ju

ju

perjantai 1. joulukuuta 2017

Valoa pimeyteen

Valoa pimeyteen


Kirjaimellisesti. Ensinnäkin lunta satanut koko päivän välillä enemmän ja välillä vähemmän.  Joka tapauksessa niin, että kurainen maisema muuttui puhtaan valkoiseksi ja sopivasti joulukadun avajaisiin. Tuli heti paljon jouluisempi olotila ja olipa autoillessa laitettava soimaan raskasta joulua cd;ltä. 
5 nisseä tuuletti talvista keliä  radion katveessa.

Toisekseen kirkasvalolamppu löysi tiensä minun yöpöydälle. Luulin, etten enää omista koko lamppua. Jossain vaiheessa pojat (tällä kertaa Eemeli ja Timo..) tarvitsivat sitä valon lähteeksi johonkin äärimmäisen tarkkaan jobiin. Yleensä kun pojille jotain lainaa niin varmuutta ei ole että sen takaisin saisin siinä kunnossa, kuin lähtiessä jollei ollenkaan. No sieltäpä se löytyi- perunakellarista. En sano mitään enkä enempää mutta lamppu siis toimii ja sehän riittää. Se ei ole ikinä ollutkaan mikään kaunokainen. Ja kirkasvalo lampuista mahdetaan olla montaa mieltä. Niin minäkin olen. Mutta jos vitamiinit, terveellinen ruoka ja ulkoilu on kokeiltu virkistäytymiskeinoina ja se ei ole auttanut, niin silloin kannattaa kokeilla lamppua. Meille se tuli jostakin, ilman isoa hankkimis sessiota. Olen sen seurassa usean piemeän syksyn viettänyt ja uskon "valaistumiseen". Toki muina talvina olemme poikenneet aurinkoa tapaamassa etelässä. Mutta nyt aloitan ammentamisen valon loisteessa aamuni. Tiedän, että olen armottoman myöhässä, sillä sitä olisi pitänyt käyttää syksystä asti. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. 
Ensimmäinen joulukalenterin luukkukin avattu ja lapsilla on omat sukat takan reunalla roikkumassa. Jokaisella lapselle olen ommellut samantyyliset sukat heidän ollessaan ihan pikkiriikkisiä ja jemmassa oli tuleville lapsosille. Jokaisessa sukassa  komeilee kunkin lapsen alkukirjain. Tein myös lasten serkuille myös samanlaiset sukat aikanaan. Sukkiin ilmaantuu öisin yllätyksiä. Sepä se sitten vähän jännittikin kuopusta. Viljamia vähän nauratti sukkatouhut. Antaakin olla, silti sinne on aina niin kiva aamuisin kurkistaa. Viljaminkin.
Nyt nukkumaan, kovasti puuhasteltu koko päivä, joten tokko unta kovin kauaa tarvitsee odotella.

Ihanaa joulukuuta ja lokoisaa viikonloppua!

     -Martsa

Ilonan ja IIsakin sukat, tuplavuorella. Ja minun mummun vanhoilla pitseillä koristellut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

NIhtilän Napero Ja Antero

  No niinpä Pikku- Musta aikanaan sai karitsat, tarkalleen ottaen 22.3. potrat pojat eli pässit. Pässit kävivät maidolla heti kättelyssä hie...