Vanhojen lehtien katsaus
Olen ollut kolme vuoroa peräkkäin töissä, ja selkeästi oli jo eilen havaittavissa töissä koti ikävä. Teen kohtuullisen pitkiä päiviä, jotka alkaa aamulla kahdeksalta päättyen kahdeksalta illalla. On myös itsestään selvää, että ensihoidossa työ ei lopu kahdeksalta, vaan voimme lähteä ensihoitotehtävälle vielä juur ennen kahdeksaa. Ihmisen hätä ei katso kelloa, eikä vahinko satu kello kaulassa. Toisinaan ilta venyy yöksi.
Työpäivinä mahdollisuuksien mukaan laitan lapset nukkumaan ja teen iltatallin. Siinä on määrätynlainen rytmi ja twisti muodostunut Timon kanssa. Siinä ei liiemmin aikoja jää omaa aikaa illasta. Ja se ilmentyy sitten minulla koti ikävänä, kun en pääse rauhassa "maadoittumaan". Minun kohdalla se tarkoittaa rauhaisaa touhuamista kotona, uunien lämmitystä, juoksulenkkejä, ratsastusta ja enemmän läsnäolevaa vaimoa ja äitiä.
Selkeästi maalla asuminen voimaannuttaa minua. Saan akkuni ladattua ja myös erilainen fyysinen työ kotonurkissa unohduttaa palkkatyön. Vaikka kuinka työstäni pidän ja lisää olen jatkuvasti kouluttautunut, niin silti se vaatii vastapainon. Itselläni se on minunlainen kotoilu.
Eilen ajattelin ottaa alkupaloja kotoiluista ja kannoin vuosien saatossa kertyneiden joululehtien nipun taas luettavaksi, niinkuin kaikkina muinakin menneinä vuosina. Rakastan selailla niitä, katsella kuvia jollen jaksa lukea. Tutkin kivoja reseptejä ja mietin mitä tänä vuonna tekisin ja laittaisin jouluksi.
Tuli siinä ohella napsittua muutama koko kerros konvehtirasiasta.. Tämäkin toistuu joka vuosi, varuiksi ostetaan konvehtirasioita ja pian huomaamme huulet ruskeana itse ne syövämme.. Sekin on osa perinnettä, josta aina nauramme muistaessa kuinka yhtenä vuonna päättäväisesti oikein ne paketoin nätteihin papereihin, laitoin lahjanarut ja kiharsin ne saksilla. Pakettikortitkin oli paikoillaan, tokikin tyhjänä. Suklaahimon yltyessä toivotin hyvät joulut itselleni ja rapistelin koko komeuden esiin lahjapapereista ja hyvällä omalla tunnolla pistelin Timon kanssa suklaata menemään. Jotta taas sai ostaa uuden 3 packin suklaarasioita ja sama homma toistuen.
Lahjasukkakin sai kantapään, en malttanut kutimia jättää pöydälle, kun sivukorvalla kuuntelin telkkaritarjontaa. Se on myös niin ihanan rentouttavaa minusta. Muistan, kun Iisakki oli pieni pojanklapi ja hän sanoi että; "kudo äiti koko ajan, kun noi puikot kivasti kilisee". Iisakki käpertyi usein viereeni kuuntelemaan puikkojen kilinää. Turvallinen ja tasainen ääni. Timolla tulee muistijälki mammastaan, joka kutoi paljon sukkia iltaisin Peräjoella.
Pikkupalan sain kotoilla ja sekin helpotti vähän, huomenna vapaapäivä, jonka vietän perheeni ja eläinkatraani kanssa💗
-Mari
-Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti