ju

ju

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Vapaapäivä, ah niin ihanaa 💗

Vapaapäivä, ah niin ihanaa 💗


Viime yönä oli tunti enemmän unta. Kellojen siirto antoi siihen mahdollisuuden. Tarpeeseen sekin tunti tuli, sillä univelkaa kertynyt jonkin verran. Muutoin en tuosta kellojen siirrosta pidä. Kun lapset olivat pieniä, he ei toimineet kellon kanssa, vaan sisäinen kello pompautti ne aina samaan aikaan ylös - oli kesä tai talvi aika.

 Sunnuntai on ihana päivä. Perhe Pauliinaa vaille koossa, yhdessä teimme ruokaa, päiväkahvia, ulkoilua, kotiaskareita ja letun paistoa.
Eilen tulin töistä puti puhtaaseen kotiin, kiitos rakkaan mieheni. Tämän päivän sain todellakin touhuta kivoja juttuja. Tallityöt vievät aina osan päivän ajasta ja tänään siivosin myös ankkalan, kanalan ja lampolan muun touhun lisäksi. Eläimet saivat ulkoilla jos siltä tuntui. Siellä menivät lampaat, kanaset, ankat ja hevoset sulassa sovussa vapaana pitkin Nihtilän mäkiä.

Hevosten ja Ilonan kanssa kävimme lenkillä, sillä välin laskeutui talven sininen hetki. Se on ihanan kaunista! Talo näyttää tien mutkan jälkeen kutsuvalta ja lämpöiseltä.
Nihtilän tila
Nihtilän talo hämärän hyssyssä. Vähän jo jouluvalojakin ikkunoissa.
Sisälle vihdoin maltettuamme ulkoilmasta tein plättytaikinan turpoamaan, muille tavallinen taikina ja itselleni manteliplättyjä. Paistoin tietysti nokareella voita rapsakoiksi, paljon kermavaahtoa ja mansikahilloa. Ei muuta kuin ääntä kohti! Laitanpa manteliplättyjen ohjeen, jos sinäkin haluat koklata uutta ohjetta.

    Manteliplätyt

2 kananmunaa
2 dl maitoa
2dl mantelijauhetta
1 tl psyllimium
1tl leivinjauhetta
1tl rypsiöljyä
suolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sekoitettuun munamaitoon vatkaten. Anna turvota rauhassa (parasta jos saisi olla useita tunteja, jopa yön yli!) Itse annoin taikinan levähtää noin puoli tuntia. Plätyt paistoin nokareessa voita miedolla lämmöllä rauhassa kypsyen.



Mukavaa sunnuntaita sullekkin!
   
  -Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

NIhtilän Napero Ja Antero

  No niinpä Pikku- Musta aikanaan sai karitsat, tarkalleen ottaen 22.3. potrat pojat eli pässit. Pässit kävivät maidolla heti kättelyssä hie...