100- vuotias Suomenneito

100- vuotias Suomenneito

Kiitollisena, liikuttuneena ja kovin hartaana istun pirtissäni yli 200 vuotta vanhalla penkillä. Tässä penkillä on eräskin kulkija aikoinaan nukkunut. Oma pappani oli sodassa, raskaana olleelle mummulle sanoi vain, että jos tyttö syntyy niin nimeksi tulisi Raili. Railihan tytöstä tuli, kiireellä tulikin. Kesken peltohommien Irma mummuni synnytti pihatalomme kammarissa. 

Valitettavasti en saanut tutustua pappoihini, he kuolivat ennenkuin maailmasta mitään ymmräsin. Timon pappa eturintamalla oli joukon jatkona, haavoittuenkin. Aikanaan oli paluu normaaliin arkeen sodasta hänellä, niinkuin monella muullakin sangen hankalaa. Ei niistä juuri puhuttu avoimesti.

Minun sukupolvi vielä kantaa sodan perimää, isovanhempien puhumattomuutta sodasta, vanhempiemme saamaa mallia heiltä. Mutta minun lapsillani ei ole ehkä enää niin selkeää kuvaa Suomen historiasta ja sodasta. Ne ovat vain tekstejä tai sanoja jonkun suusta. Ei siellä olleiden ihmisten, niinkuin minun sukupolvellani vielä on. Omalla kunnioituksellamme ja kiitollisuudella voimme siirtää jälkipolville jotain arvokasta mikä ei ole ollut itsestäänselvyys. 

Toisinaan vanhusten silmistä valui kyynel, kun kuulivat iltahuudon, elämää juoksuhaudoissa tai finlandian. Välttämättä sodasta ei puhuttu tai muisteltu, mutta sieltä vanhuksen syvimmistä muistilokeroista nousi ylös jotain joka liikutti heitä hyvin syvästi. Toisinaan kymmenien vuosienkin jälkeen nousi öisin painajaisia uniin ja kovaa sydäntä särkeää huutoa, hätä oli kova. Tuntematon sotilas saatettiin kuitata, että eipähän sitä tarvitse kahtoa kun on omin silmin rintamalla nähnyt sen hävityksen. 

Tänään salimme ikkunassa palaa kaksi kynttilää, koti ja isänmaa. Salin hirret kun osaisivat puhua, kertoisivat ne varmasti sodasta. Irma mummuni teki verhoja ja pöytäliinoja käytöstä poistetuista kangassäkeistä, joissa kuljetettiin jauhoja. Hän kirjaili verhot ja pöytäliinat kauniisti, yhdisteli säkit toisiinsa mhdollisimman huomaamattomasti ja laittoi ne sievästi esille. Tänä päivänä ne koristavat salin ikkunoissa, samaiset jauhosäkit kauniisti kirjailtuina. Ei mummullakaan varmasti kotijoukoissa ollut raskaana helppoa, odotella rintamalta postia. Tuliko siellä paperin välissä rintalaatta vai miehensä käsialalla kirjoitettu kirje. 

Kiitollisin ja nöyrin mielin juhlimme 100 vuotiasta Suomea. Asiat voisivat olla toisinkin- paljon huonommin. Olkaamme kiitollisia siitä, mitä meillä on ja kannetaan vastuu ja kunnioitus itsenäisyydestä eteenpäinkin. Kiitos!

           -Martsa

Kiitos kuuluu myös suomenhevoselle!