Uuden elämän alku

Uuden elämän alku

Niinhän siinä tietysti kävi, että tulihan se talven kylmin pakkasjakso. Ja tietysti juurikin silloin meillä alkoi karitsoinnit. Aina talliin mennessä sitä alkoi jo lampolaan kurkkimaan kaula pitkällä ja kuulostellen mikä meininki tytöillä. Onneksi olin lasten kanssa hiihtolomalla, kun meillä alkoi tapahtumaan. Aamulla olin jo kiinnittänyt huomiota Inkan hännänalusen punoitukseen ja turvotukseen. Samoin häntä oli kuin olisi "irti". Tiedossa oli, että ihan pikapuoliin varmasti tapahtuu. Syömättömyyttä tytöillä ollut jo jonkin aikaa, joka on kovin poikkeavaa meidän herkkupepuille.
Illalla Timo soitti tallista, kun oli käynyt katsomassa taas tyttöjä että äkkiä tänne nyt se syntyy!
Ja voi ihmettä, vesipussihan siellä jo oli ja kiivaasti uuhi supisteli lipoen huuliaan. Taisi siinä ensikertalaista ihmetyttää että mitäs tämä nyt on. Rauhassa pötkötteli ja rauhoittelimme Inkaa. Pian sieltä syntyikin pikkuruinen poika.

Inka synnyttää ensimmäistään.
Hienosti näkyi sorkat ja pieni nenu oikessa asennossa tuleva.

Voi sitä hämmästelyä ja kauneutta, pienokainen joka aloittaa elämänsä ja ottaa ensimmäisen hengenvedon. Inka lipoi vauvansa puhtaaksi, kunnes poltot alkoivat uudelleen ja tyttönen syntyi. Siinä riitti meille myös kuivaamista ja virottelua, jotta veri alkaa kiertämään ja nopsaan kuivaksi. Tallissa onneksi saatiin lämmitettyä, niin ettei ihan kylmä ollut. Ja vielä alkoi Inka kieppumaan levottomasti ja pyöräytti vielä toisen pojan. Inka oli niin huumaantunut pienistään että nuoli kylläkin ne puhtaaksi, ei päästänyt maidolle vaan pyöri alta karkuun. Myös kovin väsynyt rassu oli kovasta ponnistelusta. Juotin Inkalle elektrolyyttinestettä jotta toipuisi nopsaan ja saisi maidon nousemaan. Mutta aika välinpitämätön lapsistaan oli ja yritin hieroa, lypsää ja laittaa karuja syömään onnistumatta.

Inka ja kolme muutaman minuutin ikäistä karua kainalossa. Niin hellyyttävää!

Onneksi olin etukäteen sopinut ihanan paikallisen maitotilallisen kanssa, että jos tulee tiukka paikka maidon kanssa, niin saan hakea heiltä lehmänmaitoa. Nyt se tiukka paikka tuli. Timo lähti maidonhaku reissulle.

Kylläpä siinä lapsilla riitti ihasteltavaa ja ihmeteltävää kerta kaikkiaan pieniä katsellessa. Synnytyskin oli varsin jännää seurattavaa!

Pian tosiaan kävi ilmi että Inka oli lopen väsähtänyt synnytyksestä ja minulla nousi huoli pärjääkö uuhi ja pienokaiset. Uuhi sai punaviinistäkin huikkaa, jota käytetään toisinaan synnytyksen jälkeen uuhilla joilla hankaluuksia alkuun pienten kanssa. Valitettavasti meillä se ei auttanut  tai sitten en antanut viiniä tarpeeksi :D
Tein pienille lehmän ternimaitoon lampaille sopivan rasvaista juotavaa. Laitoin litraan 1 kananmunan, ripaus suolaa, ruokalusikallinen hunajaa, ruokalusikallinen ruokaöljyä ja desi kermaa/piimää. Ja siitä alkoi tuttipullottelu näiden kanssa. Alkuun parin tunnin välein pari vuorokautta, sitten pikkuhiljaa välejä pidentäen.
Kakkiainen oli isoin poika 3kg, Täpläjalka 2,6kg ja Ilta 2,4kg.

Nämä syntyivät 157 vuorokautta siitä, kun pässimme Renttu muutti tyttöjen luo. Eli hyvin osui kiimaruokinta, keritseminen ja pässin kuvioon tulo. Kerrottakoon, että lampaiden kiimaa voidaan vähän manipuloida juurikin ruokinnalla ja keritsemisellä. Ja syksyisin lampaat ovat helpommin muutoinkin kiimassa. Varsinkin suomenlampaat!

Pikkuiset saivat pikkiriikkiset villapaidat päällensä lämmittämään pieniä kylkiään. Yöllä pakkanen huiteli kuitenkin -23 asteessa.
Ensimmäinen yö oli minullekkin levoton. Väsy painoi luomia ja jännitys helpottui, tokikin tilalle tuli huoli uuhesta. Aamulla soitin eläinlääkärille lämmön mittauksen jälkeen (normaalisti uuhen lämpö 38-39peräsuolesta mitattuna) kipulääkitykseen. Kuumetta ei onneksi ollut (kohtutulehdus tai utaretulehdus yleisiä) Onneksi oli hevosten lääkkeitä ja niihin sain annostuksen ja pystyin aloitamaan hoidon puhelinkonsultaation jälkeen. Lampaan lääkitseminen on vähän erilaista sillä ne ovat märehtijöitä, sen vuoksi annostuksetkin erilaisia. Inka toipui pikuhiljaa, parina päivänä annoin lääkkeen ja pienet murutkin pääsivät imemään tisua. Paitsi Täpläjalka, josta kerron myöhemmin.

Seuraavana päivänä olikin jo Millan vuoro synnyttää. Ja synnyttikin isot karut tosi hitaasti. Näiden syntymän välissä meni toista tuntia aikaa (Mammanpojan 3,7kg ja tytön Maija 3,0kg) ja tarvitsi pientä avitusta, sillä tyttö syntyi vähän epäedullisessa tarjonnassa. Maija ei heti ottanut jaloilleen, sen verran synnytyskanavassa varmasti olleet huonossa asennossa. Mutta pienellä avustuksella alkoi nousemaan ylös niinkuin veljensäkkin. Milla hoiti todella kovasti ja oli heti kovin reipas äiti. Pienokaiset saivat ternimaitoa heti tuoreeltaan ja kaikki lähti hyvin alusta lähtien.

Nyt meillä eletään osin pullokaritsa arkea lisämaidon saantiin ja joka päivä nämä söpöläiset kasvavat ja kehittyvät kovaa vauhtia. Töistä on kova kiire kotiin omien ja uuhien lasten luokse. Lapsista syntymän näkeminen oli mielenkiintoista ja varmasti mieliinpainuva kokemus. Taisipa siinä tokan luokan ope ja oppilaat kuulla melkoisen selonteon hiihtomakuulumisia Ilonalta videon kera..

Onneksi minulla on ollut ihania lisäkäsiä auttamassa syöttelyissä 💓Se on niin hellyyttävää seurata ahnaiden karujen pöytätapoja! Ihanaa, että nämä suloisuudet ovat hurmanneet vieraisilla kävijätkin.

   -Martsa

Inka kolmosien kanssa

Metsäretkellä

Metsäretkellä

Eilen olin yhden päivän vapaalla, mikä tarkoittaa pesukoneen täyttöä, ruoan laittoa ja nopee rästihommien purkua. Toki illalla pääsin myös puhumaan ja kouluttamaan elvytyksen saloja. Nyt olen taas pari vuoroa omissa töissä ja poikkean muissa töissä yhden päivän vierailevana tähtenä. Kiirettä pitää, mutta loma jo häämöttää nurkan takana.

Eilen väsäsin uuniin lasagnen, kun oli jäänyt juustokannikoita jääkaappiin. Juustokastikkeeseen ne häviää hienosti ja uuniruoka antaa hetken keskittymisen johonkin muuhun. Ilonan läksyt oli saatu talkuttua ja Viljamin koealue kuulustelut jätin myöhemmälle suosiosta. Koealueen kuulustelu on minusta aika hauskaa, sillä itsekkin voi verestellä asioita ja oppia uusia juttuja. Otan asian siltä kantilta. Eilen oli aiheena ortodoksi- ja katolilainen kirkko.

Päätimme lähteä metsäretkelle Ilonan ja Timon kanssa. Meillä päin Torvelassa lämpiää  talvella kaksi taloa. Hiljaista on näin arkisin teillä, kun taksitkin on lapsikuormat kotiuttanut.  Niinpä päätimme lähteä polttopuumetsiä ihailemaan ja otimme kopukat mukaan lenkille ( ja koirat). En siis edelleenkään nauti ratsastuksesta ;) Hepat narun perään kävelemään. Timo, meidän ponipoika otti Sussun narun jatkeeksi ja menipä ne reipasta tahtia! Ilona talutteli Huimaa, kunnes päätti ettei haluakkaan talutella.. Kiva oli kopsutella talvikelissä ja nälkähän siinä touhussa myös tuli. Hevoset tarhaan ja heinät perään, me sisälle nauttimaan ihansata lasagnesta. Olipa se hyvää, vai saiko ulkoilma vatsan kurnimaan..

  Nautitaan talvesta!  

     -Martsa

Timo ja Sussu otti melkoisen kirin kun kaukana jo menevät. Huima niin kuuliaisesti lompsi Ilonan kanssa <3

MS tänä päivänä arjessamme

MS tänä päivänä arjessamme

Jatkanpa vähän eiliseen postaukseeni jatkoa. Eilinen kertoi ensi hetkistä taudin kanssa. Tänä päivänä tauti kulkee mukanamme kiltisti talutusnarussa jota Timo ohjaa. Se tauti välillä koittaa vetää ja kiskoa, mutta Timo komentaa sen ruotuun. 

Lääkityksiä on kokeiltu erilaisia, ja tänä päivänä lääkitys toimii hienosti. Pahenemisvaiheet ovat vähentyneet radikaalisti, välillä on spastisuutta (lihasjäykkyyttä), kramppailuja vain harvakseltaan, näköhermotulehduksia on ollut, mutta ohi menneet kuitenkin aikansa kalvettuaan. Kolmoishermosärky pääsi taannoin taas yllättämään kamalalla kivulla, mutta meillä on Kuhmoisissa viisas lääkäri ja hyvä MS-hoitotiimi isossa kylässä. Asiat saatiin hetikohta kuntoon. Sairaalareissuja kontrollikäyntejä lukuunottamatta on tosi vähän nykyään. Alkuun niitäkin oli. Rutiinit, tasainen arki, hyvä terveellinen ruoka ja puuhaa rasituksineen sopivassa suhteessa pitää tällä hetkellä taudin taka alalla. Ja huomisesta ei puhuta ;)

Kun Timo sanoo, että väsyttää tiedän että kevenellään vähän arkea. Sohvalla jalat suorana makoilu on ok, kun tiedän että se venyttää takareisiä ja pohkeita. Kun ajetaan rantaan saunalle mönkijällä tai muulla menopelillä tiedän että jalat eivät tottele toivotusti, ei laiskuuttaan. Isoissa ostoskeskuksissa osaan jo rekisteröidä vessojen sijainnin, myös penkit joissa istahtaa.Tai kun heinätöissä mies sanoo, ettei jaksa niin silloin ollaan kriittisillä rajoilla ja ei todella jaksa. Osaan kuunnella kahdella tasolla Timoa. Osaan rivien välistä lukea tiloja. Välillä osaan ennakoida, toisinaan en.

On aikoja ettei kävely kerrasta sujunut edes 50-100 metriä kerrallaan ilman lepotaukoja. Silloin yhteinen puolimarathon Riikassa tuntuikin käsi kädessä maalilinjan yli juosten ihan uskomattomalta suoritukselta. Se oli voitto, henkilökohtainen sellainen. Silti voi kuntoutua vaikka ikinä ei entiseen päästä.

Olemme myös olleet reisussa pyörätuolin kanssa. Homma sujui upeasti lentokentillä. Samoin lentokoneessa olo. Kohteessa olimme varanneet helppokulkuisen hotellialueen joka helpotti liikkumista. Kaupungissa liikuimme pyörätuolin kanssa. Ilona oli pieni ja matkusti kuin prinsessa pyörätuolissa kun ei aina jaksanut kävellä. Siihen mahtui myös hyvin meidän shoppailureissujen ostokset. Tarvittaessa Timo istui siinä alimmaisena tytär sylissä. Se oli hauska reissu ja varsin onnistunut. 

Jos tuolle taudille antaa periksi ja jää sinne omaan koloonsa, se syö ihan kaiken ympäriltä. Kyllä meille sateli hienoja ohjeita talon myynnistä lähtien ihan kaikkea. Me päätimme, että se vain ehkä hidastaa mutta ei saa alkaa määräämään meidän arkea. 

Muutto Nihtilään on lisännyt elämänlaatuamme. Se oli iso uskallus ja vaati rohkeutta hypätä tutusta ja turvallisesta pois. Mutta niin oikea ratkaisu meidän kohdalla.Timo touhuaa metsässä ja nauttii puuhastelustaan. Hän on eläkkeellä ja tekee mitä jaksaa. Välillä puita kaatuu paljon, toisinaan pari puuta. Kuka niitä laskee? Pääasia että voi tehdä ja pystyy. Se elämän katsomus hieman muuttuu. Eläinten hoitaminen pitää sopivasti miehessä liikettä talvisin. Aamuheinää, päiväheinää, iltatallia.. Ei liian pitkiä taukoja paikoillaan ja lihakset pysyy aktiivisena. Pieniä ponnistuksia sopivin väliajoin. Jollei jaksa toisinaan, niin sitten muutetaan arkea kunnes taas jaksaa.

Tietysti puhun nyt MS-taudista meidän perheessä. Tauti on kavala. Se voi olla koko ajan etenevä, aaltomaisesti tai jopa pysähtynyt muoto. Kaikilla potilailla tauti etenee omaa uraansa, ja meillä se vaikuttaa arkeemme näin. Ei voida yleistää tai sanoa mitä milloinkin tapahtuu. Sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen ja yksilöllisesti jokaisella. Tänään näin, huomenna voi kaikki olla jo toisin. Onneksi olen oppinut ennakkomerkkejä tulkitsemaan, milloin oireilu voimistuu normaalista. Timo on itsensä asiantuntija. Keskustelupalstoilla lukiessa muiden  sairastavien kirjoituksia, voimme sanoa olevamme onnekkaita.

Ei tauti ole enää mielessä minulla edes viikottainkaan, koska nyt on tasainen vaihe. Silti joku tuntosarvi kuulostelee alitajuisesti mutta se ei rasita arkea sen enempää. Nyt jos sanon että tauti on tehnyt meistä onnellisimpia ihmisiä niin älkää tuomitko.. Sillä tauti on opettanut elämän täydellistä elämää tässä ja nyt. Ihan pikku jutut tai vastoinkäymiset ei heilauta arkeamme. Mutta pikku onnistumiset taas ovat isoja iloja! Tahti on hidastunut, samalla me näemme rauhassa ympärillemme eri tavoin kuin kiireessä elävät. Metsäretket ovat hienoja juttuja sillä sekään ei ole itsestään selvyys, niinkuin ei mikään. Kaikesta nautitaan eri lailla, arvostus tekemiseen ja aikaansaannoksiin noussut. Ei vain ole itsestään selvyyksiä. 

Kyllä tämä tästä, ei näitä sairauksia voi valita. 

Ihmiset eivät koskaan ymmärrä täysin jotain, ennen kuin he käyvät sen itse läpi. Se on niin totta. Kuvitella voi mutta se ei ole sama asia.

Mutta vähän muutakin. Mammat huilailee paljon nykyään ja ovat tyytyväisiä elämäänsä. Pikku kukkeli elelee tyttöjen kanssa. Ne syövät samasta astiasta ja lampaat tarkasti huolehtii, ettei kukkeli jää alle. Vaikka on erilainen niin aina sekaan mahtuu kun ei ole ahdasmielinen. Enää 8 päivää, sen jälkeen alamme tosissaan ramppaamaan lampolassa ja seuraamaan synnytyksen merkkejä. Saa nähdä montako viikkoa sitä piisaa sitten :D

Mukavaa päivää sinulle, 

  -Martsa

   XXXX

Multippeliskleroosi

 Multippeliskleroosi 

Mikä asia on kamalimpia asioita mitä voisi tapahtua (kuolemaa ei lasketa)? Osaatko miettiä mikä se sinun kohdallasi olisi? Miltä sinusta tuntuisi, jos puolisosi sairastuisi vakavasti ja tauti olisi mukana kuolemaan asti? Miltä se tuntuisi? Jatkaa elämää josta ei tietäisi enää sitäkään vähää eteenpäin. Ei luottoa mitä huomenna tapahtuu.

Kerron miltä minusta tuntui.

Tiedätkö tunteen, kun joku vetää tuolin alta pois. Kun pitäisi istua tuolille ja istuukin tyhjään. Putoaa ja tömähtää niin, että päässä pimenee ja keuhkot tyhjenee ilmasta. Sattuu ja ei pysty sanomaan mitään. Sattuu niin että ajatus ei kulje. Tai kun huomaat että pelkosi käykin toteen. Arpajaiset elämän korteilla ei mennytkään ihan värisuoraa. Kun tuntuu epäreilulta ja halauaisi huutaa niin että korvat menisi lukkoon ja ne soisi kivusta?
Siltä minusta tuntui sinä keväisenä päivänä, kun selvisi monien vuosien oireiden syy; Minkä takia yöt olivat levottomia, oli kipua ja särkyä joihin ei auttanut buranat tai vahvatkaan lääkkeet. Miksi silmän takana särky oli kova ja silmää sumensi. Kasvojen kolmoishermo särky oli viedä järjen. Miksi ei pysynyt suksilla pystyssä, puhumattakaan pimeässä huoneessa. Miksi mies nukkui koko päivän, jollei herätellyt välillä syömään.

 Minulle soitettiin ammattikorkeakouluun juuri ennen isoa tenttiä että nyt tauti on löytynyt ja disgnosoitu. Tentistä en muista mitään muuta kuin, että kyyneleet tuhrivat paikoitellen koepaperin ihan kuin olisin kumittanut sen lähes puhki. En tiedä oliko ne helpotuksen vai surun kyyneleitä. Miten juoksin tentistä koululta suoraan KSKS:aan mieheni luokse. Toisaalta vuosien helvetti oli ohi, kun etsittiin ja epäiltiin syöpää, ALS-tautia tai muuta vakavaa sairautta. Olin helpottunut jossain määrin, toisaalta oli syyllinen jota syyttää ja pelko miten tästä eteenpäin. Tuskaa ei helpottanut että olen ammatiltani sairaanhoitaja ja väistämättä olen urani aikana neurologisia potilaita hoitanut.

Miten vaikeaa oli kun mies johon oli nojannut kuin vuoreen luottaen, ei ollutkaan ehkä enään se, joka ei murtuisi ikinä. Joka aina sanoi että tästä selvitään olipa asia kuinka hankala vain. Ei ollutkaan mikään enää niin varmaa. Ainoastaan se oli varmaa että yhdessä tämän kanssa haluan elää ja rakkauteni ei lopu.

Mietin miten ihmeessä tämäkin meille tuli? Eikö siinä repussa selässämme ollut jo tarpeeksi taakkaa? Mikä on tarpeeksi, missä kohtaa ihminen ei vaan jaksa sitä reppua raahata? Sokkivaihe alkoi, vaikka olimme osanneet tätä ajatellakkin ja paljon asiasta yhdessä puhuttu. Mutta kun diagnoosi oli mustaa valkoisella, magneettikuvat nähtyinä, niin se todentui vaikka siihen kuinka oli valmistellut itseään ja toista. Tuntui, että iso osa arjen vastuusta läiskästiin minulle kysymättä kuinka minä sen kanssa jaksaisin. Jaksoinhan minä- aikani. 

Onneksi minulla oli ystäviä joille pystyin puhumaan ja kertomaan aidosti mitä kävin päässäni läpi. Mutta välillä jouduin puremaan kieltäni, etten sanoisi pahasti kun joku kertoi kuinka rankkaa arki olikaan. Olisin niin ollut valmis vaihtamaan heidän kanssaan osaa. Kertoa mitä arki olisi jos se olisi helvetillistä selviytymistä aamusta iltaan. Missä ei kysytty kuinka siinä helvetin junassa jaksaa, kun se läiskii vaunussa painovoiman ansiosta sivuille, isoa ylämäkeä ylös ja yhtäkkiä alamäkeä alas ja jarruja ei tietenkään ole.Tiedän, se on kovin subjektiivistä kokea asioita. Silti välillä tuntui tosi pahalta, ja tosi yksinäiseltä. Muut suunnitelivat sitkun elämäänsä, kun itse en tiennyt edes ensi yöstä, puhumattakaan seuraavasta päivästä. Tai viikosta. Silloin olin niin yksin. Totaalisen yksin. Elämälle olin katkerakin  välillä. Siltä se minusta tuntui, silloin ihan alussa.

Ei ole salaisuus, että tämä koetteli meitä isosti. Alkoi elämässäni aikakausi joka pikkuhiljaa sumentui ja elämästäni alkoivat värit haalistua huomaamatta. Oli lähellä ettei tauti ottanut meistä niskalenkkiä.

Hammasta purren, mustaa huumoria nauraen ja perkeleitä huutaen olemme selvinneet. Mies vie tautia, ei tauti miestä. Periksi ei parane antaa. Sen kanssa oppii elämään, kiertoteitä voi käyttää kun suoraan ei aina pääse. Tauti on arjessamme, siitä puhutaan oikeilla nimillä ja sanoilla. Taudin kautta on tullut paljon hyvääkin. Elämme tässä ja nyt. Teemme asioita nyt eikä sitkun. Koska ei tiedetä onko mahdollista tehdä enään sitkun. Kukaan ei tiedä huomisesta. Osaamme iloita niin pienistä asioista joihin muut eivät osaa edes kiinnittää elämässään huomiota, menevät vaan kovaa kyytiä eteenpäin. Tauti on lähentänyt meitä hurjasti. Kyllä me tämän kanssa pärjäämme, onneksi huonot päivät ja ajatukset eivät ikinä ole molemmilla samaan aikaan. Kun toinen meinaa notkahtaa niin toinen kannattelee henkisesti. Tai siltä minusta tuntuu.

En voi kertoa asioita kuin omasta puolestani. Timo varmasti kokee asiat omalla laillaan. Jokaisella on oikeus tuntea omalla tavallaan asiat, tärkeintä on vain käsitellä tunteita ja ajatuksia yksin ja yhdessä. Perheenä ja parina. MS-tauti on paska, mutta lohdutamme toisiamme että on niitä paskempiakin tauteja.

hei, carpe diem!

   -Martsa

ps. Timo luki tekstin ennen julkaisua ja sanoi että ihan hyvä kirjoitus mutta nyt kun ajattelee jälkeenpäin niin se diagnoosi oli helpotus :)

Kissanpäiviä

Kissanpäiviä

Niinpä niin, varsinaisia kissanpäiviä vietetty. Olin ihanan pitkillä vapailla, tehden itseä miellyttäviä asioita (toki arkiaskareiden lisäksi). Tosin ratsastus on edelleen ihan tuskaa häntäluuni kanssa, mutta asia mille ei nyt vaan mahda mitään. Ilona kyllä ehdotti jos häntäluun kipsaisi.. 

Pientä pakkasta pidellyt, talven tuntua ja lunta niin ettei taas pariin vuoteen tällaista ole ollutkaan. Hyvää treeniä kahluuttaa heppoja pitkin ohjin ilman satulaa umpihangessa joko pellolla tai auraamattomilla metsätaipaleilla. Kestävyyskuntoa ja lihaksiin voimaa (siis hepoille, ei mulle :D).

Oli myös aikaa pysähtyä miettimään, mitä kaikkea tilalla olemmekaan saatu tehtyä muutamassa vuodessa. Remottia, nurkkien raivausta, metsänhoitoa, ratsastuskenttää, eläintiloja, rantaa ja saunaa.. Välillä pitää oikeasti miettiä mitä aikaansaannoksia onkaan  tehnyt eikä vain puskea eteenpäin. Itsestä ei tunnu lainkaan että edistystä olisi tapahtunut, mutta kun oikein kelailee asioita niin, jopa vain! Näkemäänsä tottuu, mutta ulkopuolinen varmasti näkee muutoksen eritavoin kuin meikäläinen joka jatkuvasti pyörii nurkissa.

Jotenkin hyvä fiilis, monessa asiassa. Perustyytyväisyys omaan oloon ja eloon. Kuinka paljosta voi olla kiitollinen ja onnellinen. Kaikki ei meidän perheessä ole itsestään selvää tai tehdä 5- vuotis suunitelmia. Ei myöskään voida elää sitkun elämää. Mutta just nyt kaikki paremmin kuin hyvin!

Myös odotusta ilmassa, monenlaista. ainakin lampaiden tiineys. Muista asioista myöhemmin sitten ;)

Mukavaa laskiaissunnuntaita ja pitkiä pellavia! 

  -Martsa

Pitkästä aikaa pitkä viikonloppu vapaana. Vuorotyöläisen työvuorolistassa se on aika harvinaista herkkua, toki ihan ymmärrettävistä syistä. Ja tykkään siitä ettei vuorot ole säännölliset, vaan mahtuu arkivapaita jolloin voi hoidella asioita ja vain nauttia kun muut tekee töitä :)
Eilen jo vapaillessani Eemeli kävi Kiian kanssa  (ja keitettiin kahvetta) ja juteltiin kuulumiset. Timo toi lastin Jämsän kyliltä meille porukkaa viikonlopun viettoon. Pauliina ja Niko ovatkin koko viikonlopun meillä kotona. Ihanaa, kaikki lapset kotona käymässä!Huliviliviikonloppu mutta niin hauskaa.

Eilen juoksuttelin Huimaa, sillä en pystynyt ratsastamaan. Häntäluuni otti osumaa (murtui) kaatuessani liukkaissa rappusissa ja samalla löin myös takaraivoni rappuseen. Jalkaa ja käsivartta komeilee luonnon omat tatuoinnit violetinkukertavina. Koetin taannoin ratsastaa mutta siitä ei tullut yhtään mitään, istuin kevyessä istunnassa nojaten kaulaan ja kiersin kenttää.. Voiko sitä edes ratsastamiseksi kutsua vai roikkumiseksi valitusten kera. Tänään sain hommaan vahvistusta, kun Pauliina ratsasti Huiman ja minä taluttelin pikkuista valkoista ponia mukana. Pakkanen nipisteli poskia, mutta mikä on ihanampaa kuin tulla sisälle ja uunissa muhinut monta tuntia karjalanpaisti tuoksui nenään. Lähes suoraan pääsimme syömään.

Tessun ja Taimin hellyttelyhetki

Taimi viihtyy pakkasilla enemmän sisällä ja Tessu kirputtaa Taimia kovasti. Taimi antaa vastalahjaksi karhealla kielellä pusuja (välillä kynsiäkin jos Tessun mielestä Taimissa menee oravasta pienempiä kirppuja ja kirputus menee ihan mahdottomaksi..) Taimi on aina ollut kovin arka kissa, mutta Tessun kanssa se jaksaa kupsuttaa. Mutta Taimi nauttii omasta tilasta ja vapautuu yleensä uunin päällä josta se voi seurailla talon elämää.

Tänään koko porukalla olemme olleet eri kokoonpanoilla ulkoilemassa useaan kertaan. On pulkkamäkeä, lumitöitä, puun kantoa tupaan, lumilinnaa ja sählyä. Paljon märkiä tumppuja uunin kupeessa kuivamassa, toppavaatteita pitkä penkki täynnä ja talvikenkiä isot kasat.

 Tildakin ulkoili vaikka pakkasta reilut -10 astetta. Tildalla onkin siihen tarjoitukseen toppapuku. No eipähän pikku neiti ihan mahdottomia viihtynyt, sohvankolo vei voiton. Sieltä löytyi pikkukoira kiepiltä. Oli kuulemma viime yönkin nukkunut peiton alla Pauliinan kaunalossa..

Timo on taas kasaillut traktorilla pihaan isoja kasoja lunta, jotta lapset saavat tehdä tunneleita lumeen. Tänä vuonna lunta piisannutkin kivasti. Kiva, että ulkona on nyt puuhaa! Syksyllä meinasi mielikuvitus (ja järki) loppua niissä vesisateissa.

Ja lautapelit on taas kaivettu esille. Afrikan tähteä, kimpleä, trivialia ja muita pelejä lapset pelanneet kovasti. Ja pelaajia onkin riittänyt pirtin ja salin ison pöydän ympärille. Olen iloinen, että meillä vielä osataan ja tykätään pelata "vanhan ajan pelejä" eikä päiviä täytä vain puhelimien pelit.Lueskelin sillä välin rauhassa jotain sisustuslehteä ja nukahdin seitinohueen uneen. Päikkärit on ihan parasta! Harvoin maltan kotona päikkäreitä nukkua nykyään. Silloin kun oli päikkäri ikäisiä lapsia oli ihana ottaa tuhiseva mukula kainaloon ja nukahtaa yhteiseen uneen, mutta nyt harvemmin kukaan kainaloon kapsahtaa nukkumaan. Usein supsutellaan päivän kuulumisia tai muutoin nenät vastakkain köllitään mutta ei unia.

Iltatalliin pääsin yksinäni. Tykkään välillä puuhastella rauhassa ja hiljakseen itsekseni. Silloin kun on mahdoton meininki ja meno Nihtilän mäellä, kaipaan omaa hetkeä. Siihen riittää just vaikka lannan luominen, lampaiden kanssa jutustelu ja eläinten ruokinta. Timo tokikin tuli auttamaan minua, sillä se hiivatin häntäluu vaikeuttaa kyykkyyn menoa, kottareiden työntämistä ja turvepaalin hakkaamista palasiksi karsinaan kuivikkeeksi (ovat umpijäässä..).

Taidan lähteä pikkuisten kanssa saunan lämpöön ja illalla iltapalaksi takkamakkaraa. Lauantai illan rutiinit tuovat turvaa ja ihania muistoja. Jo lapsuudessa aina lauantaisin paistoimme pirtin takassa makkaraa tai leivinuunissa paistui uuniperunat. Ne ovat jääneet hyvin muistiin ja jotka rutiineina näköjään halusin jatkaa omille lapsillemme. Kirkonkylän talossa ei ollut takkaa, mutta pönttöuunin hiilloksissa paistuivat yhtä hyvin. Herkullista!

Lokoisaa viikonloppua sinulle!
  -Martsa

Pakkasta ja pyryä

Pakkasta ja pyryä

Talviset kelit tulivat. Ensin eilen oli aamusella -24C pakkasta ja tänään pyryttänyt kunnolla lunta. Eilinen pakkaspäivä jäädytti hevosten juomasangot hetkessä ulkona, ei sillä ettäkö tallissakaan hellelukemissa oltaisi oltu.. Hevosilla on upea ja paksu talvikarva, ne pärjäävät ilman loimituksia ulkona. Meillä ne ulkoilevat yli 12 tuntia päivässä ja saavat heiniä aika vapaasti tarhaan, jolloin pysyvät syöden lämpöisinä.
Sisältä lämmintä vettä ulos ja ulkoa puukoppakaupalla puita sisään (lämmitin talon kaikki uunit, sillä rakastan lämmintä!) Se oli eilisen päivän teema. Hyvää palauttavaa arkijumppaa. Iltapalalle leipasin pitkään nousseen sämpylätaikinan, jossa maut oikein pääsevät oikeuksiinsa. Iltapalalla saunan jälkeen niillä herkuttelimme, paljon voita, juustoa ja leikkelettä kuuman teen kanssa. Simppeliä mutta niin namia!

Eilen myös taas iltatallia tehdessä juttelin Milla ja Inka lampaiden kanssa lampolassa. Äidit alkavat olemaan muhkuja ja makoilevat aika tavalla. Ja niin hellyydenkipeitä. Kovasti piti rapsuttaa, puhua korviin höpösiä ja nuuhkutella. Samalla kun lampaita rapsuttelee, saa omiin käsiin lampaan villasta rasvaa kamalan kuiviin käsiini.  Taas tuli myös mieleen kuivat kantapäätkin, kuinka villatupot voisi laittaa puuvillasukkien sisään paketoiden kantapäät. Tuoksu olisi huumaava lammas, mutta kantapäät tykkäisi. Mutta en nyt eilen keritsemishommiin alkanut sentään.. Tyttöjä siinä rapsutellessa oli taas pakko hellitellä vauvamasuja. Rauhallista paijailua, tunnustella karitsoiden napakoita potkuja masussa ja ihastella ilta toisensa jälkeen niiden liikkeitä. Jotenkin tosi hellyyttävää ja usein tulee mieleen omat vauvan liikkeet, joita oli ihana tunnustella oman vatsan päältä. Liikuttavaa!

Tytöt halusi ryhmäselfien.
 Kas, kun ei vielä äitylit-ryhmään fb;n ;D

Renttu seisoo heinähäkin päällä, jotta näkee kunnolla aidan yli tyttöjä katsoa.
 Lempein silmin pää kallellaan, kuten aina.

Renttu pässi muutti omaan karsinaan, ihan tyttöjen viereen. Ne pääsevät aidan raoista toisiaan haistelemaan ja katselemaan. Mutta varuiksi siirsimme pässin poikamiesboksiinsa, ettei se tylsyyttään hypi tyttöjen selkään tai puske vauvamasuja. Ettei satu mitään kurjaa karitsoiden luomista tai stressiä tuleville äideille. Saavat tytötkin viettää rauhallisen äitiysloman, ennen synnytystä. Renttu auttoi kovasti Timoa karsinan seinän rakennuksessa, ihan kyljessä kiinni piti nuuhkia ja olla päällysmiehenä. Jospa poju olisi tiennyt mitä rakennettiinkaan.. Mutta hyvin kaikki sopeutui muutostöihin. Tyttöjen seuraksi jäi pikku kukko lampolaan, se ei mahdu kanalaan. Siellä alkaa armoton kukkotappelu samantein. Kukkeli asuu sitten lampaiden kanssa sulassa sovussa. Se on kovin suloinen, ettei sitä raaski päästää kiekumaan taivaan kanalaumaan, vaan koetan keksiä jonkun toisen ratkaisun. Jos joku huolisi pikku kukkelin kotiinsa, saisi hakea..

Tänään kävin Taysissa koulutuksessa taas vaihteeksi aiheena palovammapotilas. Paljon tuttua, mutta aina jotain uuttakin. Kiva oli nähdä tuttuja samalla ja saada lounas nenän eteen. Siellä on paikalla yleensä Pirkanmaan joka kolkasta porukkaa, kaikki ensihoitoon enemmän tai vähemmän liittyen eli samanhenkisyyttä koko auditorion verran.
Kotona illalla odotti iltatallia, aika reilusti lunta joten lapiointiin piti alkaa, että kottikärryt lantakuormineen edes jotenkin liikkuisi eteenpäin (juu, on meillä raksa, jolla lumityöt tehdään, mutta ei sillä voi aurata tietä lantalaan ja rappujen edustoja ja pihapolkuja). "Pikku" hiki saatiin siis tänäänkin ja kroppa kiittää!
Jospa nyt asettuisi sohvan nurkkaan ja ottaisin pieneimmän mukelon kainaloon. Kuuntelisi vielä hetken hänen juttuja ja sitten unten maille.
Mukavaa viikkoa sinulle!
   -Martsa

Romulaanista ratsastuskentäksi

Romulaanista ratsastuskentäksi

Kyllästytti pellolla ratsastus. Ei tasaista ja aina joku heinäntuppu kompastutti. Useampi voltti samassa kohtaa muodosti uran, joka kostautuu heinäpellossa multaisena polkuna. Metsätiet oli koluttu ja koulukiemurat (ne vähäiset joita osataan) keskellä tietä ei vaan tunnu kivalta. Ei selkeää linjaa tai suoraa kulmaa. Puu tai kivi merkkinä mistä voltti lähti kaartumaan. No olikos se tuo näre vai seuraava.. Eli kauniin pyöreät voltit kutistui toisinaan rusinaksi. Pidän maastoilusta kovasti, mutta rajansa se on talkkunan syönnilläkin. Kaipasin tasaista kenttää, aitoja ympärille hahmottamaan urien muotoitumista ja turvallista ja hyvää pohjaa ratsukolle. Myös tytöille parempia ratsastusolosuhteita. Onneksi mínulla on hyvin ymmärtäväinen mies (ja pitkäpinnainen). 

Kerroin visioitani välillä kun unta odottelin, tai taas villin maastolenkin jälkeen kun paasasin elämän vääryyttä jarruttomista hevosista tai ihan vaan vaatimattomasti vaadin tehdä meille mahdollisuus tasamaa ratsastukseen.

Paikka ratsastuskentälle oli mahdollista tehdä. Ainoa pikkuriikkinen mutta ol,i että siinä kentällä kasvoi lapsen ranteen paksuista pusikkoa joka oli täynnä rautahökötyksiä, auton raatoja ja paikalleen mädäntyneitä lautataapeleita. Lupaus auttaa työpäivien jälkeen ja vapaapäivinä. Kantaa, repiä, harata, nostaa, mitata (ja olla välillä hiljaa). Luja usko yhdessä tekemiseen. Romulaanin alla oli parikymmentä vuotta sitten hyvä ja kantava sorapohja, joka oli vain päässyt rönsyilemään kauniisti sanottuna. 

Loputtomalta tuntuva urakka

Urakka alkoi suunnittelulla, mihin kohtaan ja minkä kokoista kenttää suunnittelimme. Sen jälkeen puun kaadoilla, romulavan täytöllä, siistimisellä ja lautakasojen purkamisella. Sen jälkeen traktorin etukuormaajalla juurien repimistä, tasoittelua pikku ala kerrallaan. Homma oli hidasta ja puuduttavaa. Tuntui ettei se romu ja ryönä lopu ikinä. 

Mutta alkoihan sieltä juurien ja heinän alta löytymään hyvä sepelipohja. Se antoi intoa jatkaa projektia. Sitä välillä intoutui niin työn touhuun, että selkä huusi hoosiannaa ja etukuormaaja täyttyi kymmeniä kertoja kivikasoista joita sinne pyöriteltiin kyytiin. Useampi peräkärryllinen kivikuormia ajettiin kentältä pois. Kädet rakuloilla ja naama hiekkäpöllystä mustana sitä puurrettiin. Lapset keitti välillä kahvia kun en malttanut taukoilla.

Timo on onneksi niin paljon kenttiä tasoitellut ja teitä lanaillut aikanaan, että silmä harjaantunut katsomaan kenttää vaikka ei korkokeppejä ja lasereita meillä apuvälineinä ollut. Välillä en olisi malttanut töihin lähteä kun Timo jäi päiväksi touhuamaan kentän kanssa. Toisinaan sain edistymisestä kuvia puhelimeeni. Useana iltana rantasaunan jälkeen fyysisesti ittensä raataneena loppuun kaaduimme sänkyyn, ei ollut uniongelmia, eikä juurkaan tarvetta punttisalille. Kentän koko alkoi hahmoittumaan 17x 32m alueeksi. Ei virallinen koko todellakaan, mutta meille maatiaisille oikein oivallinen tila. Riittänee koska maksimissaan 2 ratsastaa samaan aikaan. 

Kentältä pyörittelimme jäätäviä kiviä, mitä nousi sepelin uumenista ylös. Toisinaan mietin, että ihan hullun hommaa uhrata kaikki liikenevä vapaa aika kentän tekoon, mutta kentän kuluihin oli varattu rahaa 0 euroa (löpökulut muutama kymppi), niin silloin ei tilailla paikalle kaivureita, ripeitä miehiä ajamaan maata kuutiotolkulla ja lanoja tasaamaan. Niin se olisi ollut pikku homma, muutaman päivän rypistys, mutta hinta olisi saanut minut nieleskelemään. Joten tiukka ote rautaharaan ja haravoimaan kaikki pikkulapsen nyrkin kokoa isommat kivet pois. Ja niitähän riitti. Sulki silmät ja avasi, tuntui että niitä oli tullut räpäyksessä miljoona lisää. Nukkumaan käydessä kiviä vilisteli silmisssä. Ja aina vaan niitä tuli lisää.. ja lisää..

Tasausta, juurien repimistä, lanausta ja harausta..

Maasta nousi pressuja joita oli ollut lautataapeleiden
 päällä aikoinaan.

Alkaa näyttämään jo hyvältä!

Vihdoin kuitenkin tiukan uurastamisen jälkeen pääsimme ajamaan hiekkaa kentälle. Sitä onneksi löytyy meidän mailta, ettei siihenkään tarvinnut panostaa sen enempää. No, tietysti oma homma oli niistä hiekkaröykkiöistä kerätä (yllätys yllätys) kiviä. Ja juuria, sillä halpisversion hiekan ajossa ei ollut hiekkaseulaa. Tartuin rakkulaisin käsin taas rautaharaan.. Hiekan ajoa tarktorin peräkärryllä tuli useampi reissu. Taisi laskut mennä sekaisin 30 hiekkalavallisen jälkeen.
Timo lanasi, tasoitti ja taas ajoi lisää hiekkaa. Olen niin iloinen, että on hänen kaltainen mies joka ymmärtää vaimon tarpeet ja unelmat. Ja toteuttaa niitä valittamatta. On taito osata iloita myös toisen kautta asioista. Timo osaa.
Välillä väsy purkautui lapion heittelyllä hiekkakasaan, turhautuneena potkin kiviä ja kirosin kuin tukkijätkä. Silti vieressä mies kysyy rauhallisesti, mihin kipataan seuraava kasa hiekkaa. Silloin aina tiesin, että tästä tulee joskus valmis. Ja kuka sai väsyraivarit? Minä.  Kuka kuunteli turhautumistani? Timo. On se hieno mies 💗

Hiekkaa, lasteittain hiekkaa. Välillä haraa ja taas hiekkaa..

Aita ympärille.

Tasailun jälkeen alkoi rullaaminen kentällä jotta hiekka painuisi ja näkisimme minne vielä tarvitsemme lisää. Haraa, kiviä ja juuria.. Selkäjumia, vatsalihasten työskentelyä ja rakkuloita. Mutta kenttä valmistui. Saimme naapureilta heidän vanhat aitatolpat heidän piha aidasta. Kierrätetty ne meidän kentän tolpiksi. Aitalankana paksu nailonlanka. Kenttä näytti tosi kivalta. Kova työ kannatti. Kustannukset nousivat jonkin verran. Löpöön meni 50e, yksi eturengas paikattavaksi n. 30e ja renkaan pultit taisi maksaa 35e. Omalle työlle ei lasketa hintaa,  Timo urakoi useamman kellon ympäryksen kentän parissa. Muilla teetätettynä hinta olisi kolminumeroinen. Mutta nyt meillä on meille riittävä kenttä, jossa voimme ratsastaa. Ilona voi turvallisesti ratsastella, sillä aidat hieman jarruttaa heppoja. Kylläpä siitä onkin paljon iloa. Seuraava urakka on asettaa valot kentälle, jotta näemme ratsastaa pimeänkin aikaan. Sitten se lähentelee täydellisyyttä.

Nyt nukkumaan, öitä!
   -Martsa

Ilona ja Tosi -Huima pikkiriikkisen testaamassa kenttää. Kuulemma hyvin menee!

Vauvakuumetta

Vauvakuumetta

Mikä siinä on, että vauvakuume valtaa toisinaan vahvasti ja on kovempi kuume kuin männä vuonna tammikuussa sairastettu keuhkokuume?

Vastasyntyneen ihmettelyä, luomisen tuskaa ja se harras hetki kun kaikki ovat hiljaa ja keskittyy uuteen tulokkaaseen. Foorumeilla vertaillaan vatsojen kokoa, ravinnon saantia ja synnytyksen merkkejä. Tehdään viime hetken hankintoja ja suunnitellaan tiukasti asumisjärjestelyitä tulevaisuudessa. Toisille se merkkaa myös laajennuksia asumuksiinkin. Kokeneet jakavat siellä tietoa auliisti ja netti on täynnä tietoa. Niitä minäkin luen ja suunnittelen. Hykerryttävää ja ihanaa! Ensimmäinen La olisi 19.2 jos on tärpännyt tai sitten siirtyy..

Ennen kuin kukaan alkaa kaupassa minun vatsaani arvioimaan ja onnittelemaan sen enempää, niin puhun lampaistani. Renttu muutti meille syksyllä ja onkin osoittautunut innokkaaksi pässiksi. Toivomme kovin, että vauvoja meille syntyisi keväällä. Karitsoita!! Olemme kuitenkin harrastelampureita, joten lampaitani ei ole ultrattu, en ole käyttänyt astutusvöitä, puhumattakaan maaleista. Joten luonnonmukaisesti mennään ja katsotaan mitä tapahtuu. Ruokinta on ollut niin, että saavat heinää koko päiväisesti, kauraa reilusti päivässä ja kivennäislisää jotta tiineys olisi kaikinpuolin ravinnon puolesta hyvä. 

Tietysti kun toivon niin kovin perheenlisäystä lampolaan, niin minusta tytöt ovat pyöristyneet (tai sitten olen syöttänyt ne oikein hyvin!) Milla ja Inka pötköttelevät paljon ja ovat rauhallisia. Pässikin rauhottunut mukana. Eilen illalla tyttöjen vieressä paijasin vatsoja, isot ovat (liikkeitä  en tuntenut.. Stetareilla en kuunnellut kuitenkaan vielä) ja  tissit kasvaneet aiemmasta. Täytyy keritseminen hoitaa ennen ensimmäistä mahdollista syntymäaikaa, jolloin vatsaa on helpompi arvioida, tarvittaessa havaita synnytyksen alkavan nälkäkuoppien seurailulla ja pikku karujen helpompi löytää tarvittaessa maitobaarille. Laskettuaika on laskettu siitä, kun Renttu muutti samaan tilaan. Eli tokko nyt saman tien olisi saanut karut alkunsa, mutta edes joku suuntaa antava aika.

Voi miten jännää!! Seuraillaan tilannetta.

  -Martsa 

Mahdollisesti tuleva äiti

Keittiöremonttia

Keittiöremonttia 

Keittiö oli remontoitu viimeksi 70-luvulla. Se oli keltaisen ja oranssin sävyinen punaisella muovimatolla. Oli myös tiedossa, että keittiön vesiputki oli vuotanut seinän ja lattian väliin useita vuosia tai ehkä oikeammin toistakymmentä vuotta. Joten pienellä kauhulla avasimme keittiön lattian. Lattia oli pettänyt pirtin oven kohdalta ja tiskikaapissa tuoksui ei niin terveeltä. 

Muovimatto lähti hyvin irti lattiasta jonka alla oli selkeästi mätä lattia. Tiskikaapin ja pirtin oven kohdalta löytyi selkeä märkä ja mädäntynyt kohta, hirret olivat pehmeät mutta onneksi ovat paksua tekoa. Ne käsiteltiin Boracol aineella ja poistimme hirsistä pehmentyneet pois. Alimmaisia hirsiä jouduimme vaihtamaan myös. Timo hulahti itse asiassa mädästä rossipohjalattiasta läpi talon alle. Onneksi siinä ei käynyt hullummin! Rossipohjalattia tehtiin kokonaan uudelleen. Purut poistettiin ja ne oli poltettava homeiden takia.  Lattioihin tuli ekovilla rossipohjaan. 

Tässä kuvassa tiskikaapi sijainnut. Myös verannalle menevä ovi tukittiin.
Tämä kulma oli pahin ja eniten kärsinyt vesivahingosta vuosien ajan.

Keittiö alkaa hahmottumaan. Seiniin paneloitu pystypaneli, ovi verannalle poistettu käytöstä
ja tilalle tuli ikkuna valoa tuomaan. Tiskipöydän kohdalle tuli meillekkin vesipiste ja astianpesukonepaikka.
Yläkaappeja ei tule, vain avohyllyt.

Vanha puuhella sai jäädä sijoilleen, sillä se tuo nopeasti lämmön ja nautin sen tuomasta kotoisasta lämmöstä suunnattomasti. Pakkasaamuina rakastan tehdä siihen tulet ja sen kupeessa juoda aamukahveet. Samoin kuparihuuva on toimiva ja jäi paikoilleen. hellan taakse laatoituksena isoa laattaa jotka ovat helppo pitää puhtaana.
Keittiökaapit ovat ikeasta Metod rungoista kasattu ja oviksi tulivat ihanat valikoimasta poistuneet valkoiset ovet.

Uusi ja vanha hella kohtaavat ja sulassa sovussa mahtuivat huuvan alle. Ikkunan edustalle jouduimme vähän "säveltämään tasoja sillä ikkunat ennen tehtiin niin matalalle. Runkoja madallettiin niin, että ne pysyvät linjassa mutta siihen on mahdollista laatikkojaolla saada toimiva laatikosto.

Välikamarin ovi ja ruokailukulmaus.
Alkaa näyttämään pikkuhiljaa keittiöltä!
 Tässä kuvassa näkyy katon malli hyvin

Keittiö alkaa pikkuhiljaa näyttämään siltä miltä pitikin. Lattiassa tammilaminaatti, joka ei ollut kyllä hyvä idea. Se tuntuu jalkaan viileältä ja kopisee laminaatille tunnusomaisesti vaikka alla on askeläänieristematto. Eikä vaan sovi vanhaan taloon, se oli virhe!

Katto maalattu himmeällä maalarinvalkoisella maalilla. Katossa on ns" pulpettikatto" jonka ehdottomasti halusin säilyttää.

Jäätävä ja pahimpia urakoita kertakaikkiaan tässä talossa. Pahin oli ehdottomasti vessasaunakompleksi.. Siellä oli koko väliseinä mätä ja kosteutta myös rutkasti.

Keittiö on mielestäni ihan toimiva ja kotoisa. Myös kahdella seinällä olevat ikkunat tuovat valoa. Näin jälkeenpäin ikkunan alla oleva työtaso on ihan paras, sillä se on minulle sopivan korkea. Olen sen verran lyhyt ja siinä on hyvä touhuta ja leipoa erkonomisesti.

 Nyt kiiruusti nukkumaan, Moikka!
  -Martsa

Hyvää joulua joka kotiin!

Riisipuuroa aamutuimaan koko perheelle.
 Lapset nukkuvat vielä, hetki vielä hiljaisuutta.

 Hyvää joulua joka kotiin!

Kuvat kertokoon puolestaan joulutunnelmia Nihtilästä. 

Nautitaan joulusta ja sen sanomasta. Pidetään toisistamme huolta ja rakastetaan koko sydämestämme.

Joulu on ihanaa, lasten jännityksestä punoittavat posket, tulisilla hiilillä oloa pienimmillä. Kaikilla hetki vain olla. 

  

Välikamarin uuniin teimme tulet, ulkona tuulenpuuskat
vilutteli ja vaalea auringon kajo kurkisteli arasti puiden takaa.

Koko perhe koolla, kohta jouluaterialle nauttimaan herkuista.
Pellavaliinat silitettynä ja ihanat kupariset kynttiläjalat koristavat ruokapöytää.

Kynttilänvaloa kalevala taulujen kera.

Hautausmaalla käynti kuuluu jouluumme. Kynttilät luovat valoa ja lohtua. Pieni kyynel kimmeltää joka joulu silmäkulmassani, mielessä muistot mummuista, muista sukulaisista ja ystävistä. Myös meidän enkelivauvoille sytytämme oman kynttilän, enkulit kulkevat sydämessäni aina.

Lumoava Rakkain koru.
"Sinun lämpösi äärellä avaan silmäni ja sydämeni."
Sain tämän korun mieheltäni lahjaksi.