Matalapainetta

Matalapainetta

Tykkään syksystä. Kauniista ruskan väreistä, kuulakkaista päivistä ja maatuvasta tuoksusta. Rakastan pimeneviä iltoja, takkatulta, villasukkia ja vilttejä. Tämä syksy näyttänyt nyt vähän toisenlaista otantaa. Kuraisia kintereitä, mutaisia koiria (ja juu, ei vanhassa hirsitalossa vaan ole toimivaa kodinhoitohuonetta jonka läpi vaan kuljetaan ja tadaa kura jää sieppariin..), ärripurri hevosia vesisateessa, lällyä ja löllöä joka paikassa. Vettä tulee niin että kohta ostan kanootin ja kolalla työnnän mutaa tarhassa lumen sijaan. Ei yhtään kiva.

Koetan kuitenkin tiristää hyvää mieltä ja positiivista ajattelua, vaikka hampaat irvessä. Tänään olimme metsälenkillä kavioeläinten ja koirien kanssa. Matka taittui hitaasti. Mutta kerkisi nauttimaan kiireettömyydestä ja hetkestä. Paljon kerkisi näkemään ja keskittymään. Eppu jäi jälkeen (niinkuin nykyään joka kerta) ja rassu ulvoi. Sitä piti huutaa ja odottaa. Milloin muisti tulla ja milloin unohtui nuuhkimaan.. Sussu kahmi suunsa täyteen keltaisia heinätuppaita  ja sitä hopotettiin välillä. Huimaa askarrutti metsän rapinat, korvat pyöri kuin ropellit päässä. Huimaa hirvitti. Onneksi Tessu otti johdon, Jonka perässä kuljimme rohkaistuneina. On tämä melkoinen kulkue. Tilda oli mukana osan matkasta, mutta Tildaa ei tuo kuravelli houkuta ja kyllästyi ja hilpoi kotiin. Lenkki virkisti, vaikka vesi tuoksui ilmassa ja pilvet roikkui alhaalla. Hellaakin lämmittäessä savu jäi alas pyörimään matalapaineen takia.

On vähän melankolinen olo. Ei masentunut tai ahdistunut vaan ilmaan sopiva. Hieman uninen, ei ajatukset ihan kirkkaina ja vällyn alle olisi tehnyt mieli mennä ja popsia suklaatia. Haistattaa kelille pitkät. Unohtaa kaikki ikävät asiat, laskut, maailman pahuus ja kurjuus. 

Mikä munasaalis!!

Kunnes menin ruuan (ja jälkiruokatorttujen ja kahvin) jälkeen iltatalliin, niin siellä odotti ankat ovella. Olipa heillä asiaa, kuorossa kvaakkuivat ja tulivat perässä. Kanat odotti ovella tulkkuja (olin unohtanut ne) ja tarjosin heille raakoja kananmunia ( rikon ne heidän nenän eteen ja ne nokkivat kovaa kyytiä), kylläpä teki kauppansa! Munintatalossa oli iso lasti kananmunia, ihania ja erivärisiä . Isoja ja pieniä ihania maalaismunia! 

Lampaat juttelivat ja pyysivät kauraa. Tarjoilu pelasi ja perinteiset rapsutteluhetket ruuan päälle. Renttu pässi tuppaa edelleen sykkyyn ja rakastaa halitella ja suukotella. Voiko iltatallin jälkeen enää "melankalisoitututtaa"? Ei voi, terapia tuli taas tilauksesta ja tarpeeseen. Eläimet eivät osaa esittää kiinnostustaan tai ystävyyttään, vaan kyllä se on vilpitöntä ja niin ihanaa! Ihana olla odotettu vieras tallissa, saada iloisia kiitoksia ruuasta ja puhtaudesta. Hetki paijata ja pulputtaa niille hassuja juttuja. Nämä katselee päät kallellaan ja niin lumoutuneena, että kyllä siinä kokee olevansa tärkeä asioineen. 

Ei turhaan ole ollut aikanaan  mielenterveystoimisto-kyltti tallin oven päällä. Harmi että se kärsi myös vesisateista  ja kupristui. Pitäisköhän tehdä uusi? Kyllä se niin toimiva terapiakeskus on, suosittelen!

Renttu pässi ja minä halaillaan, Renttuakin ihan kuin hymyilyttäisi kainalossa!