ju

ju

lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulutohinaa

Joulutohinaa


Taitaapa useassa töllissä ja torpassa olla jouluntuoksua ja omat perinteiset tupsutukset käynnissä. Me emme poikkea valtavirrasta tässä asiassa. Eilen olin vielä töissä ja tyytyväisin mielin pääsin kuin pääsinkin ilman ylitöitä kotiin jouluvapaiden viettoon.
Taisi minulla olla vielä takkikin päällä töistä tullessa, kun heitin perunat kattilaan kiehumaan illalla jotta perunalaatikko saa rauhassa imeltyä uunin pankolla yön yli.
Timo oli iltaa vasten lämmittänyt leivinuunin jotta tänään sinne menee uunillinen joululaatikoita paistumaan ja muhimaan. Olen useana vuonna tehnyt äidilleni joululahjaksi joululaatikot. Ei jää hyllyyn pölyttymään joululahjaksi saamat kipot ja kupot ja äiti saa vuorostaan nauttia "valmiista" joulusta. Toki hän tulee siskoni kanssa meille aattona syömään ja viettämään joulua. Myös vanhimmat lapsetkin saapuvat kotiin, ainakin joksikin aikaa.
Meillä tuoksuu ihanan herkulliselle, ensi yönä kinkku menee uuniin ja saamme herätä aattona herkulliseen tuoksuun.
Tein huomiseksi jälkiruuaksi vaniljapannacottaa mansikoilla. Se on taivaallista ja rakastan pannacottaa ihan hirveesti. Voisinkin helpon pannacotta ohjeen antaa jakoon muillekkin herkkusuille.

Vaniljainen Pannacotta 

1 vaniljatanko
5dl kuohukermaa
1dl sokeria
3 liivatelehteä
500g mansikoita
raastettua sitruunan kuorta

Keittele halkaistu pitkittäin vaniljatanko, kerma ja sokeri noin 2-3min. Jäähdytä hieman. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Ota tangot pois kermaseoksesta ja raaputa pikkulusikalla simenet tangoista lisaa kermaseokseen. Sekoita liivatelehdet kermaseoksen sekaan. Kaada astiaan ja anna rauhassa jäähtyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia. Lisää tarjoillessa ihana mansikkasurvos johon lisätty sitruunan kuorta. Tarjoile herkku.

Kahville tein piparkakun makuisen hyydykekakun, jos sitä joku (minä jaksan!!) jaksaa syödä. Kuusi tuodaan tänään sisälle ja sidotaan kattoon kiinni, koska usein sekin joulun pyhinä on ollut kumollaan. Siitä ei voi syyttää ihmisiä, vaan nelijalkaisia ystäviämme. 

Sisällä alkaa jouluhommelit olemaan siinä mallissa, että minä taidan lähteä lumipyryyn ratsastamaan ja nauttimaan vapaapäivästä.
Ikkunoiden takaa saattaa vielä tänään tonttu kurkistaa, muistetaan olla nätisti. Tosin meidän ikkunoiden takana (yllätys yllätys) löytyy useimmiten Huima..

  Ihanaa joulun aikaa rakkaat lukijat!
     -Martsa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

NIhtilän Napero Ja Antero

  No niinpä Pikku- Musta aikanaan sai karitsat, tarkalleen ottaen 22.3. potrat pojat eli pässit. Pässit kävivät maidolla heti kättelyssä hie...