kuulustelu on minusta aika hauskaa, sillä itsekkin voi verestellä asioita ja oppia uusia juttuja. Otan asian siltä kantilta. Eilen oli aiheena ortodoksi- ja katolilainen kirkko.

Päätimme lähteä metsäretkelle Ilonan ja Timon kanssa. Meillä päin Torvelassa lämpiää  talvella kaksi taloa. Hiljaista on näin arkisin teillä, kun taksitkin on lapsikuormat kotiuttanut.  Niinpä päätimme lähteä polttopuumetsiä ihailemaan ja otimme kopukat mukaan lenkille ( ja koirat). En siis edelleenkään nauti ratsastuksesta ;) Hepat narun perään kävelemään. Timo, meidän ponipoika otti Sussun narun jatkeeksi ja menipä ne reipasta tahtia! Ilona talutteli Huimaa, kunnes päätti ettei haluakkaan talutella.. Kiva oli kopsutella talvikelissä ja nälkähän siinä touhussa myös tuli. Hevoset tarhaan ja heinät perään, me sisälle nauttimaan ihansata lasagnesta. Olipa se hyvää, vai saiko ulkoilma vatsan kurnimaan..

  Nautitaan talvesta!  

     -Martsa

Timo ja Sussu otti melkoisen kirin kun kaukana jo menevät. Huima niin kuuliaisesti lompsi Ilonan kanssa <3

MS tänä päivänä arjessamme

MS tänä päivänä arjessamme

Jatkanpa vähän eiliseen postaukseeni jatkoa. Eilinen kertoi ensi hetkistä taudin kanssa. Tänä päivänä tauti kulkee mukanamme kiltisti talutusnarussa jota Timo ohjaa. Se tauti välillä koittaa vetää ja kiskoa, mutta Timo komentaa sen ruotuun. 

Lääkityksiä on kokeiltu erilaisia, ja tänä päivänä lääkitys toimii hienosti. Pahenemisvaiheet ovat vähentyneet radikaalisti, välillä on spastisuutta (lihasjäykkyyttä), kramppailuja vain harvakseltaan, näköhermotulehduksia on ollut, mutta ohi menneet kuitenkin aikansa kalvettuaan. Kolmoishermosärky pääsi taannoin taas yllättämään kamalalla kivulla, mutta meillä on Kuhmoisissa viisas lääkäri ja hyvä MS-hoitotiimi isossa kylässä. Asiat saatiin hetikohta kuntoon. Sairaalareissuja kontrollikäyntejä lukuunottamatta on tosi vähän nykyään. Alkuun niitäkin oli. Rutiinit, tasainen arki, hyvä terveellinen ruoka ja puuhaa rasituksineen sopivassa suhteessa pitää tällä hetkellä taudin taka alalla. Ja huomisesta ei puhuta ;)

Kun Timo sanoo, että väsyttää tiedän että kevenellään vähän arkea. Sohvalla jalat suorana makoilu on ok, kun tiedän että se venyttää takareisiä ja pohkeita. Kun ajetaan rantaan saunalle mönkijällä tai muulla menopelillä tiedän että jalat eivät tottele toivotusti, ei laiskuuttaan. Isoissa ostoskeskuksissa osaan jo rekisteröidä vessojen sijainnin, myös penkit joissa istahtaa.Tai kun heinätöissä mies sanoo, ettei jaksa niin silloin ollaan kriittisillä rajoilla ja ei todella jaksa. Osaan kuunnella kahdella tasolla Timoa. Osaan rivien välistä lukea tiloja. Välillä osaan ennakoida, toisinaan en.

On aikoja ettei kävely kerrasta sujunut edes 50-100 metriä kerrallaan ilman lepotaukoja. Silloin yhteinen puolimarathon Riikassa tuntuikin käsi kädessä maalilinjan yli juosten ihan uskomattomalta suoritukselta. Se oli voitto, henkilökohtainen sellainen. Silti voi kuntoutua vaikka ikinä ei entiseen päästä.

Olemme myös olleet reisussa pyörätuolin kanssa. Homma sujui upeasti lentokentillä. Samoin lentokoneessa olo. Kohteessa olimme varanneet helppokulkuisen hotellialueen joka helpotti liikkumista. Kaupungissa liikuimme pyörätuolin kanssa. Ilona oli pieni ja matkusti kuin prinsessa pyörätuolissa kun ei aina jaksanut kävellä. Siihen mahtui myös hyvin meidän shoppailureissujen ostokset. Tarvittaessa Timo istui siinä alimmaisena tytär sylissä. Se oli hauska reissu ja varsin onnistunut. 

Jos tuolle taudille antaa periksi ja jää sinne omaan koloonsa, se syö ihan kaiken ympäriltä. Kyllä meille sateli hienoja ohjeita talon myynnistä lähtien ihan kaikkea. Me päätimme, että se vain ehkä hidastaa mutta ei saa alkaa määräämään meidän arkea. 

Muutto Nihtilään on lisännyt elämänlaatuamme. Se oli iso uskallus ja vaati rohkeutta hypätä tutusta ja turvallisesta pois. Mutta niin oikea ratkaisu meidän kohdalla.Timo touhuaa metsässä ja nauttii puuhastelustaan. Hän on eläkkeellä ja tekee mitä jaksaa. Välillä puita kaatuu paljon, toisinaan pari puuta. Kuka niitä laskee? Pääasia että voi tehdä ja pystyy. Se elämän katsomus hieman muuttuu. Eläinten hoitaminen pitää sopivasti miehessä liikettä talvisin. Aamuheinää, päiväheinää, iltatallia.. Ei liian pitkiä taukoja paikoillaan ja lihakset pysyy aktiivisena. Pieniä ponnistuksia sopivin väliajoin. Jollei jaksa toisinaan, niin sitten muutetaan arkea kunnes taas jaksaa.

Tietysti puhun nyt MS-taudista meidän perheessä. Tauti on kavala. Se voi olla koko ajan etenevä, aaltomaisesti tai jopa pysähtynyt muoto. Kaikilla potilailla tauti etenee omaa uraansa, ja meillä se vaikuttaa arkeemme näin. Ei voida yleistää tai sanoa mitä milloinkin tapahtuu. Sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen ja yksilöllisesti jokaisella. Tänään näin, huomenna voi kaikki olla jo toisin. Onneksi olen oppinut ennakkomerkkejä tulkitsemaan, milloin oireilu voimistuu normaalista. Timo on itsensä asiantuntija. Keskustelupalstoilla lukiessa muiden  sairastavien kirjoituksia, voimme sanoa olevamme onnekkaita.

Ei tauti ole enää mielessä minulla edes viikottainkaan, koska nyt on tasainen vaihe. Silti joku tuntosarvi kuulostelee alitajuisesti mutta se ei rasita arkea sen enempää. Nyt jos sanon että tauti on tehnyt meistä onnellisimpia ihmisiä niin älkää tuomitko.. Sillä tauti on opettanut elämän täydellistä elämää tässä ja nyt. Ihan pikku jutut tai vastoinkäymiset ei heilauta arkeamme. Mutta pikku onnistumiset taas ovat isoja iloja! Tahti on hidastunut, samalla me näemme rauhassa ympärillemme eri tavoin kuin kiireessä elävät. Metsäretket ovat hienoja juttuja sillä sekään ei ole itsestään selvyys, niinkuin ei mikään. Kaikesta nautitaan eri lailla, arvostus tekemiseen ja aikaansaannoksiin noussut. Ei vain ole itsestään selvyyksiä. 

Kyllä tämä tästä, ei näitä sairauksia voi valita. 

Ihmiset eivät koskaan ymmärrä täysin jotain, ennen kuin he käyvät sen itse läpi. Se on niin totta. Kuvitella voi mutta se ei ole sama asia.

Mutta vähän muutakin. Mammat huilailee paljon nykyään ja ovat tyytyväisiä elämäänsä. Pikku kukkeli elelee tyttöjen kanssa. Ne syövät samasta astiasta ja lampaat tarkasti huolehtii, ettei kukkeli jää alle. Vaikka on erilainen niin aina sekaan mahtuu kun ei ole ahdasmielinen. Enää 8 päivää, sen jälkeen alamme tosissaan ramppaamaan lampolassa ja seuraamaan synnytyksen merkkejä. Saa nähdä montako viikkoa sitä piisaa sitten :D

Mukavaa päivää sinulle, 

  -Martsa

   XXXX

Multippeliskleroosi

 Multippeliskleroosi 

Mikä asia on kamalimpia asioita mitä voisi tapahtua (kuolemaa ei lasketa)? Osaatko miettiä mikä se sinun kohdallasi olisi? Miltä sinusta tuntuisi, jos puolisosi sairastuisi vakavasti ja tauti olisi mukana kuolemaan asti? Miltä se tuntuisi? Jatkaa elämää josta ei tietäisi enää sitäkään vähää eteenpäin. Ei luottoa mitä huomenna tapahtuu.

Kerron miltä minusta tuntui.

Tiedätkö tunteen, kun joku vetää tuolin alta pois. Kun pitäisi istua tuolille ja istuukin tyhjään. Putoaa ja tömähtää niin, että päässä pimenee ja keuhkot tyhjenee ilmasta. Sattuu ja ei pysty sanomaan mitään. Sattuu niin että ajatus ei kulje. Tai kun huomaat että pelkosi käykin toteen. Arpajaiset elämän korteilla ei mennytkään ihan värisuoraa. Kun tuntuu epäreilulta ja halauaisi huutaa niin että korvat menisi lukkoon ja ne soisi kivusta?
Siltä minusta tuntui sinä keväisenä päivänä, kun selvisi monien vuosien oireiden syy; Minkä takia yöt olivat levottomia, oli kipua ja särkyä joihin ei auttanut buranat tai vahvatkaan lääkkeet. Miksi silmän takana särky oli kova ja silmää sumensi. Kasvojen kolmoishermo särky oli viedä järjen. Miksi ei pysynyt suksilla pystyssä, puhumattakaan pimeässä huoneessa. Miksi mies nukkui koko päivän, jollei herätellyt välillä syömään.

 Minulle soitettiin ammattikorkeakouluun juuri ennen isoa tenttiä että nyt tauti on löytynyt ja disgnosoitu. Tentistä en muista mitään muuta kuin, että kyyneleet tuhrivat paikoitellen koepaperin ihan kuin olisin kumittanut sen lähes puhki. En tiedä oliko ne helpotuksen vai surun kyyneleitä. Miten juoksin tentistä koululta suoraan KSKS:aan mieheni luokse. Toisaalta vuosien helvetti oli ohi, kun etsittiin ja epäiltiin syöpää, ALS-tautia tai muuta vakavaa sairautta. Olin helpottunut jossain määrin, toisaalta oli syyllinen jota syyttää ja pelko miten tästä eteenpäin. Tuskaa ei helpottanut että olen ammatiltani sairaanhoitaja ja väistämättä olen urani aikana neurologisia potilaita hoitanut.

Miten vaikeaa oli kun mies johon oli nojannut kuin vuoreen luottaen, ei ollutkaan ehkä enään se, joka ei murtuisi ikinä. Joka aina sanoi että tästä selvitään olipa asia kuinka hankala vain. Ei ollutkaan mikään enää niin varmaa. Ainoastaan se oli varmaa että yhdessä tämän kanssa haluan elää ja rakkauteni ei lopu.

Mietin miten ihmeessä tämäkin meille tuli? Eikö siinä repussa selässämme ollut jo tarpeeksi taakkaa? Mikä on tarpeeksi, missä kohtaa ihminen ei vaan jaksa sitä reppua raahata? Sokkivaihe alkoi, vaikka olimme osanneet tätä ajatellakkin ja paljon asiasta yhdessä puhuttu. Mutta kun diagnoosi oli mustaa valkoisella, magneettikuvat nähtyinä, niin se todentui vaikka siihen kuinka oli valmistellut itseään ja toista. Tuntui, että iso osa arjen vastuusta läiskästiin minulle kysymättä kuinka minä sen kanssa jaksaisin. Jaksoinhan minä- aikani. 

Onneksi minulla oli ystäviä joille pystyin puhumaan ja kertomaan aidosti mitä kävin päässäni läpi. Mutta välillä jouduin puremaan kieltäni, etten sanoisi pahasti kun joku kertoi kuinka rankkaa arki olikaan. Olisin niin ollut valmis vaihtamaan heidän kanssaan osaa. Kertoa mitä arki olisi jos se olisi helvetillistä selviytymistä aamusta iltaan. Missä ei kysytty kuinka siinä helvetin junassa jaksaa, kun se läiskii vaunussa painovoiman ansiosta sivuille, isoa ylämäkeä ylös ja yhtäkkiä alamäkeä alas ja jarruja ei tietenkään ole.Tiedän, se on kovin subjektiivistä kokea asioita. Silti välillä tuntui tosi pahalta, ja tosi yksinäiseltä. Muut suunnitelivat sitkun elämäänsä, kun itse en tiennyt edes ensi yöstä, puhumattakaan seuraavasta päivästä. Tai viikosta. Silloin olin niin yksin. Totaalisen yksin. Elämälle olin katkerakin  välillä. Siltä se minusta tuntui, silloin ihan alussa.

Ei ole salaisuus, että tämä koetteli meitä isosti. Alkoi elämässäni aikakausi joka pikkuhiljaa sumentui ja elämästäni alkoivat värit haalistua huomaamatta. Oli lähellä ettei tauti ottanut meistä niskalenkkiä.

Hammasta purren, mustaa huumoria nauraen ja perkeleitä huutaen olemme selvinneet. Mies vie tautia, ei tauti miestä. Periksi ei parane antaa. Sen kanssa oppii elämään, kiertoteitä voi käyttää kun suoraan ei aina pääse. Tauti on arjessamme, siitä puhutaan oikeilla nimillä ja sanoilla. Taudin kautta on tullut paljon hyvääkin. Elämme tässä ja nyt. Teemme asioita nyt eikä sitkun. Koska ei tiedetä onko mahdollista tehdä enään sitkun. Kukaan ei tiedä huomisesta. Osaamme iloita niin pienistä asioista joihin muut eivät osaa edes kiinnittää elämässään huomiota, menevät vaan kovaa kyytiä eteenpäin. Tauti on lähentänyt meitä hurjasti. Kyllä me tämän kanssa pärjäämme, onneksi huonot päivät ja ajatukset eivät ikinä ole molemmilla samaan aikaan. Kun toinen meinaa notkahtaa niin toinen kannattelee henkisesti. Tai siltä minusta tuntuu.

En voi kertoa asioita kuin omasta puolestani. Timo varmasti kokee asiat omalla laillaan. Jokaisella on oikeus tuntea omalla tavallaan asiat, tärkeintä on vain käsitellä tunteita ja ajatuksia yksin ja yhdessä. Perheenä ja parina. MS-tauti on paska, mutta lohdutamme toisiamme että on niitä paskempiakin tauteja.

hei, carpe diem!

   -Martsa

ps. Timo luki tekstin ennen julkaisua ja sanoi että ihan hyvä kirjoitus mutta nyt kun ajattelee jälkeenpäin niin se diagnoosi oli helpotus :)

Kissanpäiviä

Kissanpäiviä

Niinpä niin, varsinaisia kissanpäiviä vietetty. Olin ihanan pitkillä vapailla, tehden itseä miellyttäviä asioita (toki arkiaskareiden lisäksi). Tosin ratsastus on edelleen ihan tuskaa häntäluuni kanssa, mutta asia mille ei nyt vaan mahda mitään. Ilona kyllä ehdotti jos häntäluun kipsaisi.. 

Pientä pakkasta pidellyt, talven tuntua ja lunta niin ettei taas pariin vuoteen tällaista ole ollutkaan. Hyvää treeniä kahluuttaa heppoja pitkin ohjin ilman satulaa umpihangessa joko pellolla tai auraamattomilla metsätaipaleilla. Kestävyyskuntoa ja lihaksiin voimaa (siis hepoille, ei mulle :D).

Oli myös aikaa pysähtyä miettimään, mitä kaikkea tilalla olemmekaan saatu tehtyä muutamassa vuodessa. Remottia, nurkkien raivausta, metsänhoitoa, ratsastuskenttää, eläintiloja, rantaa ja saunaa.. Välillä pitää oikeasti miettiä mitä aikaansaannoksia onkaan  tehnyt eikä vain puskea eteenpäin. Itsestä ei tunnu lainkaan että edistystä olisi tapahtunut, mutta kun oikein kelailee asioita niin, jopa vain! Näkemäänsä tottuu, mutta ulkopuolinen varmasti näkee muutoksen eritavoin kuin meikäläinen joka jatkuvasti pyörii nurkissa.

Jotenkin hyvä fiilis, monessa asiassa. Perustyytyväisyys omaan oloon ja eloon. Kuinka paljosta voi olla kiitollinen ja onnellinen. Kaikki ei meidän perheessä ole itsestään selvää tai tehdä 5- vuotis suunitelmia. Ei myöskään voida elää sitkun elämää. Mutta just nyt kaikki paremmin kuin hyvin!

Myös odotusta ilmassa, monenlaista. ainakin lampaiden tiineys. Muista asioista myöhemmin sitten ;)

Mukavaa laskiaissunnuntaita ja pitkiä pellavia! 

  -Martsa

Pitkästä aikaa pitkä viikonloppu vapaana. Vuorotyöläisen työvuorolistassa se on aika harvinaista herkkua, toki ihan ymmärrettävistä syistä. Ja tykkään siitä ettei vuorot ole säännölliset, vaan mahtuu arkivapaita jolloin voi hoidella asioita ja vain nauttia kun muut tekee töitä :)
Eilen jo vapaillessani Eemeli kävi Kiian kanssa  (ja keitettiin kahvetta) ja juteltiin kuulumiset. Timo toi lastin Jämsän kyliltä meille porukkaa viikonlopun viettoon. Pauliina ja Niko ovatkin koko viikonlopun meillä kotona. Ihanaa, kaikki lapset kotona käymässä!Huliviliviikonloppu mutta niin hauskaa.

Eilen juoksuttelin Huimaa, sillä en pystynyt ratsastamaan. Häntäluuni otti osumaa (murtui) kaatuessani liukkaissa rappusissa ja samalla löin myös takaraivoni rappuseen. Jalkaa ja käsivartta komeilee luonnon omat tatuoinnit violetinkukertavina. Koetin taannoin ratsastaa mutta siitä ei tullut yhtään mitään, istuin kevyessä istunnassa nojaten kaulaan ja kiersin kenttää.. Voiko sitä edes ratsastamiseksi kutsua vai roikkumiseksi valitusten kera. Tänään sain hommaan vahvistusta, kun Pauliina ratsasti Huiman ja minä taluttelin pikkuista valkoista ponia mukana. Pakkanen nipisteli poskia, mutta mikä on ihanampaa kuin tulla sisälle ja uunissa muhinut monta tuntia karjalanpaisti tuoksui nenään. Lähes suoraan pääsimme syömään.

Tessun ja Taimin hellyttelyhetki

Taimi viihtyy pakkasilla enemmän sisällä ja Tessu kirputtaa Taimia kovasti. Taimi antaa vastalahjaksi karhealla kielellä pusuja (välillä kynsiäkin jos Tessun mielestä Taimissa menee oravasta pienempiä kirppuja ja kirputus menee ihan mahdottomaksi..) Taimi on aina ollut kovin arka kissa, mutta Tessun kanssa se jaksaa kupsuttaa. Mutta Taimi nauttii omasta tilasta ja vapautuu yleensä uunin päällä josta se voi seurailla talon elämää.

Tänään koko porukalla olemme olleet eri kokoonpanoilla ulkoilemassa useaan kertaan. On pulkkamäkeä, lumitöitä, puun kantoa tupaan, lumilinnaa ja sählyä. Paljon märkiä tumppuja uunin kupeessa kuivamassa, toppavaatteita pitkä penkki täynnä ja talvikenkiä isot kasat.

 Tildakin ulkoili vaikka pakkasta reilut -10 astetta. Tildalla onkin siihen tarjoitukseen toppapuku. No eipähän pikku neiti ihan mahdottomia viihtynyt, sohvankolo vei voiton. Sieltä löytyi pikkukoira kiepiltä. Oli kuulemma viime yönkin nukkunut peiton alla Pauliinan kaunalossa..

Timo on taas kasaillut traktorilla pihaan isoja kasoja lunta, jotta lapset saavat tehdä tunneleita lumeen. Tänä vuonna lunta piisannutkin kivasti. Kiva, että ulkona on nyt puuhaa! Syksyllä meinasi mielikuvitus (ja järki) loppua niissä vesisateissa.

Ja lautapelit on taas kaivettu esille. Afrikan tähteä, kimpleä, trivialia ja muita pelejä lapset pelanneet kovasti. Ja pelaajia onkin riittänyt pirtin ja salin ison pöydän ympärille. Olen iloinen, että meillä vielä osataan ja tykätään pelata "vanhan ajan pelejä" eikä päiviä täytä vain puhelimien pelit.Lueskelin sillä välin rauhassa jotain sisustuslehteä ja nukahdin seitinohueen uneen. Päikkärit on ihan parasta! Harvoin maltan kotona päikkäreitä nukkua nykyään. Silloin kun oli päikkäri ikäisiä lapsia oli ihana ottaa tuhiseva mukula kainaloon ja nukahtaa yhteiseen uneen, mutta nyt harvemmin kukaan kainaloon kapsahtaa nukkumaan. Usein supsutellaan päivän kuulumisia tai muutoin nenät vastakkain köllitään mutta ei unia.

Iltatalliin pääsin yksinäni. Tykkään välillä puuhastella rauhassa ja hiljakseen itsekseni. Silloin kun on mahdoton meininki ja meno Nihtilän mäellä, kaipaan omaa hetkeä. Siihen riittää just vaikka lannan luominen, lampaiden kanssa jutustelu ja eläinten ruokinta. Timo tokikin tuli auttamaan minua, sillä se hiivatin häntäluu vaikeuttaa kyykkyyn menoa, kottareiden työntämistä ja turvepaalin hakkaamista palasiksi karsinaan kuivikkeeksi (ovat umpijäässä..).

Taidan lähteä pikkuisten kanssa saunan lämpöön ja illalla iltapalaksi takkamakkaraa. Lauantai illan rutiinit tuovat turvaa ja ihania muistoja. Jo lapsuudessa aina lauantaisin paistoimme pirtin takassa makkaraa tai leivinuunissa paistui uuniperunat. Ne ovat jääneet hyvin muistiin ja jotka rutiineina näköjään halusin jatkaa omille lapsillemme. Kirkonkylän talossa ei ollut takkaa, mutta pönttöuunin hiilloksissa paistuivat yhtä hyvin. Herkullista!

Lokoisaa viikonloppua sinulle!
  -Martsa