Pakkasta ja pyryä

Pakkasta ja pyryä

Talviset kelit tulivat. Ensin eilen oli aamusella -24C pakkasta ja tänään pyryttänyt kunnolla lunta. Eilinen pakkaspäivä jäädytti hevosten juomasangot hetkessä ulkona, ei sillä ettäkö tallissakaan hellelukemissa oltaisi oltu.. Hevosilla on upea ja paksu talvikarva, ne pärjäävät ilman loimituksia ulkona. Meillä ne ulkoilevat yli 12 tuntia päivässä ja saavat heiniä aika vapaasti tarhaan, jolloin pysyvät syöden lämpöisinä.
Sisältä lämmintä vettä ulos ja ulkoa puukoppakaupalla puita sisään (lämmitin talon kaikki uunit, sillä rakastan lämmintä!) Se oli eilisen päivän teema. Hyvää palauttavaa arkijumppaa. Iltapalalle leipasin pitkään nousseen sämpylätaikinan, jossa maut oikein pääsevät oikeuksiinsa. Iltapalalla saunan jälkeen niillä herkuttelimme, paljon voita, juustoa ja leikkelettä kuuman teen kanssa. Simppeliä mutta niin namia!

Eilen myös taas iltatallia tehdessä juttelin Milla ja Inka lampaiden kanssa lampolassa. Äidit alkavat olemaan muhkuja ja makoilevat aika tavalla. Ja niin hellyydenkipeitä. Kovasti piti rapsuttaa, puhua korviin höpösiä ja nuuhkutella. Samalla kun lampaita rapsuttelee, saa omiin käsiin lampaan villasta rasvaa kamalan kuiviin käsiini.  Taas tuli myös mieleen kuivat kantapäätkin, kuinka villatupot voisi laittaa puuvillasukkien sisään paketoiden kantapäät. Tuoksu olisi huumaava lammas, mutta kantapäät tykkäisi. Mutta en nyt eilen keritsemishommiin alkanut sentään.. Tyttöjä siinä rapsutellessa oli taas pakko hellitellä vauvamasuja. Rauhallista paijailua, tunnustella karitsoiden napakoita potkuja masussa ja ihastella ilta toisensa jälkeen niiden liikkeitä. Jotenkin tosi hellyyttävää ja usein tulee mieleen omat vauvan liikkeet, joita oli ihana tunnustella oman vatsan päältä. Liikuttavaa!

Tytöt halusi ryhmäselfien.
 Kas, kun ei vielä äitylit-ryhmään fb;n ;D

Renttu seisoo heinähäkin päällä, jotta näkee kunnolla aidan yli tyttöjä katsoa.
 Lempein silmin pää kallellaan, kuten aina.

Renttu pässi muutti omaan karsinaan, ihan tyttöjen viereen. Ne pääsevät aidan raoista toisiaan haistelemaan ja katselemaan. Mutta varuiksi siirsimme pässin poikamiesboksiinsa, ettei se tylsyyttään hypi tyttöjen selkään tai puske vauvamasuja. Ettei satu mitään kurjaa karitsoiden luomista tai stressiä tuleville äideille. Saavat tytötkin viettää rauhallisen äitiysloman, ennen synnytystä. Renttu auttoi kovasti Timoa karsinan seinän rakennuksessa, ihan kyljessä kiinni piti nuuhkia ja olla päällysmiehenä. Jospa poju olisi tiennyt mitä rakennettiinkaan.. Mutta hyvin kaikki sopeutui muutostöihin. Tyttöjen seuraksi jäi pikku kukko lampolaan, se ei mahdu kanalaan. Siellä alkaa armoton kukkotappelu samantein. Kukkeli asuu sitten lampaiden kanssa sulassa sovussa. Se on kovin suloinen, ettei sitä raaski päästää kiekumaan taivaan kanalaumaan, vaan koetan keksiä jonkun toisen ratkaisun. Jos joku huolisi pikku kukkelin kotiinsa, saisi hakea..

Tänään kävin Taysissa koulutuksessa taas vaihteeksi aiheena palovammapotilas. Paljon tuttua, mutta aina jotain uuttakin. Kiva oli nähdä tuttuja samalla ja saada lounas nenän eteen. Siellä on paikalla yleensä Pirkanmaan joka kolkasta porukkaa, kaikki ensihoitoon enemmän tai vähemmän liittyen eli samanhenkisyyttä koko auditorion verran.
Kotona illalla odotti iltatallia, aika reilusti lunta joten lapiointiin piti alkaa, että kottikärryt lantakuormineen edes jotenkin liikkuisi eteenpäin (juu, on meillä raksa, jolla lumityöt tehdään, mutta ei sillä voi aurata tietä lantalaan ja rappujen edustoja ja pihapolkuja). "Pikku" hiki saatiin siis tänäänkin ja kroppa kiittää!
Jospa nyt asettuisi sohvan nurkkaan ja ottaisin pieneimmän mukelon kainaloon. Kuuntelisi vielä hetken hänen juttuja ja sitten unten maille.
Mukavaa viikkoa sinulle!
   -Martsa

Romulaanista ratsastuskentäksi

Romulaanista ratsastuskentäksi

Kyllästytti pellolla ratsastus. Ei tasaista ja aina joku heinäntuppu kompastutti. Useampi voltti samassa kohtaa muodosti uran, joka kostautuu heinäpellossa multaisena polkuna. Metsätiet oli koluttu ja koulukiemurat (ne vähäiset joita osataan) keskellä tietä ei vaan tunnu kivalta. Ei selkeää linjaa tai suoraa kulmaa. Puu tai kivi merkkinä mistä voltti lähti kaartumaan. No olikos se tuo näre vai seuraava.. Eli kauniin pyöreät voltit kutistui toisinaan rusinaksi. Pidän maastoilusta kovasti, mutta rajansa se on talkkunan syönnilläkin. Kaipasin tasaista kenttää, aitoja ympärille hahmottamaan urien muotoitumista ja turvallista ja hyvää pohjaa ratsukolle. Myös tytöille parempia ratsastusolosuhteita. Onneksi mínulla on hyvin ymmärtäväinen mies (ja pitkäpinnainen). 

Kerroin visioitani välillä kun unta odottelin, tai taas villin maastolenkin jälkeen kun paasasin elämän vääryyttä jarruttomista hevosista tai ihan vaan vaatimattomasti vaadin tehdä meille mahdollisuus tasamaa ratsastukseen.

Paikka ratsastuskentälle oli mahdollista tehdä. Ainoa pikkuriikkinen mutta ol,i että siinä kentällä kasvoi lapsen ranteen paksuista pusikkoa joka oli täynnä rautahökötyksiä, auton raatoja ja paikalleen mädäntyneitä lautataapeleita. Lupaus auttaa työpäivien jälkeen ja vapaapäivinä. Kantaa, repiä, harata, nostaa, mitata (ja olla välillä hiljaa). Luja usko yhdessä tekemiseen. Romulaanin alla oli parikymmentä vuotta sitten hyvä ja kantava sorapohja, joka oli vain päässyt rönsyilemään kauniisti sanottuna. 

Loputtomalta tuntuva urakka

Urakka alkoi suunnittelulla, mihin kohtaan ja minkä kokoista kenttää suunnittelimme. Sen jälkeen puun kaadoilla, romulavan täytöllä, siistimisellä ja lautakasojen purkamisella. Sen jälkeen traktorin etukuormaajalla juurien repimistä, tasoittelua pikku ala kerrallaan. Homma oli hidasta ja puuduttavaa. Tuntui ettei se romu ja ryönä lopu ikinä. 

Mutta alkoihan sieltä juurien ja heinän alta löytymään hyvä sepelipohja. Se antoi intoa jatkaa projektia. Sitä välillä intoutui niin työn touhuun, että selkä huusi hoosiannaa ja etukuormaaja täyttyi kymmeniä kertoja kivikasoista joita sinne pyöriteltiin kyytiin. Useampi peräkärryllinen kivikuormia ajettiin kentältä pois. Kädet rakuloilla ja naama hiekkäpöllystä mustana sitä puurrettiin. Lapset keitti välillä kahvia kun en malttanut taukoilla.

Timo on onneksi niin paljon kenttiä tasoitellut ja teitä lanaillut aikanaan, että silmä harjaantunut katsomaan kenttää vaikka ei korkokeppejä ja lasereita meillä apuvälineinä ollut. Välillä en olisi malttanut töihin lähteä kun Timo jäi päiväksi touhuamaan kentän kanssa. Toisinaan sain edistymisestä kuvia puhelimeeni. Useana iltana rantasaunan jälkeen fyysisesti ittensä raataneena loppuun kaaduimme sänkyyn, ei ollut uniongelmia, eikä juurkaan tarvetta punttisalille. Kentän koko alkoi hahmoittumaan 17x 32m alueeksi. Ei virallinen koko todellakaan, mutta meille maatiaisille oikein oivallinen tila. Riittänee koska maksimissaan 2 ratsastaa samaan aikaan. 

Kentältä pyörittelimme jäätäviä kiviä, mitä nousi sepelin uumenista ylös. Toisinaan mietin, että ihan hullun hommaa uhrata kaikki liikenevä vapaa aika kentän tekoon, mutta kentän kuluihin oli varattu rahaa 0 euroa (löpökulut muutama kymppi), niin silloin ei tilailla paikalle kaivureita, ripeitä miehiä ajamaan maata kuutiotolkulla ja lanoja tasaamaan. Niin se olisi ollut pikku homma, muutaman päivän rypistys, mutta hinta olisi saanut minut nieleskelemään. Joten tiukka ote rautaharaan ja haravoimaan kaikki pikkulapsen nyrkin kokoa isommat kivet pois. Ja niitähän riitti. Sulki silmät ja avasi, tuntui että niitä oli tullut räpäyksessä miljoona lisää. Nukkumaan käydessä kiviä vilisteli silmisssä. Ja aina vaan niitä tuli lisää.. ja lisää..

Tasausta, juurien repimistä, lanausta ja harausta..

Maasta nousi pressuja joita oli ollut lautataapeleiden
 päällä aikoinaan.

Alkaa näyttämään jo hyvältä!

Vihdoin kuitenkin tiukan uurastamisen jälkeen pääsimme ajamaan hiekkaa kentälle. Sitä onneksi löytyy meidän mailta, ettei siihenkään tarvinnut panostaa sen enempää. No, tietysti oma homma oli niistä hiekkaröykkiöistä kerätä (yllätys yllätys) kiviä. Ja juuria, sillä halpisversion hiekan ajossa ei ollut hiekkaseulaa. Tartuin rakkulaisin käsin taas rautaharaan.. Hiekan ajoa tarktorin peräkärryllä tuli useampi reissu. Taisi laskut mennä sekaisin 30 hiekkalavallisen jälkeen.
Timo lanasi, tasoitti ja taas ajoi lisää hiekkaa. Olen niin iloinen, että on hänen kaltainen mies joka ymmärtää vaimon tarpeet ja unelmat. Ja toteuttaa niitä valittamatta. On taito osata iloita myös toisen kautta asioista. Timo osaa.
Välillä väsy purkautui lapion heittelyllä hiekkakasaan, turhautuneena potkin kiviä ja kirosin kuin tukkijätkä. Silti vieressä mies kysyy rauhallisesti, mihin kipataan seuraava kasa hiekkaa. Silloin aina tiesin, että tästä tulee joskus valmis. Ja kuka sai väsyraivarit? Minä.  Kuka kuunteli turhautumistani? Timo. On se hieno mies 💗

Hiekkaa, lasteittain hiekkaa. Välillä haraa ja taas hiekkaa..

Aita ympärille.

Tasailun jälkeen alkoi rullaaminen kentällä jotta hiekka painuisi ja näkisimme minne vielä tarvitsemme lisää. Haraa, kiviä ja juuria.. Selkäjumia, vatsalihasten työskentelyä ja rakkuloita. Mutta kenttä valmistui. Saimme naapureilta heidän vanhat aitatolpat heidän piha aidasta. Kierrätetty ne meidän kentän tolpiksi. Aitalankana paksu nailonlanka. Kenttä näytti tosi kivalta. Kova työ kannatti. Kustannukset nousivat jonkin verran. Löpöön meni 50e, yksi eturengas paikattavaksi n. 30e ja renkaan pultit taisi maksaa 35e. Omalle työlle ei lasketa hintaa,  Timo urakoi useamman kellon ympäryksen kentän parissa. Muilla teetätettynä hinta olisi kolminumeroinen. Mutta nyt meillä on meille riittävä kenttä, jossa voimme ratsastaa. Ilona voi turvallisesti ratsastella, sillä aidat hieman jarruttaa heppoja. Kylläpä siitä onkin paljon iloa. Seuraava urakka on asettaa valot kentälle, jotta näemme ratsastaa pimeänkin aikaan. Sitten se lähentelee täydellisyyttä.

Nyt nukkumaan, öitä!
   -Martsa

Ilona ja Tosi -Huima pikkiriikkisen testaamassa kenttää. Kuulemma hyvin menee!

Vauvakuumetta

Vauvakuumetta

Mikä siinä on, että vauvakuume valtaa toisinaan vahvasti ja on kovempi kuume kuin männä vuonna tammikuussa sairastettu keuhkokuume?

Vastasyntyneen ihmettelyä, luomisen tuskaa ja se harras hetki kun kaikki ovat hiljaa ja keskittyy uuteen tulokkaaseen. Foorumeilla vertaillaan vatsojen kokoa, ravinnon saantia ja synnytyksen merkkejä. Tehdään viime hetken hankintoja ja suunnitellaan tiukasti asumisjärjestelyitä tulevaisuudessa. Toisille se merkkaa myös laajennuksia asumuksiinkin. Kokeneet jakavat siellä tietoa auliisti ja netti on täynnä tietoa. Niitä minäkin luen ja suunnittelen. Hykerryttävää ja ihanaa! Ensimmäinen La olisi 19.2 jos on tärpännyt tai sitten siirtyy..

Ennen kuin kukaan alkaa kaupassa minun vatsaani arvioimaan ja onnittelemaan sen enempää, niin puhun lampaistani. Renttu muutti meille syksyllä ja onkin osoittautunut innokkaaksi pässiksi. Toivomme kovin, että vauvoja meille syntyisi keväällä. Karitsoita!! Olemme kuitenkin harrastelampureita, joten lampaitani ei ole ultrattu, en ole käyttänyt astutusvöitä, puhumattakaan maaleista. Joten luonnonmukaisesti mennään ja katsotaan mitä tapahtuu. Ruokinta on ollut niin, että saavat heinää koko päiväisesti, kauraa reilusti päivässä ja kivennäislisää jotta tiineys olisi kaikinpuolin ravinnon puolesta hyvä. 

Tietysti kun toivon niin kovin perheenlisäystä lampolaan, niin minusta tytöt ovat pyöristyneet (tai sitten olen syöttänyt ne oikein hyvin!) Milla ja Inka pötköttelevät paljon ja ovat rauhallisia. Pässikin rauhottunut mukana. Eilen illalla tyttöjen vieressä paijasin vatsoja, isot ovat (liikkeitä  en tuntenut.. Stetareilla en kuunnellut kuitenkaan vielä) ja  tissit kasvaneet aiemmasta. Täytyy keritseminen hoitaa ennen ensimmäistä mahdollista syntymäaikaa, jolloin vatsaa on helpompi arvioida, tarvittaessa havaita synnytyksen alkavan nälkäkuoppien seurailulla ja pikku karujen helpompi löytää tarvittaessa maitobaarille. Laskettuaika on laskettu siitä, kun Renttu muutti samaan tilaan. Eli tokko nyt saman tien olisi saanut karut alkunsa, mutta edes joku suuntaa antava aika.

Voi miten jännää!! Seuraillaan tilannetta.

  -Martsa 

Mahdollisesti tuleva äiti

Keittiöremonttia

Keittiöremonttia 

Keittiö oli remontoitu viimeksi 70-luvulla. Se oli keltaisen ja oranssin sävyinen punaisella muovimatolla. Oli myös tiedossa, että keittiön vesiputki oli vuotanut seinän ja lattian väliin useita vuosia tai ehkä oikeammin toistakymmentä vuotta. Joten pienellä kauhulla avasimme keittiön lattian. Lattia oli pettänyt pirtin oven kohdalta ja tiskikaapissa tuoksui ei niin terveeltä. 

Muovimatto lähti hyvin irti lattiasta jonka alla oli selkeästi mätä lattia. Tiskikaapin ja pirtin oven kohdalta löytyi selkeä märkä ja mädäntynyt kohta, hirret olivat pehmeät mutta onneksi ovat paksua tekoa. Ne käsiteltiin Boracol aineella ja poistimme hirsistä pehmentyneet pois. Alimmaisia hirsiä jouduimme vaihtamaan myös. Timo hulahti itse asiassa mädästä rossipohjalattiasta läpi talon alle. Onneksi siinä ei käynyt hullummin! Rossipohjalattia tehtiin kokonaan uudelleen. Purut poistettiin ja ne oli poltettava homeiden takia.  Lattioihin tuli ekovilla rossipohjaan. 

Tässä kuvassa tiskikaapi sijainnut. Myös verannalle menevä ovi tukittiin.
Tämä kulma oli pahin ja eniten kärsinyt vesivahingosta vuosien ajan.

Keittiö alkaa hahmottumaan. Seiniin paneloitu pystypaneli, ovi verannalle poistettu käytöstä
ja tilalle tuli ikkuna valoa tuomaan. Tiskipöydän kohdalle tuli meillekkin vesipiste ja astianpesukonepaikka.
Yläkaappeja ei tule, vain avohyllyt.

Vanha puuhella sai jäädä sijoilleen, sillä se tuo nopeasti lämmön ja nautin sen tuomasta kotoisasta lämmöstä suunnattomasti. Pakkasaamuina rakastan tehdä siihen tulet ja sen kupeessa juoda aamukahveet. Samoin kuparihuuva on toimiva ja jäi paikoilleen. hellan taakse laatoituksena isoa laattaa jotka ovat helppo pitää puhtaana.
Keittiökaapit ovat ikeasta Metod rungoista kasattu ja oviksi tulivat ihanat valikoimasta poistuneet valkoiset ovet.

Uusi ja vanha hella kohtaavat ja sulassa sovussa mahtuivat huuvan alle. Ikkunan edustalle jouduimme vähän "säveltämään tasoja sillä ikkunat ennen tehtiin niin matalalle. Runkoja madallettiin niin, että ne pysyvät linjassa mutta siihen on mahdollista laatikkojaolla saada toimiva laatikosto.

Välikamarin ovi ja ruokailukulmaus.
Alkaa näyttämään pikkuhiljaa keittiöltä!
 Tässä kuvassa näkyy katon malli hyvin

Keittiö alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä miltä pitikin. Lattiassa tammilaminaatti, joka ei ollut kyllä hyvä idea. Se tuntuu jalkaan viileältä ja kopisee laminaatille tunnusomaisesti vaikka alla on askeläänieristematto. Eikä vaan sovi vanhaan taloon, se oli virhe!

Katto maalattu himmeällä maalarinvalkoisella maalilla. Katossa on ns" pulpettikatto" jonka ehdottomasti halusin säilyttää.

Jäätävä ja pahimpia urakoita kertakaikkiaan tässä talossa. Pahin oli ehdottomasti vessasaunakompleksi.. Siellä oli koko väliseinä mätä ja kosteutta myös rutkasti.

Keittiö on mielestäni ihan toimiva ja kotoisa. Myös kahdella seinällä olevat ikkunat tuovat valoa. Näin jälkeenpäin ikkunan alla oleva työtaso on ihan paras, sillä se on minulle sopivan korkea. Olen sen verran lyhyt ja siinä on hyvä touhuta ja leipoa erkonomisesti.

 Nyt kiiruusti nukkumaan, Moikka!
  -Martsa

Hyvää joulua joka kotiin!

Riisipuuroa aamutuimaan koko perheelle.
 Lapset nukkuvat vielä, hetki vielä hiljaisuutta.

 Hyvää joulua joka kotiin!

Kuvat kertokoon puolestaan joulutunnelmia Nihtilästä. 

Nautitaan joulusta ja sen sanomasta. Pidetään toisistamme huolta ja rakastetaan koko sydämestämme.

Joulu on ihanaa, lasten jännityksestä punoittavat posket, tulisilla hiilillä oloa pienimmillä. Kaikilla hetki vain olla. 

  

Välikamarin uuniin teimme tulet, ulkona tuulenpuuskat
vilutteli ja vaalea auringon kajo kurkisteli arasti puiden takaa.

Koko perhe koolla, kohta jouluaterialle nauttimaan herkuista.
Pellavaliinat silitettynä ja ihanat kupariset kynttiläjalat koristavat ruokapöytää.

Kynttilänvaloa kalevala taulujen kera.

Hautausmaalla käynti kuuluu jouluumme. Kynttilät luovat valoa ja lohtua. Pieni kyynel kimmeltää joka joulu silmäkulmassani, mielessä muistot mummuista, muista sukulaisista ja ystävistä. Myös meidän enkelivauvoille sytytämme oman kynttilän, enkulit kulkevat sydämessäni aina.

Lumoava Rakkain koru.
"Sinun lämpösi äärellä avaan silmäni ja sydämeni."
Sain tämän korun mieheltäni lahjaksi.

Joulutohinaa

Joulutohinaa

Taitaapa useassa töllissä ja torpassa olla jouluntuoksua ja omat perinteiset tupsutukset käynnissä. Me emme poikkea valtavirrasta tässä asiassa. Eilen olin vielä töissä ja tyytyväisin mielin pääsin kuin pääsinkin ilman ylitöitä kotiin jouluvapaiden viettoon.

Taisi minulla olla vielä takkikin päällä töistä tullessa, kun heitin perunat kattilaan kiehumaan illalla jotta perunalaatikko saa rauhassa imeltyä uunin pankolla yön yli.

Timo oli iltaa vasten lämmittänyt leivinuunin jotta tänään sinne menee uunillinen joululaatikoita paistumaan ja muhimaan. Olen useana vuonna tehnyt äidilleni joululahjaksi joululaatikot. Ei jää hyllyyn pölyttymään joululahjaksi saamat kipot ja kupot ja äiti saa vuorostaan nauttia "valmiista" joulusta. Toki hän tulee siskoni kanssa meille aattona syömään ja viettämään joulua. Myös vanhimmat lapsetkin saapuvat kotiin, ainakin joksikin aikaa.

Meillä tuoksuu ihanan herkulliselle, ensi yönä kinkku menee uuniin ja saamme herätä aattona herkulliseen tuoksuun.

Tein huomiseksi jälkiruuaksi vaniljapannacottaa mansikoilla. Se on taivaallista ja rakastan pannacottaa ihan hirveesti. Voisinkin helpon pannacotta ohjeen antaa jakoon muillekkin herkkusuille.

Vaniljainen Pannacotta 

1 vaniljatanko

5dl kuohukermaa

1dl sokeria

3 liivatelehteä

500g mansikoita

raastettua sitruunan kuorta

Keittele halkaistu pitkittäin vaniljatanko, kerma ja sokeri noin 2-3min. Jäähdytä hieman. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Ota tangot pois kermaseoksesta ja raaputa pikkulusikalla simenet tangoista lisaa kermaseokseen. Sekoita liivatelehdet kermaseoksen sekaan. Kaada astiaan ja anna rauhassa jäähtyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia. Lisää tarjoillessa ihana mansikkasurvos johon lisätty sitruunan kuorta. Tarjoile herkku.

Kahville tein piparkakun makuisen hyydykekakun, jos sitä joku (minä jaksan!!) jaksaa syödä. Kuusi tuodaan tänään sisälle ja sidotaan kattoon kiinni, koska usein sekin joulun pyhinä on ollut kumollaan. Siitä ei voi syyttää ihmisiä, vaan nelijalkaisia ystäviämme. 

Sisällä alkaa jouluhommelit olemaan siinä mallissa, että minä taidan lähteä lumipyryyn ratsastamaan ja nauttimaan vapaapäivästä.

Ikkunoiden takaa saattaa vielä tänään tonttu kurkistaa, muistetaan olla nätisti. Tosin meidän ikkunoiden takana (yllätys yllätys) löytyy useimmiten Huima..

  Ihanaa joulun aikaa rakkaat lukijat!

     -Martsa

Maton tekoa

Maton tekoa

Ihanaa, vielä tämä päivä vapaata! Heräsinkin vallan myöhään Ilonan kömpiessä viekkuun peiton alle. Timo oli kahvetta jo keitellyt ja hoitanut aamuruokinnan tallissa. Kiireetön aamu on ihan ykkösjuttuja ja harvinaista herkkua. Väsymys ei varsinaisesti ole kaikonnut kirkasvalolampusta huolimatta. Eikä tämän aamun hämäryys ainakaan helpottanut sitä. Odotan jo pitkiä jouluvapaita, jolloin voin olla vaan villasukissa ja pyjamassa (jos maltan).

Ratsastamassa kävin Huimalla. Sussu jäi tarhaan katselemaan, kun pellolla rämmitytin Huimaa. Vähän  lumesta vastetta hevoselle. Yllättävän paljon sitä lunta kaikkiaan on tullutkin. Ohjat pitkinä talsi menemään ja sai venyttää kaulaa pitkäksi. Tessu oli myös mukana vouhottamassa. Timo aurasi ratsastuskentän, mutta pohja on sula niin odotan pientä pakkasta jolloin pohja pysyisi tasaisena ja paremmin ylläpidettävänä talven ajan. Ja tietysti parempi ratsastaa.

Tänään ei hötkyilty ja vaahdottu mihinkään, eikä kyllä jumitettukkaan. Jokainen touhusi yhdessä tai erikseen omiaan. Minä selailin joululehtiä ja iltäpäivästä kannoin matontekeleeni pirtin lattialle levälleen. Ihana leivinuunin lämmössä sitä virkata lattialla. Äitini oli "Sulo Vileninä" ostanut paksua villalankaa kun halvalla sai. Äiti ei keksinytkään sille käyttöä ja minä perin ne sitten.
Olen pitkään etsinyt meille mattoja. Löydänkin usein ihania, mutta hinnat huimaa ja tieto että koirataloudessa maton kestävyys ja pestävyys joutuu koetukselle. Ja taas halvemmat matot eivät joko värityksiltään tai malliltaan istu pirtin puulattialle. Odottaessani rikastumista tai sopivaa mattoa päätin tehdä sen itse virkkuukoukulla ja sillä villalangalla. Tämä matto on ollut vaiheessa jo useamman hetken, välillä tehnyt ja taas ollut unohduksissa. Siitä arviolta tulee 130x 160cm, eli kohtalaisen iso matto. En osaa virkata mitään kauniita mattoja joita meiltä kuitenkin löytyy pari pyöreää. Ne onkin meille tullut Timon serkun vaimon käsistä, joka on todella näppärä  siinä(kin) hommassa.
Kohtalaisen rankkaa istua lattialla ja tehdä noin isoa mattoa, sillä sylissä sitä ei enää käännellä. Nyt puuttuu enään viimeinen raita ja päättely. Mahdollisesti jouluna pääsee ihan lattialle maton virkaa hoitamaan. Vaan ei tarvinnut yksin mattoa tehdä kun Eppu ja Tilda koira koemakasivat mattoa tiukasti ja Eppu myös kokeili kuinka hyvin sen saa tassuilla muokattua mieluisaksi mytyksi. Taisi kelvata, sillä tasainen kuorsaus vierestä kuului..

Voi rakkaus näitä koiria, jotka ovat kyllä niin läsnä päivän touhuissa.

Jostain syystä lapsetkin innostuivat tulla viereen  pelaamaan twisteriä. Tessukin pelasi mukana, istui tasapepuin keskellä twistermattoa ja kovin ylpeänä läsnäolostaan. Vähän oli tiellä, sillä koiran alle jäi useampikin väripampula joten se toi omat haasteensa peliin. Aika solmuun mukulat menivätkin!
 Mukava päivä taas takana touhuineen. Illalla kävimme saunassa ja lapset kävivät välillä lauteilta puhtaassa lumessa kieriskelemässä ja vilvoittelemassa.

Huomenna onkin työaamu, joten nyt unten maille.

Toffeekestit

Toffeekestit

Mitä ihmettä on tapahtunut? En ole vielä kertaakaan tänä joulun alla värkännyt meille toffeeta! Tänään havahduin, kun vapaapäivän kunniaksi luin reseptikirjoja. Niitä ei muulloin kerkiä vilkaisemaankaan. Kaivoin vähän jouluruoka
ohjeita, ihania leivonnaisreseptejä ja toffeeohjekkin löytyi.

Pakko oli korjata lähes katastrofi ja Iisakkia sählystä hakiessa passitin Timon kaupasta hakemaan kuohukermaa.

Nyt keitellään parikymmentä minuuttia imelää lientä kasaan, seuraten sen kuplintaa. Joka joulunalus sinne kuumaan liemeen on pakko ahneuksissaan sormensakkin tunkea ja polttaa.. Mutta on se hyvää!

Kun toffee on valmista, kaadan sen vuokaan jonka olen vuorannut leivinpaperilla ja paloittelen suun mukaisiksi paloiksi. Toffee ei meidän talossa pilaantumaan pääse, joten en osaa sanoa kauanko se säilyy. Keittoaikaa voi lyhentää jos haluaa pehmeää toffeeta ja taas vastaavasti pidentää jos haluaa kovaa ja sitkeää. Itse pidän sitkeänkovasta. Tästä pystyy myös tekemään nekkuja mitä lapsena aina herkuttelimme.

Laitan tähän toffeen ohjeen jos sinäkin haluat kokeilla ja syödä toffee överit ;)

Toffee

Toffee kiehuu kattilassa

2dl kuohukermaa

2dl tummaa siirappia

2dl sokeria

Keitä paksupohjaisessa kattilassa kunnes seos on 120 astetta, (tai vesilasiin tiputtaessa nökäre ja kaada vesi sieltä pois. Jos toffeesta voi pyörittää pallon, niin se on valmista.) Aikaa voi kulua jopa 20 minuuttia. Kaada leivinpaperilla vuorattuun astiaan ja jäähtyneenä pilko palasiksi.

Lahjana tai viemisenä aikaa magee juttu!

jäähtymässä..

Pitkästä aikaa olikin sellainen reippaampi työputki, ja puolikuntoisuutta ollut havaittavissa pienen lämpöilyn kera. Voimat ja puhti vähän hukassa mutta omanlaistaan rauhoitumista sitä kautta.

Eilen olin tyttöjen kanssa Jyväskylässä illalla ostoksilla. En niinkään joulumuistamisia ostamassa vaan Pauliinalle vähän käyttövaatetta. Tapasimme joka vuotiseen tapaan Pauliinan kummitädin ja perinteiseen tapaan nautimme joulukahvit kahvilassa. Hetki istua rauhassa, vaihtaa kuulumiset ja halit. Ihana huomata että ystävyys säilyy, vaikka välimatkat ovat välillä olleet yli tuhatkin kilometriä, eri elämäntilanteet ja vaiheet. Voi olla oma itsensä ja rehellinen itselle ja hänelle, ilman että tarvitsee miettiä mitä toinen ajattelee. Usein olemme eri mieltäkin mutta se ei ystävyyttä riko, sillä perusasioista olemme kuitenkin samaa mieltä.

Mutta voi mahdoton tuota markkinajoulua. Huikeaa tulitusta ja tykitystä joulun johdosta, vilkkuvia valoja ja äkeitä stressaantuneita ihmisiä työpäivän päätteeksi. Se kiire on tarttuvaa, jollei pidä varaansa. Katselin sitä vauhtia ja kiirettä, asia vain tarkentui mielessäni. Ihan kohta hypätään autoon ja ajetaan maalle. Ihan pilkkopimeään metsään jossa ainoa ääni on tuulen humina. Sen hetken jaksan tuota markkinameininkiä, tietäen että pääsen sieltä sekamelskasta aikanaan pois.

Tämä päivä onkin mennyt himmaillen kotosalla kuunnellen enkelikellojen kilinää, hevosten heinän rouskutusta ja kellon tikitystä. 

Mukavaa viikoloppua kaikille!

       -Martsa

100- vuotias Suomenneito

100- vuotias Suomenneito

Kiitollisena, liikuttuneena ja kovin hartaana istun pirtissäni yli 200 vuotta vanhalla penkillä. Tässä penkillä on eräskin kulkija aikoinaan nukkunut. Oma pappani oli sodassa, raskaana olleelle mummulle sanoi vain, että jos tyttö syntyy niin nimeksi tulisi Raili. Railihan tytöstä tuli, kiireellä tulikin. Kesken peltohommien Irma mummuni synnytti pihatalomme kammarissa. 

Valitettavasti en saanut tutustua pappoihini, he kuolivat ennenkuin maailmasta mitään ymmräsin. Timon pappa eturintamalla oli joukon jatkona, haavoittuenkin. Aikanaan oli paluu normaaliin arkeen sodasta hänellä, niinkuin monella muullakin sangen hankalaa. Ei niistä juuri puhuttu avoimesti.

Minun sukupolvi vielä kantaa sodan perimää, isovanhempien puhumattomuutta sodasta, vanhempiemme saamaa mallia heiltä. Mutta minun lapsillani ei ole ehkä enää niin selkeää kuvaa Suomen historiasta ja sodasta. Ne ovat vain tekstejä tai sanoja jonkun suusta. Ei siellä olleiden ihmisten, niinkuin minun sukupolvellani vielä on. Omalla kunnioituksellamme ja kiitollisuudella voimme siirtää jälkipolville jotain arvokasta mikä ei ole ollut itsestäänselvyys. 

Toisinaan vanhusten silmistä valui kyynel, kun kuulivat iltahuudon, elämää juoksuhaudoissa tai finlandian. Välttämättä sodasta ei puhuttu tai muisteltu, mutta sieltä vanhuksen syvimmistä muistilokeroista nousi ylös jotain joka liikutti heitä hyvin syvästi. Toisinaan kymmenien vuosienkin jälkeen nousi öisin painajaisia uniin ja kovaa sydäntä särkeää huutoa, hätä oli kova. Tuntematon sotilas saatettiin kuitata, että eipähän sitä tarvitse kahtoa kun on omin silmin rintamalla nähnyt sen hävityksen. 

Tänään salimme ikkunassa palaa kaksi kynttilää, koti ja isänmaa. Salin hirret kun osaisivat puhua, kertoisivat ne varmasti sodasta. Irma mummuni teki verhoja ja pöytäliinoja käytöstä poistetuista kangassäkeistä, joissa kuljetettiin jauhoja. Hän kirjaili verhot ja pöytäliinat kauniisti, yhdisteli säkit toisiinsa mhdollisimman huomaamattomasti ja laittoi ne sievästi esille. Tänä päivänä ne koristavat salin ikkunoissa, samaiset jauhosäkit kauniisti kirjailtuina. Ei mummullakaan varmasti kotijoukoissa ollut raskaana helppoa, odotella rintamalta postia. Tuliko siellä paperin välissä rintalaatta vai miehensä käsialalla kirjoitettu kirje. 

Kiitollisin ja nöyrin mielin juhlimme 100 vuotiasta Suomea. Asiat voisivat olla toisinkin- paljon huonommin. Olkaamme kiitollisia siitä, mitä meillä on ja kannetaan vastuu ja kunnioitus itsenäisyydestä eteenpäinkin. Kiitos!

           -Martsa

Kiitos kuuluu myös suomenhevoselle!

Välikammarin remontti

Välikammarin remontti 

Välikammari on tällä erää meidän vanhempien valtakuntaa. Me nukumme siinä, ja voin kertoa että liikenne huoneessa on hurjaa. Varsinkin ruuhka aikana, eli aamuisin ja iltaisin.. Ja sen vuoksi se on siis meidän makkarina. Välikammari on läpikulkuhuone, eli siitä on kulku keittiöön ja saliin. 

Huone oli 70-luvulla remontoitu. Huonetta oli silloin madallettu ja ikkunat muutettu isoiksi ruuduiksi. Lattioihin oli lähinnä reunoihin laitettu lasivillaa ja paikoin siellä tuuli humisi lankkujen alla ja näin ollen myös jalkaan todella viileä. Seiniin oli laitettu tekstiilihaltex levy ja lastulevyä. Silloin varmasti tyylikäs valinta mutta nyt niin last season. Huone riisuttiin lähes alkutekijöihinsä. Ikkunasta vipattiin romua ulos ja oven kautta

Kamarin lattian alta. Oviaukko saliin päin.
Huone oli hyvin vihreä, kuten haltex levyistä huomaa

uutta sisään. Näin ne hommat meillä etenee... Touhussa mukana oli taas koko kattilakunta. Hengityssuojaimet oli välttämättömät, sillä hiiren pas*** oli ja virtsa haisi. Lattian alta löytyi hiiren tuhoja ja tuulen käytäviä (ja ihan mahdoton huiku). Ei ihme että putket talvisin jäätyivät meillä lapsuudessa. Nyt vesiputket tulevat pinta asennuksena jolloin vuodot huomataan ja meillä ei ole niin kylmää enään että jäätyisivät.

Pojat ovat saaneet tehdä remonttia meidän kanssa,
aika monta hommaa tietävätkin
ja ei ihan peukalo keskellä kämmentä ole. Eemelillä purkuduunia..

Seiniä repiessä alas, löysin upeita tapetin jäämistöjä. Ihanat käsin maalatut tapetit olivat ennen koristaneet huonetta. Harmi ettei se ollut lainkaan pelastettavissa.

Huonehan on ihanan valoisa, kun molemmissa päissä huonetta on ikkunat (itään ja länteen). 

Lattia maalattu permolla, kuten salin ja peräkammarin lattia.
Uunin edustalle tehtiin valu mahdollisia laattoja varten (edelleen laatoittamatta kun löytyisi sopivat laatat..)

Ihana kuviointi tapeteissa ollut aikanaan.

Purkamisen jälkeen pääsimme lattiaan laittamaan ekovillaa, tervapaperia ja lankut tapituksiinsa takaisin. Seiniin levytys ja paperitapetit paperiliisterillä liisteröiden. Ja taas oli luvassa listojen hiomista ja maalausta oviin ja ikkunoihin. Mutta pikkuhiljaa huone muuttui valoisaksi ja viihtyisäksi.

Tämän hetken kuvia valmiista huoneesta ei pysty ottamaan, sillä tavarapaljous pursuaa (viikkaamattomat pyykit, piirongin päällinen tursuaa joulumuistamisia ja joulupapereita ja villakoiriakin on nurkissa nukkumassa). Lupaan laittaa niitäkin, kunhan meillä on siivouspäivä.. 

Mukavaa viikon alkua kaikille!

K-raudasta löytyi kaunis ja hillitty
talon henkeen sopiva tapetti.
Pohjaltaan harmahtava ja kuvio valkea.

Valoa pimeyteen

Valoa pimeyteen

Kirjaimellisesti. Ensinnäkin lunta satanut koko päivän välillä enemmän ja välillä vähemmän.  Joka tapauksessa niin, että kurainen maisema muuttui puhtaan valkoiseksi ja sopivasti joulukadun avajaisiin. Tuli heti paljon jouluisempi olotila ja olipa autoillessa laitettava soimaan raskasta joulua cd;ltä. 

5 nisseä tuuletti talvista keliä  radion katveessa.

Toisekseen kirkasvalolamppu löysi tiensä minun yöpöydälle. Luulin, etten enää omista koko lamppua. Jossain vaiheessa pojat (tällä kertaa Eemeli ja Timo..) tarvitsivat sitä valon lähteeksi johonkin äärimmäisen tarkkaan jobiin. Yleensä kun pojille jotain lainaa niin varmuutta ei ole että sen takaisin saisin siinä kunnossa, kuin lähtiessä jollei ollenkaan. No sieltäpä se löytyi- perunakellarista. En sano mitään enkä enempää mutta lamppu siis toimii ja sehän riittää. Se ei ole ikinä ollutkaan mikään kaunokainen. Ja kirkasvalo lampuista mahdetaan olla montaa mieltä. Niin minäkin olen. Mutta jos vitamiinit, terveellinen ruoka ja ulkoilu on kokeiltu virkistäytymiskeinoina ja se ei ole auttanut, niin silloin kannattaa kokeilla lamppua. Meille se tuli jostakin, ilman isoa hankkimis sessiota. Olen sen seurassa usean piemeän syksyn viettänyt ja uskon "valaistumiseen". Toki muina talvina olemme poikenneet aurinkoa tapaamassa etelässä. Mutta nyt aloitan ammentamisen valon loisteessa aamuni. Tiedän, että olen armottoman myöhässä, sillä sitä olisi pitänyt käyttää syksystä asti. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. 

Ensimmäinen joulukalenterin luukkukin avattu ja lapsilla on omat sukat takan reunalla roikkumassa. Jokaisella lapselle olen ommellut samantyyliset sukat heidän ollessaan ihan pikkiriikkisiä ja jemmassa oli tuleville lapsosille. Jokaisessa sukassa  komeilee kunkin lapsen alkukirjain. Tein myös lasten serkuille myös samanlaiset sukat aikanaan. Sukkiin ilmaantuu öisin yllätyksiä. Sepä se sitten vähän jännittikin kuopusta. Viljamia vähän nauratti sukkatouhut. Antaakin olla, silti sinne on aina niin kiva aamuisin kurkistaa. Viljaminkin.

Nyt nukkumaan, kovasti puuhasteltu koko päivä, joten tokko unta kovin kauaa tarvitsee odotella.

Ihanaa joulukuuta ja lokoisaa viikonloppua!

     -Martsa

Ilonan ja IIsakin sukat, tuplavuorella. Ja minun mummun vanhoilla pitseillä koristellut.